Kansakunnan kollektiivinen muisti?

Peter von Bagh on tunnettu lähinnä maineikkaana elokuvakriitikkona myös Suomen rajojen ulkopuolella. Hän  on saanut tiedonjulkistamispalkinnon kahdesti, vuonna 1986 teoksesta Iskelmän kultainen kirja (yhdessä Ilpo Hakasalon kanssa) ja vuonna 1975 teoksesta Elokuvan historia.  Monet hänen kirjoistaan on julkaistu Suomen ulkopuolella. 

Yksi von Baghin käyttämiä fraaseja (luultavasti hän oli ensimmäinen tai ainakin tunnetuin sen käyttäjistä) on nimitys iskelmästä kansakunnan kollektiivisena muistina. 

Suomessa on paljon laulajia, säveltäjiä ja muusikoita, joita voidaan pitää eräänlaisina ikoneina, kansalaisomaisuutena.   Nimiä lienee turha mainita. Kaikkihan me ne tunnemme.  Nuo kappaleet, jotka vuodesta vuoteen soivat toivekonserteissa, jotka soivat ravintoloissa ja tanssipaikoilla, televisiossa ja radiossa. 

Onko iskelmä sitten tuon arvostuksen ansainnut? On ja ei. Parhaat säilyvät, siirtyvät sukupolvelta toiselle, sellaisenaan tai vaikutteina. Monet 50- ja 60-luvun mestarit ovat saaneet uudet tulkitsijat seuraavalta, enemmän rockiin suuntautuneelta sukupolvelta: Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Lasse Mártenson, jne. Ja syystä.

Kaikki iskelmät eivät valitettavasti kestä ajan hammasta (tai eivät ole välttämättä  klassikon asemaa ansainneetkaan). Ainakaan, jos sanoitusta katsoo nykypäivän perspektiivistä. 

Katsotaanpa muutamaa ei-niin-mahdottoman-upeaa esimerkkiä. Kysymyshän on siis nimenomaan siitä "sanomasta" eli kansakunnan muistista.  Mukana niin käännösiskelmiä kuin alkuperäisiä suomalaisia.

"Kun yö on tullut hiilenmusta.......nukkuu jo Argentiinan pusta."
 Pusta, Argentiinassa? 

Satoihan eilenkin, kun sun jälleen kohtasin, ja hiustes kastuvan näin. Sen muistan jälkeenkin päin".
No jopa on, muistaa vielä tänäänkin?!

"Kanssasi pienkin hetkinen on ikuisuus.
No, olemme me kai kaikki joskus tavanneet tosi pitkästyttävän juttukavarin?

"Vaan kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vain, tuomita ei kenkään kai silloin voi?
.....otankin syyn täysin mä itsellein, miksi, miksi, syyttää sydämein."
Vaikkei joutuisikaan kenkään, niin ainakin ottaa syyn itselleen (? ) kun petti, ihanaa.

»Hei Viidakko-Jim / pääsi on pim / pyssys on pam!».
Krhmm...Juha Vainion huono päivä?

"Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti, jos sä rakkaani seisot mun vierelläin".
Siis, Matti  (vai onko se Teppo?) tallaa, vaimo vain seisoo vieressä?

"Lähteä kun täytyy, tee en tenempää, mä menen nöyrästi ja urut soittaa vain."
No, runoissa sallitaan tiettyjä vapauksia, mutta tenempää?



"Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa päivä seitsemäksi  meen!"
Eihän kai kukaan joka päivä tee työtä, ainakaan heti seitsemältä?

"Raju rockabilly paukkuu päästä varpaisiiin!
Toden totta.

"Meri levoton rauhatonna lyö. Ylle maailman on jo tullut yö."
Mutta tuota, eikös silloin kuin meillä on yö, muualla ole jo aamu tai jossain muualla iltapäivä? 

"Niin jäivät ystävät, mut jäin myös itsekin, on syksy tullut myös mun elämään. "
Siis, ystävät jäivät, OK, mutta mihin Jamppa jäi? Jos sanois, et jäi yksin, sitten ihan OK.


Siinä palanen kansakunnan kollektiivista muistia. Muistutan vielä, että monet edellä mainitut kappaleet ovat mielelestäni  sinällään ihan hienoa "kamaa", musiikillisesti.