Minulla on ystävä. Ollut pian neljätoista vuotta. Hänen nimensä on William, mutta kaikille ystäville Billy.
Vuosien kuluessa Billystä on tullut minulle yhä tärkeämpi. Ystävä, kun olen ollut masentunut, aina paikalla, kun olen tarvinnut lohdutusta. Iloinen ja luotettava.
Billy ei paljoa puhu. Itse asiassa, ei lainkaan. Koska Billy on koira.
Nyt kun Billy on saavuttamassa 14 vuoden korkean iän (koiralle), en voi olla miettimättä mitä tapahtuu kun hän ei enää ole olemassa.
Ihminen, jolla ei koskaan ole ollut lemmikkieläintä, joka on "läsnä" kuten koira tai kissa (akvaariokala ei ole yhtä läheinen, uskoisin, tai lintu häkissä?) ei ehkä tätä ymmärrä.
Otanko uuden koiran? En tiedä. Ehkä ei pitäisi edes ajatella. Vielä. Eilen minulla oli syntymäpäivä. En minäkään tästä nuorene.
Aika näyttää. Huomenna, ja sen jälkeen, joka aamu, kun heräämme, olemme valmiit aamuiselle kävelylle.
Minä ja Billy.
Ei Billy ole hienoa sukua. Ei hänellä ole ns. papereita. Jotain mikä osoittaisi, että hän kuuluu "hienoon sukuun" Hänet on pentuna hylätty, koska koiraa, jolla ei ole sukutaulua, ei voi myydä kalliilla rahalla. Billy on sekarotuinen. Hienommin sanottuna, monirotuinen. Kuten, uskoisin, minäkin. No, en ehkä monrotuinen, mutta varmastikaan en aatelinen tai muuten "parempaa väkeä".
Ehkä Billy on onnekas. Hän kun ei osaa olla huolestunut siitä, mitä seuraava päivä voi tuoda.
Ei minunkaan, kai, pitäisi? Que será será....
Joka aamu, kun herään, Billy odottaa minua. Huomennakin? Toivottavasti. Ja vielä monta monta uutta huomenta.
Vuosien kuluessa Billystä on tullut minulle yhä tärkeämpi. Ystävä, kun olen ollut masentunut, aina paikalla, kun olen tarvinnut lohdutusta. Iloinen ja luotettava.
Billy ei paljoa puhu. Itse asiassa, ei lainkaan. Koska Billy on koira.
Nyt kun Billy on saavuttamassa 14 vuoden korkean iän (koiralle), en voi olla miettimättä mitä tapahtuu kun hän ei enää ole olemassa.
Ihminen, jolla ei koskaan ole ollut lemmikkieläintä, joka on "läsnä" kuten koira tai kissa (akvaariokala ei ole yhtä läheinen, uskoisin, tai lintu häkissä?) ei ehkä tätä ymmärrä.
Otanko uuden koiran? En tiedä. Ehkä ei pitäisi edes ajatella. Vielä. Eilen minulla oli syntymäpäivä. En minäkään tästä nuorene.
Aika näyttää. Huomenna, ja sen jälkeen, joka aamu, kun heräämme, olemme valmiit aamuiselle kävelylle.
Minä ja Billy.
Ei Billy ole hienoa sukua. Ei hänellä ole ns. papereita. Jotain mikä osoittaisi, että hän kuuluu "hienoon sukuun" Hänet on pentuna hylätty, koska koiraa, jolla ei ole sukutaulua, ei voi myydä kalliilla rahalla. Billy on sekarotuinen. Hienommin sanottuna, monirotuinen. Kuten, uskoisin, minäkin. No, en ehkä monrotuinen, mutta varmastikaan en aatelinen tai muuten "parempaa väkeä".
Ehkä Billy on onnekas. Hän kun ei osaa olla huolestunut siitä, mitä seuraava päivä voi tuoda.
Ei minunkaan, kai, pitäisi? Que será será....
Joka aamu, kun herään, Billy odottaa minua. Huomennakin? Toivottavasti. Ja vielä monta monta uutta huomenta.
Kauniisti kirjoitit ystävästäsi!
VastaaPoistaTosin heti heitän tähän vastalauseen; häkkilintu voi myös olla läheinen! Lapsena meillä oli undulatteja, yhdeksän, kuitenkin aina kaksi tai kolme kerrallaan. Se oli maailmansuru, kun ensimmäinen undu, Tytti, kuoli. Siinä lapsikin oppi, että linnun elämä on ohkainen ja lyhyt. Sitten muutin pois kotoa ja hankin ensimmäiseen omaan kotiin ihan oman undulaatin. Kesytin sen, opetin temppuja, se oppi melkein puhumaankin (se toisti komentoani "ovi kii". Se oli läheisempi kuin kaksi seuraavaa lintuani. Koira/kissa/kani/hamsteri/hevosallergisena ainoat minulle mahdolliset kotieläimet ovatkin juuri linnut tai matelijat (joita meillä nykyisin on, kilpikonnia kuusi ja käärmeitä kolme). Onhan ne toki erilasia, kuin läheisyyteen oppivat koirat, mutta rakkaita silti. Rakkain kotieläimeni? Häiskä, joka huuteli "ovi kii"! Käärmeet ja kilpparit ei juuri huutele :)