maanantai 17. lokakuuta 2011

Drogas no - no drugs - suomalaistytön tarpeeton kuolema

Suomessa ja  Espanjan Aurinkorannikolla on mieliä kuohuttanut suomalaistytön raaka murha.  Mijasista lokakuun 6. päivänä loytyi Jenna Lepomäen ruumis. Tyttö oli ollut kadoksisa kesäkuun lopusta saakka.

Olé-kustannuksen Suomalainen Espajassa -lehti kertoo tapauksen vaiheista viime numerossaan sivulla 5.
Tuosta kirjoituksesta selviää että ihmisten käsitys Espanjasta maasta jossa kaikki on hidasta (mañana eli huomenna voi jotakin tapahtua) kun taas suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat tehokkaita ja nopeita reagoimaan, ei aina pidäkään paikkaansa. Suomalaisten viranomaisten toiminta oli yllättävän  hidasta ja (ainakin lehden mukaan) poliisi reagoi vasta yleisön painostuksesta, mikä taas johtui lehden edustajien järjestämästä tiedotustilaisuudesta.

Se että tapausta pidettiin pelkkänä "katoamisena" on sitäkin ihmeellisempää kun poliisin tiedossa olisi pitänyt olla tapaukseen liittyvien nuorten miesten rikollinen tausta.

Viimeisten tietojen mukaan toisen taposta epäillyn nuoren äiti on päästetty vapaaksi, mutta isä on  edelleen vangittuna Espanjassa, kuten varsinaiset epäillytkin.

Kuinka sitten on mahdollista että Jennan vanhemmat antoivat tyttärensä matkustaa kahden nuoren miehen kutsumana ja jopa heidän kustannuksellaan vieraaseen maahan? Tietojen mukaan Jenna oli "tuntenut" nuoret miehet vain internetin kautta.   En halua syyttää vanhempia, he kuuleman mukaan eivät pystyneet estämään tytärtään lähtemästä.  Ainakin Jennan surullinen tarina varmasti saa jokaisen nuoren tytön suhtautumaan epäilevästi  "mukaviin" tarjouksiin ilmaisesta matkasta ja majoituksesta. Vanhan sanonnan mukaan ilmaista lounasta ei ole. Seksuaalisesta painostuksesta ei mainintaa ole, sen sijaan hinta olisi ollut toimiminen huumekuriirina.  Kieltäytyminen maksoi nuoren ihmisen elämän.

Jutun lopputulos on monen onnettoman sattuman summa. Jos, ja jos.
jos Jenna olisi jättänyt lähtämättä....jos  hän olisi odottanut pääsevänsä turvakotiin (jota hänelle oltiin jo järjestämässä) ...Viimeiset tekstiviestit Suomeen tulivat päivä hänen Guardia civil - vierailunsa jälkeen.

Aurinkorannikolla on omat synkät varjonsa. Yksi niistä ovat huumeet. Suuri joukko huumeita kulkee Espanjan kautta muualle Eurooppaan. Nuorten huumeiden käyttö (lähinnä kannabis) on yleistä. Huumekaupassa voitot ovat suuria ja ihmisehenki on halpa. Siksi niin vanhempien kuin heidän aikuisikään tulevien lastensa on syytä pitää järki kädessä.  "Tarjoukset" on paras unohtaa, oli se sitten matka tai ilmainen huumekokeilu. Muussa tapauksessa lopputulos voi olla kohtalokas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel