Kun täältä kerran erkanen eli ajatuksia elämästä, kuolemasta ja maaimankaikkeudesta ...

Synnyin maahan joka oli ja on kristillinen, protestanttinen. Minut "ristittiin" eli annettiin ns.  kristillinen  nimi perinteiseen tyyliin, samoin, myöhemmin omille tyttärilleni.
Kun kävin koulua, joulujuhla oli aina tyypillinen kristillinen  juhla. Tiernapojat, jonka oppilaat näyttelivät  joka vuosi,  kertoi tarinan Jeesus-lapsesta ja tietäjistä. Lauletttiin samoja virsiä, joka vuosi.
Kukaan ei tätä vastustanut, tai asettanut kyseenalaiseksi.  Kukaan ei kysynyt, onko tämä oikein, onko vapaus valita.  Eivät edes ne joiden vanhemmat tiedettiin kommunisteiksi. Ja joiden piti siis olla ateisteja.   Myöhemmin tuli peruskoulun myötä  vapaus valita uskonnon opetuksen  tilalle jotakin yleishumanistista opetusta. En edes muista mitä.  Minun aikanani tätä mahdollisuutta kun ei (vielä) ollut.

Espanja, nykyinen kotimaani, on, kuten tunnettua,  vahvasti katolinen maa.  Tämä näkyy erityisesti semana santa -aikana, eli pääsiäisviikolla. Erityisesti Andalusiassa pääsiäisviikko on aikaa jolloin voi nähdä upeita kulkueita joissa kannetaan Jeesusta ja/tai Mariaa... ja ne rakennelmat eivät ole kevyitä!   Niitä kantamaan tarvitaan suuri joukko vahvoja miehiä. Sadat, ehkä tuhannet ihmiset,  kokoontuvat seuraamaan niiden matkaa eri kaupungeissa. Itsekin olen ollut siellä. Fuengirolassa.

Olen naimisissa naisen kanssa joka syntyi islamilaiseen maahan, Irakiin. Hän kävi koulua jonka opettajat olivat katolisia, nunnia.  Monet (ehkä useimmat) ihmiset lännessä eivät tiedä että islamilaiset maat eivät ole kaikki samanlaisia.  Saudi-Arabiassa varas voi menettää kätensä.  Jotkut  islamilaiset maat  taas ovat lähes yhtä liberaaleja kuin läntiset maat.  Ja muutos on käynnissä, kuten tv-uutiset kertovat.

Vaimoni ei ole uskova muslimi. Hän ei rukoile viittä kertaa päivässä, ei käy moskeijassa (sellainen on esim.  naapurikaupungissa Fuengirolassa). Itse asiassa, usein tuntuu että minun suhtautumiseni islamiin ja sen sääntöihin on positiivisempi kuin hänen...

Islamista on tehty, paljolti aiheetta, jonkinlainen  mörkö. Islamilaisterroristit iskevät viattomien ihmisten kimppuun. Eikä tunnu auttavan että toistuvasti on todettu että enemmistö muslimeista ei  halua hyökätä läntistä demokratiaa vastaan, että islam ei ole väkivaltaa kannattava uskonto. Jotkut ääriryhmät haluavat käyttää sitä saadakseen poliittista valtaa.

Mihin minä sitten  uskon?  En tiedä. En esimerkiksi  ymmärrä miksi Jumala, kaikkivaltias, lähettäisi oman poikansa kuolemaan minun ja muiden ihmisten puolesta, kuten kristinusko opettaa. Ainoa asia mitä minun pitäisi tehdä, on uskoa häneen. Eh? Krisinusko ei tunnu olevan minua varten, jos mikään on.
Mielestäni islam, mikä on paljolti yhtä kuin Vanhan Testamentin usko, on paljon rehellisempi uskonto kuin kristinusko.  Jokaisen täytyy ottaa vastuu omasta elämästään, tehdä oikeita tekoja, ei luottaa siihen että jokin Messias pelastaa.  Miksi pelkkä usko riittäisi? Olet paha, syntinen ihminen. Kun tunnnustat syntisi ja sanot: Jeesus on herra, uskon häneen, se riittää?  Aika helppoa, sanoisin. Uskoi ihminen Jumalaan tai, kuten monet mieluummin sanovat, johonkin "korkeampaan voimaan", mielestäni tulee silti yrittää elää oikein. Jo tässä elämässä.  Ei odottaa sitä pelastusta, ikuista elämää. Entäpä jos kuolema merkitsee sitä että yksinkertaisesti ihminen lakkaa olemasta?


Luulen (pelkään?) että kun kerran kuolen, kuten me kaikki (kuulema presidentti Kekkosellla oli tapana sanoa jos   kuolen) olen lopulta arkussa, eikä sitä "sielua" joka nousee taivaaseen (vai joutuisinko helvettiin?)  ole. Toisaalta, toivoisin että olen tässä väärässä.  Ainakin jos pääsisin Taivaaseen...
Kukaan (tähän asti) ei ole tiettävästi tullut kertomaan, mitä tapahtuu. Tuskin siellä taivaassakaan vain istutaan valkoinen pyjama päällä ja soitetaan harppua? Jos näin on, aika tylsältä vaikuttaa.. Olisiko sitten hauskempaa siellä "kuumassa paikassa"?  Aika  näyttää.

Toivoisin että oli ihminen, oli  sitten kristitty, muslimi, ateisti, tai mikä tahansa,  antaisi  minun ja jokaisen muunkin uskoa tai olla uskomatta.

Niin kauan kuin olemme tällä pallolla, yritetäan elää rauhassa, rakastaa tai ainakin sietää toisiamme! OK?

Kansat on veljet keskenään? Eli Euroopasta, EU:sta ja eurosta

Kun  Suomi oli aikoinaaan liittymässä  Euroopan Yhteisöön, olin sitä mieltä että  se. oli ehdottomasti oikein.

Liittyminen merkitsisi sitä että Suomi hyväksyisi  (myohemmin) myös euron valuutaksi.  Se tuntui hyvältä ajatukselta.  Enää ei tarvitsisi vaihtaa valuuttaa lomamatkaa varten ja sitten palatessa tuhlata ylimääräisiä kolikoita  ennen paluuta kotimaahan. Ihmisten vapaa liikkuminen työn tai opiskelun vuoksi tuntui hyvältä ajatukselta. Pääomien liikkuminen ei taas ns. tavallista ihmistä koskenut, eikä sen merkitystä edes välttämättä tajunnut. Ei vielä. Yhtenäinen Eurooppa oli kuin yhdistelmä Kansainvälistä  ("Huomispäivänä kansat on veljet keskenään") ja hippiunelmaa rauhasta ja rakkaudesta ilman rajoja.
Suomi liittyi EU:hun  vuonna 1995. Espanja oli ollut jäsen jo vuodesta 1986, jolloin nimi oli vielä Euroopan Yhteisö.

Euro tuli vuonna 2002 ja hinnat nousivat. Olin silloin jo Espanjassa. Kun kahvikuppi vuonna 1999 maksoi yleensä 100 (sata) pesetaa eli 3,50 Suomen markkaa,  vuonna 2002 hinta nousi suoraan 1 euroon, eli n.  6 markkaan. Kun halvin olut oli ollut 25 pesetaa, nyt halvimmillaan purkki maksoi 25 centimoa. Jostakin "kummasta" syystä hinnat pyöristyivät aina ylöspäin.

Ravintoloitsijat Espanjassa  olivat kuulema kyllä tyytyväisiä. Ihmiset saattoivat jättää "tippinä" kokonaisen euron.

Euron muuttaminen valuutaksi oli tosi kekseliästä. Euron kolikko on pieni: se muistuttaa Suomen markkaa.
Viiden euron seteli ei tunnu "isolta rahalta" sekään.
Lasteni mummo eli entinen anoppini Suomessa  kuulema antoi tytöilleni helposti  kympin, koska se tuntui olevan se sama kymmenen markkaa...

Espanjassa monissa supermarketeissa yhä on  nähtävissä hinta myöskin pesetoissa. Ihan hyvä.
Itsekin huomaan joskus ajattelevani ettei 1 euron hinta ole paha. Mutta sehän on sama kuin (vähintään!) 6 "mummon markkaa!!

Suomalaisten suhtautuminen Euroopan Yhteisöön oli alkuun hyvin positiivinen. Nyt, kun osa yhteisön maista kärsii taloudellisista vaikeuksista keskimääräistä pahemmin (lamahan on yleismaailmallinen ja alkoi USA:sta), on suhtautumisessa tapahtunut muutosta. "Kaverille ei jätetä!" kun se kaveri ei ole suomalainen....
Espanjan kasvu 2000-luvun alussa oli voimakasta, nyt maassa on lama, kuten kaikki tietävät.

Maailma on yhä pienempi. Globaalinen talous on täällä, haluamme tai emme.
Jotkut nuoret voivat sitä vastaan kapinoida. Rikkoa McDonaldsin ikkunoita. Sehän on todellinen keino muuttaa maailmaa.   Samoin kuin tappelu poliisia  vastaan. Kannattaa Green Peace -järjestöa...peace  = rauha?....

Olen edelleenkin sitä mieltä että Suomen liittyminen Euroopan Unioniin ja euron hyväksyminen valuutaksi (jälkimmäinenhän ei ollut välltämätöntä) oli oikea ratkaisu. Espanjan hyöty on myös kiistaton. Iso-Britannia, jonka politiikka on aina ollut "syödä kakku ja pitää se" ei euroa hyväksynyt. Muutenkin britit tuntuvat olevan jonkinlainen omilla säännöillään  pelaava joukkue...


Jos ihmiset haluavat muuttaa maailmaa, ainoa tapa on toimia perinteisten kanavien (kuten puolueet) kautta. Se on tuskastuttavan hidasta, ainakin nuoren ihmisen mielestä. Nuori haluaa kaiken tässä ja NYT.
Anarkismi johtaa kuitenkin pikemmin  vain vastareaktioon eli demokratian kaventamiseen.

Minäkin uskon muutokseen. Edistykseen. Demokratiaan.

"En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea!"  sanoi aikoinaan  Oscar Wilde.


En minäkään.  Sen tiedän ettei aikaa voi kääntää takaisin.  Euroopan Unioni on ja pysyy. Maailma on.  Maat ja kansat eivät katoa, mutta meidän tulee ymmärtää että yhä enemmän me ihmiset olemme  ja asumme yhteisellä pallolla.  Euroopalla on pitkälti yhteinen historia, yhteiset arvot.  Jatketaan niitä. Ja yritetään elää rauhassa muiden, nousevien maiden ja maanosien kanssa.  Vain yhtenäinen, vahva Eurooppa voi tulla toimeen USA:n, Japanin ja Kiinan kanssa. Ja jonakin päivänä myös Afrikka on vahva.

Omalta kohdaltani EU:n olemassaolo on taannut sen, että mentyäni Espanjan kansalaisen kanssa naimisiin, olen oikeutettu maan sosiaaliturvaan. Ilman sitä minun olisi ollut pakko matkustaa Suomeen sairaalahoitoon, ja mahdollisesti olisin kuollut odottaessani pääsyä leikkaukseen.

Hyvä EU! Hyvä Espanja! Hyvä Suomi!
.

Neron heikkoudet eli Miksi Jeppe juo.

Toimittajia ja kirjailijoita on usein pidetty ihmisinä joilla, työn luonteesta johtuen, on mahdollisuus elää varsin "vapaata elämää", ilman kellokortteja. Se taas on tuonut mahdollisuuden nauttia elämästä lähes vailla  rajoituksia. Suomessa se tarkoittaa usein samaa kuin alkoholin nauttimista ilman seuraavan aamun aikaista herätystä, esimerkiksi.

60-luvun suomalaisten kirjailjoiden tapana oli istua kapakoissa.  Syy oli selvä: siellä kun ns. tavallinen kansa mutta myös ns. älyköt istuivat. Keskustelun taso vaihteli. Kulutetusta alkoholista ja seurakunnan koostumuksesta riippuen.

Jotkut kirjailijat halusivat olla ns. älykköjen paikoissa, toiset taas "kansan parissa", Se tosin saattoi tarkoittaa, kuten esim. Jorma Ojaharjun kohdalla  - hänen omien sanojensa mukaan  -"juon koska haluan olla samalla tasolla kuin muut pöydän ympärillä".
Vaatimattomuus ei suurta miestä vaivannut. Myöhemmin  Ojaharju raitistui ja saavutti arvostusta mm. ns. Vaasa-trilogian kautta.

Hannu Salama, Pentti Saarikoski. Alpo Ruuth.  Oli muodikasta olla vasemmistolainen, ja juominen oli jonkinlainen protesti "porvarillista" yhteiskuntaa kohtaan. Tosin Salama ja Ruuth tulivatkin työväenluokasta, mutta miesten  suhtautuminen politiikkaan ja elämään yleensä oli varsin erilainen.

Myös toimittajat istuivat kapakoissa.  Ehkä eivät Suomen Kuvalehden, Seuran tai Apu-lehden.
Mutta aivan varmasti Hymyn.


 Lehden  kulta-aika sijoittunee 60-luvulle ja 70-luvun alkuun.
Tuolloin sitä pidettiin räväkkänä, usein  ns. hyvän maun ylittävänä, sensaatiohakuisena julkaisuna.
Lehti ei kuitenkaan julkaissut esim.  pornografista aineistoa (ainakaan tämän päivän kriteerien mukaan). Muutenkin tuon ajan aineisto vaikuttaisi tämän päivän lukijasta meko kesyltä.

Yksi lehden "tähtireporttereista" kuusikymmentäluvulla oli Veikko Ennala. Mies, jonka isä halusi tehdä hänestä Suomen presidentin. (Syntynyt muuten kotikaupungissani, Mäntässä.) Antamalla hänen lukea klassikoita, mutta myös pakottamalla elämään hyvin spartalaista elämää.  Voisi ehkä verrata Paavo Väyryseen, joka itse  kuulema päätti haluavansa presidentiksi ollessaan vielä  alakoulussa.

Ennalasta tuli toimittaja sodan aikana. Hän toimi sotakirjeenvaihtajana. Ja sodan jälkeen  toimittajana useissa paikallislehdissä.. Sitten tuli aika Hymy-lehden toimittajana. Tätä ennen Ennala kirjoitti mm. Apu-lehteen.

 Ennalaa pidettiin  Hymyn toimittajana  "likasankojournalistina". . Toimittaja Sakari Virkkunen kirjoitti Suomen Kuvalehden numerossa 1/1970:
»Niin kauan kuin Ennalan tapaiset miehet kirjoittavat, ei ole toivoa, että aikakauslehtitoimittajain sosiaalinen arvostus kohoaisi.»

Hänen tapansa kirjoittaa olikin kieltämättä usein sensaatiohakuista, mutta suurin syy itseoppineen toimittajan halveksintaan lienee ollut ajalle tyypillinen tekopyhä asenne kaikkeen "rumaan" ja "siveettömään".

Ennala ei kuvia kumarrellut.
Ennala kirjoitti seksistä, prostituutiosta, alkoholismista.  Kaikista asioista joista "kunnon ihmiset" olivat kiinnostuineita mutta tunnustivat lukevansa vain satunnaisesti.
Siitä huolimatta Hymylehden painos oli suurimmillaan 520 000 kappaletta.

Ennalan elämää kuvaa vuonna 1978 julkaistu elämäkerta Neron heikkoudet. Se kertoo miehestä joka itseironisesti  uskoi että hänen osakseen olivat kyllä tulleet neron heikkoudet mutta eivät lahjat.

Kuinka paljon ajat ovat muuttuneet? Tänä päivänä "mikään ei ole pyhää". Muslimit voivat kyllä yhä uhata kuolemalla oman  uskonsa ja/tai Mohammedin  "häpäisijöitä". Kristityt hyväksyvät kaiken mikä on taloudellisesti kannattavaa. Kukaan ei valita pornosta tv:ssä, musiikkivideotkin ovat usein lähinnä  pehmopornoa. Jos sellaista olisi näkynyt 60-70 -lukujen TV:ssä, yleisönoasastot olisivat olleet täynnä paheksuvia kirjoituksia, joku olisi tehnyt kyselyn eduskunnassa.

Veikko Ennala eli pari-kolmekymmantä vuotta liian aikaisin. Oliko hän nero? Ehkä ei. Hyvä ja ennakkoluuloton sanankäyttäjä.  Levätköön rauhassa.

Tänä päivänä  uutisia tehdään jos ei mitään sensaatiota ei ole. Lautta jonka upotesss  ihmisiä kuolee on jotakin millä myydään päivälehtiä. Aikakauslehtiä  ja viikkolehtiä varten täytyy löytyä jotakin muuta. Julkkuja, avioeroja. Mikä on muuttunut?  Ennala ja kumppanit auttoivat ihmisiä tajuamaan  että monet uskomukset olivat pelkkää tekopyhyyttä, ennakkoluuloja. Ehkä hyötyen taloudellisesti,sensaatiohakuisesti. Tuskin Ennala kuitenkaan  kuoli rikkaana miehenä?


Mutta sitten siihen "perimmäiseen kysymykseen" miksi niin monet taiteilijat, muusikot, luovat ihmiset juovat?
Miksi Jeppe juo?  Koska todellisuus on liian kova tai rankka kestää? Tai elämä on liian tylsää?  En minä tiedä. Jos tietäisin ja voisin kertoa maailmalle, minusta tulisi luultavasti miljonääri. Mietitään siis kaikki tykönämme.  Tai sitten unohdetaan koko juttu. Mikä taitaa olla paras vaihtoehto. Minullakin kun taitaa olla vain ne neron heikkoudet.

Otettaisko sille? Kippis!

Portugalin tammikuu eli matka naapurimaahan

Kelloradio parkaisee aamuherätyksen - summerilla koska musiikki ja/tai tekopirteä   pälätys heti aamulla rasittaa vielä enemmän kuin summeri.
Kello on sika vähän (sanoisi nuoriso, tai ainakin sanoi joskus) , 6 aamulla. Ei jesses, paljon kivampi ois jäädä vällyn alle makoilemaan!
Vaan minkäs teet, se jo kerran viikolla ja toisen kerran päivällä siirtynyt matka naapurimaahan tapahtuu lopultakin. Tuntikaupalla autossa istumista, pelkääjän paikalla ja kuskinakin välillä. (Vaimo on muuten paljon minua parempi kuski, sanon sen pallieni menetystä pelkäämättä, toverit miehet...).

Noustaan pohjoista kohti, ja sen huomaa. Sata-parisataa kilometriä, ja olemme huomattavan korkealla merenpinnan yläpuolella. Ohitamme seudun joka on lähellä Sierra Nevadaa eli Etelä-Espanjan ja  koko Espanjan parasta talviurheilupaikkaa. Tänä vuonna tosin luonnonlunta tuskin on. Tykittämällä on sentään kuulema saatu avatuksi rinteitä.
Hiihtämään tai laskettelemaan emme ole kuitenkaan menossa. Olemme matkalla Portugaliin.
Välillä pysähdytään tankkaamaan itseä, ja autokin ennekuin päästään Portugalin puolelle, menovedet kun siellä ovat melkoisesti kalliimpia kuin "kotimaassa". Koira Billy on mukana ja haluaa sekin "vessaan" ja jaloittelemaan.

Portugalin puolella talot ja tiet muuttuvat. Moottoritiet ovat miltei kaikki maksullisia maassa, joten otamme reitin pienempien ja maksuttomien kautta.
Pienellä paikkakunnalla pysähdymme, ja ostan kupin kahvia, vaimolla on omat teet ja vedet mukana. Kuppi maksaa 50 centimoa eli puolet sitä mitä Aurinkorannikolla.  Myöhemmin huomaamme että hintataso maassa on muutenkin kadehdittavan alhainen.

Saavumme Portugaliin pienelle paikkakunnalle nimeltä Penela. Kylän, jossa viivymme, nimi on Carvalho Sto Amaro. Lähin suuri kaupunki on Coimbra. Sisko tulee vastaan puolisen kilometriä ennen etappia. Olemme perillä.

Talot täällä  ovat joko uusia, hyväkuntoisia (usein ulkomaalaisten omistamia) omakotitaloja tai vanhoja, rapistuneita, usein kivistä rakennettuja "mökkejä". Paljon on myös pelkkiä raunioita, ja monesti näkee koneita ja autoja jotka on vain hylätty.

Kapeilla kaduilla (tai kujilla) kävelee  vanhahko nainen, paimentaen kotieläimiään laitumelle tai sieltä pois. Hän katsoo silmiin, toivottaa Bom dia eli hyvää päivää. Vanhalla traktorilla ohi ajava mies heilauttaa hänkin kättään kuin vanhalle tutulle, kun olen Billy-koiran kanssa iltapäivän kävelyllä. Billy ilmiselvästi pelkää vuohia jotka taas vaikuttavat olevan ihan ok uuden koiran kanssa ja haluaisivat tutustua.
Koiria tuntuu olevan joka mökissä. Ne ovat ulkona eivätkä mitään varsinaisia lemmikkejä tai hyvin koulutettuja. Ne ovat joko turvana ja/tai metsästystä varten.

Erään pienen talon pihamaalla on joukko eläimiä: lampaita, vuohia, sikoja, kanoja ja kukko.

Ihmisten toimeentulo on ilmeisen  niukkaa. "Tilat" ovat pieniä ja elanto luultavasti  saadaan enimmäkseen kotieläimistä ja pienimuotoisesta viljelystä.
Yllättävä seikka on, että ilmeisesti paikkakunnan sijainti vilkasliikenteisen maantien varressa on poikinut kaksi käytettyjen autojen myyntipaikkaa ja pari kolme autojen ja maatalouskoneiden (kuten traktorit) korjaamoa. Hintataso on varmasti halvempi kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

Iltapäiväkävelyllä...

Pienellä paikkaunnalla on useita kirkkoja.

Majapaikkamme.

Vaimon sisko on muuttanut kylään muutama kuukausi sitten. Talo jonka hän on vuokrannut, on brittien omistama vanha ja melko huonokuntoinen talo, alkuperäiset asukit ovat ehkä kuolleet, lapset muuttaneet pois. Kissojen kanssa taloa asuva käly ei ole tyytyväinen nykyiseen taloon vaikka alue sinänsä on rauhallinen ja turvallinen.  Penelan keskusta on parin kilometrin päässä, ja sieltä löytyvät kaikki tarvittavat palvelut sekä moderni supermarket. Hän on myös tutustunut paikallisiin ihmisiin ja saanut ystäviä. Paikallinen kielikin onnistuu pikku hiljaa paremmin, ja ainakin kauppiaat ja yrittäjät puhuvat englantia.

Penelan pikkukaupunki ei ole suuri turistirysä. Se merkitsee ettei joka kulmalla ole rihkamakauppiaita. Se ei varmastikaan ole myöskään tyypillinen portugalilainen paikkakunta, jos sellaista yleensä on olemassakaan. Kuitenkin se muistuttaa siitä että Portugali, jolla on takanaan menestykäs  menneisyys;  siirtomaiden ja merenkulun avulla saavutettu asema yhtenä maailman rikkaimmista ja kehittyneimmistä maista, on tänä päivänä  köyhä ja usean muun maan tavoin jakautunut hyvin toimeentuleviin ja juuri ja juuri jokapäiväisen elentonsa saaviin. Kuten muuallakin, on Portugalissakin todellinen köyhyys nykypäivää  löydettävissä maaseudun syrjäkylistä.

Ihmiset ovat, kaikesta huolimatta -tai ehkä jopa osittain elämän näennäisestä pienimuotoisuudesta huolimatta - ystävällisiä ja näyttävät osaavan nauttia vähästäkin ja välittävän  toisista ihmisistä.   Esimerkkinä vaikka se, että kun vaimon sisko jonakin kylmänä ja sateisena talvipäivänä oli ollut koko päivän sisälla, verhot suljettuna, illalla muutama kyläläinen tuli koputtamaan ovelle kysyen oliko La Inglesa (joka tosin on irakilainen joskin Iso-Britannian kansalainen) kunnossa, kun koko päivänä ei ollut näkynyt...


Käymme päivittäin "kylällä". Yhtenä päivänä syömme lounaan supermarketin kahvilassa. Ruoka on hyvää ja annokset runsaat. Ostamme lisäksi leipää mukaan otettavaksi. Lasku saa  melkein haukkomaan henkeä: eri syystä kuin tavallisesti. Miten kummassa loppusumma voi olla niin alhainen?

Vuosi vaihtuu miltei huomaamatta. Espanjan tv näyttää joka kanavalla toinen toistaan mahtavia uuden vuoden show -ohjelmia. Ne kansalliset kanavat mitä näemme eivät ainoatakaan, ei edes tyypillistä vuodenvaihteen kellonlyöntiä.
Syömme jouluateriaksi tarkoitettua kalkkunaa muiden (lähinnä brittien perinteeseen kuuluvien) jouluruokien kanssa. Nautimme paikallista punaviiniä. Minä kruunaan illan (yön) juomalla pienen lasillisen portviinia. Olemmehan Portugalissa. Vuosi vaihtuu, mutta onko se mitään muuta enempää kuin numero?

Viikko kuluu nopeasti. Auton keula loppiaisaamuna varhain  kohti Aurinkorannikkoa. Muutama tunti köröttelyä ja kotona oltaisiin. Sumua on vahvasti, näkyvyys ajoittain vain pari-kolmekymmentä metriä. Tienvierieressä olevat  pensaat ja nurmikko ovat kuurassa.  Yöllä on lämpötila on varmasti ollut nollan alapuolella.  Mustaa jäätä saattaa vieläkin olla tiellä
.Vähitellen aurinko voittaa.  Kilometrit karttuvat, koti lähenee. Kello kuuden maissa olemme rannikolla.
Kotona!
 Eikös se matkustamisen paras juttu olekin kun pääsee takaisin kotiin?