Kaikki mulle ja HETI!

Ostin eilen  nettikirpparin kautta viisi kirjaa kympillä (10 €). Aikaisemmin viikolla olin tehnyt jo samanlaiset kaupat.
Kirjat oli ilmeisesti ostettu normaalihinnalla joskus aikoinaan, en tiedä. Kirjan suomalainen kirjoittaja saa teoksestaan 12 - 21 % kappalehinnasta,  e-kirjojen korvaus on 25 %.
 Miten ei-suomalainen saa palkkionsa, ei minulla ole tiedossa.

Olen tehnyt elämäntyöni kirjastossa.  Kirjastot ostavat  suuria määriä kirjoja (montaa runokirjaa tuskin olisi ostettu juuri  muuten kuin  vain kirjailijan jakamina kappaleina tutuille ja sukulaisille) 
ja kirjailijat saavat kirjastokorvaukset  teoksistaan. Kirjastojen varauslistat eivät ole estäneet esimerkiksi Paasilinnan , Päätalon, Ilkka Remeksen ja Laila Hirvisalon (Hietamies)  kirjojen satojen tuhansien, jopa yli miljoonan , kappaleen myyntiä. 



Suomessa ja muuallakin ns. länsimaissa on olemassa ns. piraattipuolueita, jotka  haluavat mm. kaiken internetissä jaossa olevan aineiston olevan  "vapaata". Mitä  silloin tapahtuu teoksen omistajan oikeudelle luomaansa teokseen? 

Toivottavasti olen käsittänyt asian väärin. Tai en 
 ehkä sittenkään: "Kaiken teosten epäkaupallisen kopioinnin, levittämisen ja muun käytön on oltava vapaata teoksen julkaisuhetkestä lähtien. Piraattipuolue uskoo tiedon ja kulttuurin mahdollisimman laajan leviämisen edistävän ihmiskunnan henkistä ja materiaalista hyvinvointia." Ote puolueen ohjelmasta.


Luin puolueen ohjelmaa laajemmaltikin. 

"Piraattipuolueen mielestä politiikan lähtökohtana tulee olla yksilönvapaus. Jokaisella on oltava vapaus toimia haluamallaan tavalla, kunhan ei rajoita muiden vapauksia. Piraattipuolue vastustaa holhousyhteiskuntaa, jossa valtio puuttuu yksityiskohtaisesti jokaiseen elämän osa-alueeseen."

Tuohan kuulostaa ihan järkevältä? 

Piraattipuolue 
haluaa  myös vähentää byrokratiaa ja viranomaiskontrollia ja lisätä ihmisten vapautta päättää omista asioistaan. Muun muassa tämän vuoksi Piraattipuolue haluaa ottaa käyttöön perustulon.

Aina vain  paranee.  Perustulo? Kuulostaa melkein sosialismilta?! 

Kaiken kaikkiaan puolueen tavoitteena on kaiken informaation vapaa levitys.  Tai sitten - todellakin - olen tajunnut kaiken väärin.

Onneksi minulla ei ole materiaalia,  mitä he voisivat jakaa ilmaiseksi demokratian ja vapauden nimessä.  Toisaalta, jos he jakaisivat blogiani, en panisi pahakseni.  Kun en sillä ansaitse nytkään zlotiakaan. ;)
 

Valkoisen paperin kammo

Muistan lukeneeni useankin kirjailijan kertoneen "valkoisen paperin kammosta".
Kirjailija kertoi istuneensa kirjoituskoneen (kuka muistaa mikä se on?) edessä tuskaillen, ellei tekstiä synny. Valkoinen, tyhjä paperi koneessa tuntui ilkkuvan. 

Tänä päivänä kirjailija/kirjoittaja istuu jonkinlaisen sähköisen aparaatin edessä ja työstää tekstiä, jota on helppo muuttaa, tuhota tai jatkaa. Roskakori ei täyty rypistetyistä papereista.

Sama kammo saattaa silti iskeä. Tekstiä ei synny. Ruudulle ei tule mitään.

Silloin toki voi laittaa ruudulle vaikka musiikkia, elokuvan, tsekata uutisia.  Jospa sieltä saisi vinkkiä? 

Luin jälleen yhtä Donna Leonin dekkaria, missä poliisit levittivät sormenjälkijauhetta rikospaikalle.  Ajattelin, että kirjailija oli pudonnut teknisen kehityksen kyydistä. Eivätkö nämä tutkimukset ole niitä, joita tehdään tietyllä valolla? Ilmeisesti monenlaisia tekniikoita on edelleen käytössä. Sormenjälkijauhekin  on siis  edelleen olemassa.
 Kirjailija  muuten vieraili Suomessa hiljattain.
Ja kehui muuten, kuinkas muuten.

Rikoskirjailijan työ on (luultavasti) helpompaa tänä päivänä, kuin vaikkapa Agatha Christien aikana. Aikataulut, kartat, monet muut faktat löytyvät erilaisia hakurobotteja käyttämällä.  

On myös aiempaa helpompaa välttää virheitä.  Luin kirjaa, missä naisen "poltot" alkoivat, ja ajattelin, että sehän on väärä ilmaisu. Sitten tajusin, että ehkä kirjailija käytti sitä osoittaakseen, millä vuosikymmenellä mentiin.  Tai sitten ei.

Joskus tuntuu, että ne blogikirjoitukset, jotka olen kirjoittanut, alkavat olla tarpeeksi. 
Toisaalta, joskus kun herään keskellä yötä, mielessä pyörii asia, josta voisin kirjoittaa. Uskon muistavani seuraavana päivänä.

Joskus muistan, joskus en.

Olisikohan syytä laittaa vaikkapa pieni sinikantinen muistivihko yöpöydälle?  Jotkut kirjailijat kuulema pitävät sellaista aina  mukanaan.

Blogi on ollut minulle lähinnä  jonkinlaista terapiaa.  En ole koskaan haaveillut suuresta määrästä lukijoita, koska en ole julkkis, poppari tai poliitikko. 
Jos joku/jotkut ovat niitä lukeneet, hyvä.  

Ehkä en laita sittenkään vielä "pillejä pussiin".  Onhan maailma aiheita täynnä.



 

Minustako vegaani?! eli viimein valssi Titanicilla

Noin vuosi sitten kirjoitin blogissani Minustako kasvissyöjä? 
 Pohdiskelin tuolloin asiaa.  Olin jo pitkään syönyt melko kasvisvoittoista ravintoa.
Nyt, vuotta myöhemmin, suostuin vaimon ehdotuksesta syömään vegaaniruokaa yhden kuukauden ajan. Syyskuun 2018.

Vaimo uskoo, että nykyiset vaivani, nivelreuma ja kihti (joista viimemainittu jo nyt on lääkityksellä hyvin hallinnassa), voivat helpottaa. Ehkä korkeahko verenpaine, johon otan lääkkeitä, voisi myös alentua ilman lääkitystä.

Tarkoitus on ottaa myöhemmin verikoe, joka voisi osoittaa kaiken tuon todeksi. Toivon mukaan.
Vaimo itse saattoi lopettaa tyyppi 2 diabeteksen lääkityksen sen jälkeen kun hän alkoi vegaaniksi.

Monet ihmiset pitävät veganismia johonkin skientologiaan
tai muuhun uskonnolliseen huuhaahan verrattavana  muotijuttuna.

Sitähän se ei todellakaan ole.  Kaukana siitä.
Vegaanit eivät halua käyttää eläimiä hyväkseen, sen enempää ruokana kuin esim. vaatteiden tai kenkien materiaalina. (Minulla on muuten melkoinen kokoelma nahkatakkeja ja -pureroita ja muita asusteita, kuten liivejä.)

Kuukausi näyttää, mitkä ovat tulokset.
Voi olla, että palaan entiseen: syön edelleen kananmunia, siipikarjaa. Ehkä silloin tällöin ratkean syömään jopa saksalaista bockwurstia...se kun on niin hyvää.

Yksi asia on kuitenkin jo nyt varma. Kasvisenemmistöisen ruokavalion vuoksi oma  terveyteni on jo nyt parantunut. En kaipaa punaista lihaa, en haikaile rasvaista pekonia.  Grillimakkara silloin tällöin kyllä maistuisi. On olemassa mm. vegaanimakkaroita, ja erityisesti vegaanihampurilaiset ovat erinomaisia. Leikkeleitäkin löytyy, ja monenlaisia ei-maitopohjaisia "juustoja". Vegaanimakkarasta puuttuu se "napsahdus" kun kuori murtuu...

En todellakaan  julista mitään evankeliumia ruuan ja syömisen suhteen.

Jokaiselle, joka haluaa olla rehellinen, lienee kuitenkin selvää, että olemme tehneet suuria virheitä ruuan tuotannossa. Lihan teollinen tuotanto on aiheuttanut ja aiheuttaa ilmaston muutosta. 

 Saattaa olla, että (kuten jotkut sanovat) juna on todellakin  jo lähtenyt asemalta. Ehkä punaisen lihan syönnin lopettaminen suuressa mittakaavassa ei enää estä maapalloa tuhotumasta ilmastonmuutoksen vuoksi. 

Suomalainen tuotantohan toki onkin eri juttu. Onko?

Jokainen ihminen uskoo mihin haluaa. Ehkä me haluamme tanssia sen viimeisen valssin Titanicilla?  Ja nauttia mehevän pihvin tai kyljyksen, ennenkuin alus uppoaa.  Minä en.

 

Oikeus maahan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho
on sitä mieltä, että vain valkoihoisilla suomalaisilla on oikeus sosiaaliturvaan ja  ylipäänsä mihinkään oikeuksiin Suomessa. 

Katsellaanpa tilannetta maailmanlaajuisesti. Onko vain Amerikan
alkuperäisväestöllä oikeus sosiaaliturvaan USA:ssa? Ja Latinalaisessa Amerikassa?

Entä alkuperäisväestö Australiassa ja Uudessa  Seelannissa?  Afrikassa?

Ei toki. Nehän ovat sivistymätöntä roskasakkia.

Samaan tapaan, kuin arabimaista ja muualta  Suomeen tulevat "maahantunkeutujat".  

Unohdetaanko  pois, että ns. sivistys alkoi Mesopotamiassa.  

Onko tämä jotakin, mitä akateemisesti sivistynyt herra puoluejohtaja ei tiedä? Ei tietenkään. Toki hän historiaa tuntee.

Hän vain haluaa johtaa ihmisiä harhaan. Miksiköhän?

Mielensäpahoittaja eli Beatles, Jaakko Teppo ja räppi

Suomessa on kuulema elokuvateattereihin tullut jo toinen  elokuva Mielensäpahoittajasta.
Ensimmäisessä elokuvassa eläkkeellä olevaa, noin 80-vuotista "jäärää" esitti Antti Litja, joka oli aiemmin lukenut näitä kuvitteellisia yleisönosastokirjoituksia radiossa.  Tätäkään elokuvaa en ole nähnyt, ja tuskin näenkään, ennenkuin Yle esittää sen tai joku lataa sen YouTubeen.

Litjan terveyden heikennyttyä elokuvan toisessa osassa roolia esittää melkoisen kulunut tv- ja elokuvakasvo Heikki Kinnunen. 
Kinnusella on takana vuosikymmenien kokemus mm. koomikkona, enkä epäile, etteikö mies vahvalla rutiinillaan klaaraa myöskin tätä osaa, vaikkei kysymys olekaan varsinaisesta komediasta. 

Luin kirjan Mielensäpahoittaja.(Helsinki: WSOY, 2010) kun sain sen aikoinaan tyttäreltäni lahjaksi. 
Luin sitä vähän kerrallaan.
Kuin olisin lukenut niitä yleisönosastokirjoituksia.

Joskus hörähtelin. "Noinhan se hiukka on!"
En kuitenkaan useimmiten kokenut vanhan miehen mietteitä omikseni. Enkä välttämättä huvittaviksi.
Pikemminkin tuntui, että hän koki maailman muuttuneen sellaiseksi, jota hän ei oikein enää tajunnut eikä hyväksynyt.  Näinhän monille (useimmille?) käy. Minullekin. Jossakin mitassa.

Mielensäpahoittajan keski-ikäinen poika tykkää Beatleseista, se kun on "hänen sukupolvensa musiikkia". Mielensäpahoittaja ei tätä ymmärrä, kyllä hanurimusiikki aina voittaa sellaiset soittelijat, jotka eivät ilman sähköä saa soittimistaan mitään irti. "Ero on kuin hirsiveistäjällä ja moottorisahamiehellä."

Mielensäpahoittaja ei saa ajokorttiaan uusituksi, mistä hän luonnollisesti on pahoillaan.
Taksiin, joka vie lapsia kouluun (miehen lisäksi) hän saa nuoren pojan avulla Jaakko Tepon musiikkia, kun poika lataa hänen pyynnöstään kasetin "CD-pyörylälle".  (Taksissa kun ei ole tietenkään kasettisoitinta.) Nyt "lapset oppivat mikä on hauskaa".


En ole itse mielestäni  mikään  mielenipahoittaja. En toki ole sotaveteraani, mutta en minäkään  aina voi uskoa maailman (ja Suomen!) olevan menossa kohti parempia aikoja, päinvastoin. 

Sama koskee musiikkia. En suurin surminkaan jaksa kuunnella suomalaista (tai muunkaanmaalaista, itse asiassa) rap-musiikkia eli räppiä. Kyllä musiikki, jossa on kunnon teksti, melodia ja soittajat, aina tuollaisen metelin voittaa.

En silti mieltäni pahoita, jos joku sitä kuuntelee. Jos joudun radioasemalle, jolta sitä tulee, vaihdan vain kanavaa.

Sosiaalisessa mediassa mielensäpahoittajia (ihan oikeita tai sellaista esittäviä) on jo  ihan tarpeeksi. 





 

Vanha vihreä?

Viime aikoina on Suomessa mieliä kuohuttanut vihreän puolueen edustajan käytös lennolla.

Poliittisen kartan mukaan teko on ollut törkeä osoitus asettumisesta lain yläpuolelle. " Oikeusvaltiossa viranomaiset tulkitsevat ja panevat täytäntöön eduskunnan säätämiä lakeja. On oikeusvaltion kannalta sietämätöntä, jos jotkin ryhmittymät nostavat itsensä lakien yläpuolelle ja katsovat oikeudekseen valita, mitä lakeja, viranomaispäätöksiä tai tuomioistuimen ratkaisuja ne kunnioittavat, Halla-Aho kommentoi Suomen Uutisille."

Toisille on tullut mieleen tapaus 50-luvulta  Rosa Parks
on monille symboli afrikkalais-amerikkalaisen kansalaisoikeusliikkeen "äitihahmona".

 Nelson Mandela
oli mm. Britannian pääministerin Margaret Thatcherin mielestä pelkkä terroristi.  Vuosikymmenien vankeuden jälkeen miehestä tuli Etelä-Afrikan presidentti maan ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen.

Olen lukenut aiheesta kolumnin, jonka allekirjoitan täysin. Aina en kirjoittajan (Rysky Riiheläinen) kanssa ole samaa mieltä, mutta tämä on täyttä asiaa.

Erityisesti kaupallisilla tv-kanavilla on usein tapana lopettaa joskus rankka uutisilta "kevennyksellä".

Sallittakoon se myös minulle.
"Viejo verde" espanjassa tarkoittaa sananmukaisesti  "vanhaa vihreää". 
Olen ehkä punavihreä (mikä monelle on haukkumasana pahimmasta päästä), ja siksi tuo nimitys sopisi minulle.
Viejo verde  on dirty old man englanniksi.
Suomalaista sanontaa en tunne.  Likainen vanha mies?  

En tunnusta. Käyn suihkussa tarpeen mukaan, enkä yritä lähennellä alaikäisiä sen enempää kuin varttuneempiakaan.

Politiikka kyllä kiinnostaa. Ja ihmisoikeudet. Siinä mielessä olen ylpeä punavihreydestäni. 



 

Liikuttava kylä eli Molin "taas" Mänttässä (2018)

Parin vuoden tauon jälkeen oli halu  päästä katselemaan vanhoja kotiseutuja. Matka alkoi tiistaina 24. heinäkuuta.
Lentolippuja varatessani oli vielä kevät, ja toiveissani oli päästä hetkeksi pakoon eteläisen Espanjan kesän kuumuutta vilpoisempiin maisemiin. Toisin kuitenkin kävi : lämpöaalto Suomessa jatkui ja jatkui, ja mittari kohosi jopa yli 30 asteen. 

Itse matka, joka tosin alkoi miltei epäinhimillisen aikaisin, jatkui  lennolla  Helsinkiin ja bussilla Tampereelle ilman hankaluuksia.
Siellä sitten linja-autoasemalla (jossa varsinainen lipunmyynti on annettu kahvilalle), minulle lippua myynyt nuori nainen väitti, ettei pikavuoroa, jolla pääsisi suoraan Mänttä-Vilppulaan ole. Tuo virhe aiheutti sen, että pikavuorolla Ruovedelle pääsin vain Orivedelle saakka.(Tämä lyhyesti kerrottuna...)
Vaikka USB-kytkentä oli päällä puhelimessani bussissa, se oli yllättäen tyhjä perille Orivedelle  päästyäni. Läheisen K-marketin henkilökunnan ystävällisyyden avulla sain soitetuksi (baarista, joka oli jo suljettu!) siskoilleni, jotka pienen odottelun jälkeen saapuivat minut pelastamaan. Kiittelin marketin ihmisiä ystävällisyydestä ja luottavaisuudesta.

Pari päivää vietin veljeni  ja hänen avopuolisonsa luona. Eko Hakanen on ollut MOMin puuhamiehiä, ja päivisin hän hyppäsi sähköpyöränsä selkään usein parikin kertaa hoitamaan hänelle kuuluvia talkootöitä.

Kortteerin vaihto, nyt "ison siskon" Kyllikki Palletvuoren  luo.  Saunassa piti tietenkin käydä, kuistilla istua olutpurkki kourassa. "Laiska auringossa"...

Sitten olikin jo perjantai.  Kirjasto otti varaslähdön klo 11. Mänttäläissyntyisen Arto Huhtisen  Kansalaissota-aiheinen näyttely piti toki nähdä. Näyttelyn avasi runoilija ja tietokirjailija Timo Malmi. Musiikkia esitti A-J Keskinen, jonka isä on entinen mänttäläinen.  Kirjastossa tapasin myös mm. Virkamäen Markun.


MOM-tapahtuma avattiin Mäntän torilla virallisesti kello 12. Perjantaitorilla oli paljon ihmisiä, mutta onnistuin olla tapaamatta monta tuttua, jotka kertoivat myöhemmin  olleensa siellä samaan aikaan. Torilla  tapasin aina positiivisen ja iloisen Sari Pellin.

Juicen sutkautukset jäivät kuulematta. Linda Huhtinen olisi ollut kirjastolla klo 13. Yhden ainakin tiedän. Nainen näki Juicen jossakin baarissa ja meni tohkeissaan kertomaan: "Mun miehellä on kaikki sun levys!" Tähän Juice: "Ai jaa, oonkin miettinyt että kuka ne vei!"

Beatles- tribuuttibändi Helter Skelter (Vuorenmajalla) ja  duo Los Dos (Taavetinsaaressa) esiintyivät samaan aikaan eli klo 19. Jälkeenpäin ajatellen valitsin väärin "pikkuveljeni" Sepen ehdotuksesta ensinmainitun, osittain siksi, että tiesin  Los Dosilla olevan vielä toinenkin esiintymistilaisuus. Helter Skelter (samannimisiä bändejä on muuten monessa maassa) soitti melko ponnettomasti pyrkimättä sen enempää "autenttisuuteen" kuin tuomaan mitään mitään uutta tuttuun materiaaliin.  Viinituvalla tapasin Kirsi Linikon ja Anneli Toivolan.

Ravintola Göstan puistossa esiintyi "legendaarinen" Kazapanos.  Pitkän linjan muusikko Hannu Savolaisella on ollut aikoinaan mm. bändit Laiskat auringossa ja Hannu Savo ja Kamiina, jolla oli aikoinaan mm. radiohitti Rakkauden valo, mutta tämä viimemainittukaan ei valitettavasti  onnistunut nostamaan bändiä sinne suurten nimien joukkoon.  Bändi Kazapanos on kuuleman mukaan ollut jonkin aikaa telakalla, mutta soitto soi nyt ainakin mahtavasti, mukana vanhaa ja uutta materiaalia.Tanakkaa menoa.

Lauantaina poikkesin Valtatien kirpparilla, mistä mukaan jäi vain vanha Tex Willer -pokkari. 
Sorala soi oli mukava puoliakustinen soittotapahtuma, mitä isännöi musiikin entinen - ja nyt myös taas nykyinen - mänttäläinen musiikin monitoimimies Eero Peltonen, mukana myös toki duon toinen jäsen Järvisen Antti. Mukana myös mm.  Eeron kavereita ja Väinölä Bänd. Mahtava iltapäivän piknik-konsertti. Kaksi entistä koulukaveriakin bongasin, fb-frendi Helena Peltonen-Gassmanin ja entisen Kehusmaan Hilkan, jonka nykyisen sukunimen samantien unohdin...
Myöhemmin illalla Vuorenmajalla rockasi vielä Tomi Havinen band.

Sunnuntaina kävin vielä taiteeseen tutustumassa mm. Kellari 
Galleriaan. Samoin Tomi Tuulirannan shokeeraavaan Unohdetut -valokuvanäyttelyyn.

Monia muitakin tapasin, kuten Ylisen Ekon vaimoineen.

Mää Oon Mänttästä tarjosi tänäkin vuonna todellakin jokaiselle jotakin. Kaikkeen ei valitettavasti ehdi.  Niinpä onnistuin käymään esimerkiksi Pekilossa vasta maamantaina. Mänttää edusti siellä mm. upeasti entinen mänttäläinen taiteilija, sisarentyttäreni Emmi Kallio, jota en valitettavasti nähnyt edellisen lauantai-illan "Mää oon Mänttästä ja kuvataiteilija!" -tapaamisessa, mukana Emmi, Anna Pekkala ja Pasi Soukkio.


MOM  -tapahtuman lisäksihän Taidekaupunki tarjoaa niin turistille, satunnaiselle matkaajalle kuin kaltaiselleni nostalgiatrippaajalle jokavuotiset Kuvataideviikot, Musiikkiviikot ja mitä vielä.  

Niin se viikko taas vierähti. Ehkä taas ensi vuonna?