Ei ole Jiisus meitä vielä hylänny!

Isäni, joka oli kirvesmies (kuten kuulema Jeesuskin - tai ainakin rakentaja) osasi ulkoa monia Raamatun sanontoja. Neljä vuotta koulua 1900-luvun alussa  opettivat lukemaan, kirjoittamaan  laskemaan, kertotaulun ja (tottakai) uskontoa.

Isäni kertasi usein (lähinnä leikillään)  uskontotunneilla opittuja fraaseja. Jossakin vaiheessa elämäänsä hän osallistui kirkon hallintoon, mutta ymmärsin, että lähinnä vain koska hän tajusi, miten paljon kirkolla oli poliittista ja taloudellista valtaa. 

Kun joskus kahdeksankymmentäluvulla rakensin omakotitaloa, isäni joskus toisteli fraasia: Ei ole Jiisus meitä hylännyt, kun rakentamisessa ilmennyt ongelma ratkesi.   

Isäni halusi  aina parantaa elämän laatua. Ei saada kirkasta kruunua, sitten joskus. Parantaa elämän laatua omalle perheelle, mutta myös muille, työläisille. Siksi hän osallistui aktiivisesti politiikkaan.

Tänä päivänä monet nuoret eivät halua sitoutua mihinkään.  Oppi siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, on mennyt perille.  Politiikka ei kiinnosta. Vain oma menestyminen.

Kuka on työläinen?  Ihminen, joka yrittää elää omalla palkallaan? 

Minä olen ulkona työelämästä. Eläkkeellä. Olin pikkuvirkamies, mutta sielultani työläinen.

Tämän päivän maailmassa on vaikea puhua solidaarisuudesta. ihmisarvosta, tasa-arvosta. Kovat arvot ovat tätä aikaa.  

Taidan olla ulkona tämän päivän elämästä? Ainakaan useita sen arvoja en jaa.

Yhteistä hyvää

Katselen mielelläni brittiläisiä tv-sarjoja.
Ne on yleensä tehty laadukkaasti, olivat sitten komedioita, jännäreitä tai vakavampaa draamaa.
Oli tyyppi (tai genre) mikä tahansa, merkillepantavaa on brittiläisen yhteisön moninaisuus. Lääkärit ja hoitajat  esimerkiksi ovat lähes poikkeuksetta joko Intiasta, Pakistanista tai Afrikasta. 
Intialaiset ja pakistanilaiset ovat tulleet Britanniaan, aloittaneet esim. pitämällä kioskia, jossa ovat myyneet lehtiä ja muuta tyypillistä kioskitavaraa. 
He ovat tehneet työtä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, joskus jopa 12 tuntia päivässä.  Säästäneet rahaa, jotta heidän lapsensa ovat voineet mennä opiskelemaan yliopistoon ja saada hyvän ammatin. 
Kouluissa suuri osa lapsista on maahanmuuttajien lapsia, usein toista tai jo kolmatta sukupolvea.
Brittilapset  ovat koulussa tottuneet "erivärisiin" ja -"näköisiin" kavereihin. 

Kukaan ei synny rasistiksi. Jos lapsi toistelee rasistisia huomioita, hän on oppinut ne kotona, tai toisilta "opetetuilta" lapsilta.

 Britannia loi aikoinaan hajoavan  imperiuminsa kauniiksi kuvaksi Commonwealth-yhteisön. Suomeksi se on käännetty häveliäästi Kansainyhteisö. Sananmukaisestihan se tarkoittaa yhteistä rikkautta...
Rikkautta ei varmaankaan jaettu tasan, mutta entisten siirtomaiden asukkaille suotiin mahdollisuus muuttaa Britanniaan.
Useimmat britit ovat luultavasti  hyväksyneet tämän. Kansainyhteisö on olemassa vieläkin, ja järjestää mm. yhteisiä urheilutapahtumia.  Joissa joskus britti saattaa voittaa nyrkkeilyottelun vain pysymässä pystyssä täyden ajan...

Yhteiskunta on muuttunut. Paluuta ei ole.

Suomessa tätä ei ole täysin ymmärretty, eivätkä jotkut  ihmiset hyväksy yhteiskunnan muutosta.  Sitä pelätään, sitä vastaan jopa ollaan valmiita taistelemaan. Ainakin puheissa, ja muutaman lasillisen  jälkeen.

Joskus, kun olin nuori, luulin (uskoin? vai halusin uskoa?) 
Suomen olevan avoin yhteiskunta, jossa sivistys ja koulutus takasi tasa-arvon ja kyvyn ymmärtää ja auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat.
Suomi ja suomalaisetkin olivat saaneet apua aikoinaan. Se auttoi nousemaan sodan jälkeen.

Ilmeisesti monet eivät usko (tai halua uskoa?) että esimerkiksi islamilaisesta maasta tulevat todella voivat integroitua maahan. Esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu, on paljon.  Espanjassa on useita moskeijoita. Yhdysvaltain ja Britannian muslimit (joitakin äärimuslimeja lukuunottamatta)  ovat omaksuneet maan tavat ja kulttuurin, omansa rinnalla. 

Mitä nämä "maahanmuuttokriittiset" pelkäävät?   Vai onko kyse vain halusta pelotella ihmisiä, saada poliittista valtaa kylvämällä epäluuloa ja pelkoa?

Lyhyt on ikä ihmisen...

Mennyt vuosi 2016 oli vuosi, jolloin  tunnettujen henkilöiden  rivit harvenivat melkoisesti. Joukossa mm. näyttelijöitä, ohjaajia, muusikoita, laulajia. Normaalia enempää "julkkiksia varmaankaan ei kuollut.  Kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvuilla maineensa luoneet ihmiset vain   ovat tulleet ikään joka alkaa numerolla 7 tai ainakin on lähellä sitä, jotkut ovat saavuttaneet  vieläkin korkeamman iän.

 Melko usein kuulee sanottavan: Ikähän on vain numero.
Olen tähän usein todennutkin, että sitähän se on. Niin kauan kuin tuo numero on tarpeeksi pieni...
Sanotaan myös, että ihminen on niin vanha kuin miksi itsensä tuntee.
Joku on sanonut asiasta näin: Viisitoistavuotiaan mielestä kolmikymppinen on vanha. Kolmikymppisen mielestä viisikymppinen on vanha. Viisikymppisen mielestä viisikymppinen on nuori.

En juurikaan ajatellut omaa ikääni ennenkuin täytin neljäkymmentä.   (Toki 18 oli tärkeä ikä, tietystä syystä.) Nelikymppisenä  oli pakko myöntää että nuoruus oli lopullisesti ohi. 
Toki ikääntymisen oli huomannut siinäkin, että ne, jotka oli tuntenut lapsesta saakka, ajelivat jo autoa tai istuivat kapakassa. 
Pankinjohtajakin saattoi olla jopa omaa itseä nuorempi. Puhumattakaan poptähdistä.

Valitettavasti ikääntymisen huomaa muustakin kuin kalenterista tai peilistä. Terveys ei ole yhtä hyvä kuin ennen, vaikkei vakavia sairauksia olisikaan. Ja valokuvissa näyttää aivan uskomattoman vanhalta! 

Suomalainen lauluyhtye Four Cats  levytti vuonna 1963 kappaleen Suuret setelit, joka oli versio amerikkalaisen, kaupallista folk-musiikkia esittäneen Kingston Trion menestyskappaleesta Greenback Dollar.
Sanoituksessa, jossa laulun "minä" kertoo haluavansa vain olla vapaa ja laulaa, eikä halua koota maallista mammonaa vaan "kumota sen kurkkuunsa" todetaan  lisäksi:  "lyhyt on ikä ihmisen".

Sitähän se on sanottu. Vaikka parikymppisenä elämää tuntuu oleva rajattomasti edessä, eikä (muka) ole edes varma, haluaako sitä vanhaksi eläkään.  
 
Mutta. Sitten kun on vanha, ajattelee, että mitäs, eletään vielä. Jos ei muuta, niin eläkkeen maksajan kiusaksi.   Ja jos kumppani on vielä rinnalla, onhan siinäkin syytä. Ja lemmikeissä, ja musiikissa, ja kirjoissa ja elokuvissa ja ja ja...
"Niin kauan kuin sokeri suussa sulaa!" oli äitevainaalla tapana sanoa. Sokeria en käytä, mutta muuten olen samaa mieltä.  

 
 

Koiria ja ihmisiä eli älä ole mulkku, näytä vilkku

Minulla on ollut elämässäni kolme koiraa.

Ensimmäinen koirani  oli Billy (jonka nimi William oli jo sille annettu), koira, joka oli löydetty hylättynä kadulta.

Billy oli "gentlte soul". Koira, joka ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään - vain syönyt sen.  

Billy ei halunnut tapella tai edes haukkua. Se tuli toimeen ns. ongelmakoirienkin kanssa.  

Toinen koirani (tai minun ja vaimon koira) oli cavalier king charles spaniel Noor. 
Missä Billy ei halunnut pelata palloa, Noor halusi. Siihen asti
että "paristo oli tyhjä". 

Nyt meillä (ja minulla) on koira Ella.  Jälleen hylätty koira.  
Jos emme mene rannalle (mihin talviaikaan poliisi antaa koirien mennä), kävelemme pitkähkön lenkin.  

Monesti istun tiettyyn paikkaan teiden risteyksessä. Siellä on penkki levähtämistä varten.

Yhtenä päivänä  aloin laskea, kuinka moni autoilija käytti  suuntavilkkua kääntyessään.
.  Kymmenestä neljä. 

Iltapäivälehti (joka julkaistaan netissä)  laittaisi ehkä otsikon: 60 %  Aurinkorannikon autoilijoista ei näytä suuntamerkkiä.

Espanjalaiset mieluusti heittävät "läppää" naapureistaan. Näinhän se on kaikkialla.  Yksi on, että Portugaliin myytäviin autoihin ei laiteta toimivia vilkkuja, koska kukaan ei niitä käytä.   

¿Eso es? 

Olen suomalainen

"Olen suomalainen" lauloi Kari Tapio (oikealta nimeltään Kari Tapani Jalkanen) vuonna 1983 julkaistulla single-levyllä sekä samannimisellä albumilla.
Kappale on Raul Reimanin sanoittama suomalainen versio italiankielisestä kappaleesta "L'italiano", jonka alkuperäinen esittäjä on Salvatore "Toto" Cutugno. 

Italialainen kappale oli hieman kieli poskessa tehty, kun taas suomalaiseen versioon oli saatu melkoista paatosta. 
Voi jospa tietäisivät maailmalla,
Nyt mitä voikaan olla taivaan alla,
On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta.

Ja edelleen: 
On tässä maassa itsepäinen kansa,
Ystävät jos pitää toisistansa,
Ei siinä erottaa muu silloin voi kuin yksin kuolema ja virkavalta vain.
 Siinä sujuvasti lainattiin Jorma Eton runoa Suomalainen.

On täällä elämä raskasta työtä, ja siinä harvoin on onni myötä.
Sen tietää vain yksin suomalainen.

Miksi "vain yksin suomalainen" sen tietää?  

Jukka Kuoppamäki levytti vuonna 1972 kappaleen Sininen ja valkoinen. Siinä hän lauloi mm.

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.
 Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Niinpä. Tuossahan ne tärkeimmät asiat. Sininen taivas ja valkoiset pilvet ja hanki. Mitä köyhyydestä. "Laudoista päällä ovien".

Entäpäs minä itse (me, myself and I)? Lähes 20 vuotta Espanjassa, olenko muuttunut? No, vaikka sydänleikkauksen seurauksena ja aikana sain litrakaupalla espanjalaista (ehkä andslusialaista) verta, en alkanut laulaa vapautuneesti, tanssia ilman paria huurteista. Olen siis edelleen suomalainen. Puheliaampi ehkä olen kuin ennen (espanjalaiset luultavasti eivät lopeta pulinaansa edes nukkuessaan) ja muutkin kansalaisuudet ovat tottuneita small talkiin. Jopa vieraat ihmiset tervehtivät kadulla, eivät toki kaikki. Ja jos nuori nainen hymyilee, en heti tarkista onko housujen vetoketju auki...

Seuraan Suomen uutisia, urheilussa toki kannatan suomalaisia urheilijoita ja joukkueita.   Ja ihan kiva jos ja kun suomalainen laulaja tai yhtye menestyy maailmalla.     (HIM, Nightwish, Rasmus ovat olleety todella suosittuja myös Espanjassa.)

Viime vuosiin asti olen voinut olla ylpeä Suomen maineesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jossa koulutustaso on maailman korkeimpia, luokka- ja tuloerot moniin muihin maihin verrattuina pieniä. Korruptio lähes olematonta. 

Miten on nyt?  Kaikkea tuota on purettu.  

Olen eräänlainen elintasopakolainen. Vaikka emme eläkään leveästi ja joskus ovat eurot tiukoilla, Suomeen verrattuna elämä on suhteellisen halpaa. Eläkkeelläni en pystyisi elämään esim. Helsingissä, korkeintaan pienessä maalaiskaupungissa Suomessa, ehkä vanhassa entisessä rintamamiesomakotitalossa.  Olettaen, että työssä ollessani velat on maksettu. 


Olen suomalainen. En sen parempi kuin kukaan muukaan, mutta en huonompikaan.

Katso video:
 https://youtu.be/q8Zca5vsUFE

Vai valkeata joulua?

Tätä kirjoittaessani on Espanjassa Dia de Reyes eli kuninkaiden päivä. Tarinan  mukaanhan vastasyntynyttä juutalaisten kuningasta tulivat tervehtimään kolme kuningasta itäisiltä mailta.

 Matteuksen evankeliumin mukaan viisaat miehet tulivat itäisiltä mailta Jerusalemiin kunnioittaakseen vastasyntynyttä Messiasta, juutalaisten kuningasta, sillä he olivat nähneet taivaalla tähden, jota he pitivät merkkinä tämän luvatun kuninkaan syntymästä.
 Heitä johti tähti; GPS kun ei tuolloin kuulunut kamelin vakiovarusteisiin.

Raamatussa ei mainita "tietäjien lukumäärää, eikä sitä, olivatko he kuninkaallisia.

Espanjassa dia de Reyes on suuri juhla, ja aikaisempina vuosina joululahjat jaettiin silloin.  Jouluaattona syötiin jouluateria, mutta ilmeisesti muun maailman tapoja noudattaen, myös  lähinnä lapset saavat silloin myös  lahjoja. 

Minulle tammikuun kuudes merkitsee loppiaista, sitä että  joulu on ohi. Käytännössä se merkitsee lähinnä sitä, että markettien kammottava joulumuzak valkoisine jouluineen on ohi, eikä televisiokaan mainosta ruokaa, leluja, parfyymejä.  Kauppojen ruuhkat ja liikenneruuhkat helpottavat.

Espanjassa kunnioitetaan perinteitä. Niinpä joulu on monille tärkeä (kuten varmasti Suomessakin). Pääsiäinen on kuitenkin vieläkin suurempi juhla kulkueineen ja kirkonmenoineen. Paitsi perinteet, kaikenlainen näyttävyys on espanjalaisille tärkeää.

Juttelin jokin aika sitten cordobalaisen, lähes naapurissa lomailevan miehen kanssa (samalla kun koirat leikkivät), ja jutellessamme puhuimme monista asioista, alkaen jalkapallosta. Jossakin vaiheessa kysäisin, onko (hänen mielestään) uskonto yhä tärkeä espanjalaisille. Hän sanoi uskovansa, että kyse on pikemminkin vanhasta perinteestä, ihmiset eivät välttämättä ole yhtä uskonnollisia kuin ennen. Toki monet yhä ovat.

Monille ihmisille  joulu on jonkinlaista toivon aikaa. Vaikka sen varhaishistoria saattaa hyvinkin olla pakanallinen, kristillinen joulu on monille suomalaisillekin tärkeä. Kirkkoon mennään kuuntelemaan joululauluja.

Minulle joulu on merkinnyt lähinnä vapaata aikaa, toki lasten ollessa pieniä oli upeaa nähdä näiden pienten ihmisten ilo lahjoineen ja joulupukkineen. Ja nauttia niitä laatikoita ja kinkkua...

Viime vuosina olemme vaimon kanssa matkustaneet  "sukuloimaan"  joko Englantiin tai Portugaliin, tänä vuonna joulu merkitsi meille brittiläis-suomalaista jouluruokaa kotosalla.  Ilman kuusta, ilman kynttilöitä. 

En kaipaa täällä Espanjassa valkeata joulua.  Suomen valkeita (kesä)öitä  sentään joskus. Eikä minulla, entisellä "hiihtoniilolla" ole edes suksia.

Kuningas elää?

Elvis 50-luvulla

Kohta on Suomessa jälleen loppiainen. Espanjassa se on Dia de los Reyes eli Kolmen kuninkaan päivä. Silloin maassa jaetaan myös vasta joululahjat. Katolisen maan tapaan.

 Kolme kuningasta (monissa maissa, mukaan lukien Suomi, heitä kutsutaan itämaan tietäjiksi tai viisaiksi miehiksi) kävivät kunnioittamassa uutta juutalaisten kuningasta joskus parituhatta vuotta aiemmin.

Kuningas  syntyi myös vuonna 1935. Vaikka kukaan ei huomannut mitään erikoisempaa  ennen vuotta 1956. Tammikuun 8. vuonna 1935 ei syttynyt tähteä taivaalla.  Rockin tuleva kuningas  oli kuitenkin syntynyt.

Tietenkin monet epäilivät miehelle annetun arvonimen oikeutusta viisikymmentäluvulla.  Valkoinen poika, joka kuulostaa "mustalta". Varastaa mustien musiikin!  Moni on myöhemminkin kyseenalaistanut Elviksen kuninkuuden. "Oikeaksi" rockin kuninkaaksi on ehdotettu milloin Chuck Berryä, milloin Little Richardia...tai Jerry Lee Lewisis, joka kuuleman  mukaan joskus sanoi: "Elvis may be the King, but I´m the best!"

Tänä päivänä on edelleen olemassa  afrikkalais-amerikkalaisia (ja myös valkoihoisia) , joiden mielestä Elvis oli vain "copy cat". Kalpea kopio. "Todistuksena" on mm. Elviksen alkuaikojen tuottajan, Sun Recordsin omistajan Sam Phillipsin toteamus, että jos hän "vain löytäisi valkoisen pojan, joka kuulostaa mustalta, hän voisi tehdä miljoona dollaria". Todistellaan myös, ettei Elvis 
kirjoittanut  itse kappaleitaan. Ei kirjoittanut (vaikka hänet mainitaankin osallisena joissakin levykansissa ja luetteloissa), mutta kuka sanoo, ettei vaikkapa arvostettu oopperalaulaja ole uskottava, kun hän laulaa "vain"  toisen kirjoittamaa musiikkia? 

Väittely Presleyn  merkityksestä onkin mielestäni turhaa. Hänen alkuaikojen levytyksensä osoittavat, että mies pystyi ottamaan minkä tahansa laulun; bluesia, countrya, viihdettä, ja tekemään siitä omansa. Monet valkoihoiset laulajat tekivät siistittyjä cover-versioita (kuten vaikkapa Pat Boone). Elvis ei siistinyt vaan usein jopa lisäsi intensiteettiä. 

Myöhemmin Elvis meni lähemmäksi keskiverto pop-musiikkia. Hänen tekemänsä elokuvat ovat useimmiten lähinnä tuskallista katsottavaa, ja musiikki lähinnä (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta)  tyhjänpäiväistä.

Yksi Elviksen tyhjänpäiväisistä elokuvista. Blue Hawai.

Vuonna 1968  Elvis teki legendaarisen Come back specialiksi  nimetyn paluun TV-studioon, ja sen jälkeen vuosien ajan kiertueita ympäri USA:ta. 

Elvis TV-Special

Tarina kertoo, että tv-tuottaja laittoi Elviksen seisoskelemaan Sunset Boulevardille vilkkaana aikana. Harva tunnisti miestä. Tuskin kukaan pyysi nimikirjoitusta. Hysteriaa herättänyt tähti tuntui olevan vain entinen tähti. Jotakin oli siis tehtävä.

TV-ohjelma, missä Elvis esiintyi  pukeutuneena mustaan nahkaan ja esitti "livenä"  mm. alkuaikojensa musiikkia oli menestys.  Uudet esiintymiset ympäri Amerikkaa seurasivat.  Mies kiersi useiden vuosien ajan ahkerasti esiintymislavoja.  Päätyen crooneriksi Las Vegasissa. Viihdyttäjäksi, joka lähinnä  parodioi alkuaikojen rock-aikaansa. Viimeiset vuodet olivat täydellistä alaspäinmenoa. 

Elvis Las Vegasissa.

Tänä päivänä Elvis on legenda. Hänen levyjään on myyty kuoleman jälkeen paljon enemmän kuin hänen elämänsä aikana. 

Jokaisena Elviksen syntymäpäivänä (kuten myös kuoleman päivänä)  lukuisat tv-kanavat ja internet-portaalit myyvät kaikenlaista Elvis-memorabiliaa eli keräilykamaa. Usein aivan turhaa tavaraa. Kukaan tuskin tietää, montako erilaista musiikkikokoelmaa  on myynnissä.

Minulla on luultavasti kaikki "kunnollinen" Elvis-materiaali. 50-luvun Sun-levytyksistä 60-luvun armeijasta paluuun "Elvis is Back"-materiaaliin, ja lopulta vuoden -68 Come back- ja 70-luvun klassikoihin. 60-luvun alun jälkeen mies levytti paljon tarpeetonta elokuvamusiikkia.  

Elvis elää. Musiikissa, jonka hän jätti meille. Valitettavasti hänestä on tehty miltei pelkkä  tavaramerkki.  Vaimo, joka kerran jätti hänet, kerää rahat. 

Talis est vita.
Tällaista on maailman meno.