Murtuneet mielet ja miehet

Muistikuva 1:

Loppukesän ilta, aurinko painumassa horisonttiin.
Järvenrantasauna.
Saunasta kuuluu juopunutta, surullista hoilotusta. 

Taistoihin tiemme kun toi,

missä luotien laulu vain soi,

emme tienneet kun läksimme silloin,

kuka joskus palata voi.

Elo tää juoksuhaudoissa on

meille käskynä vain kohtalon,

ja kenties matkamme määrä

sodan melskeisiin kadota on.

   A,Aimo;
 Elämää juoksuhaudoissa / Ikävä (1940) Sointu 301.

Naapurin mies, jonka vaimo yleensä onnistui pitämään kurissa ja herran nuhteessa, oli jotenkin onnistunut keräämään tämän köörin.  

Veteraanit olivat onnistuneet - kirkkaiden juomien avulla -pääsemään nostalgiseen, mutta kyynelehtivään tunnelmaan. 

Muistikuva 2.

Lauantai, puolelta päivin. Linja-autopysäkki. Talvinen päivä. 1970-luvun alkupuolta.

Odotan bussia "kylälle". Viereeni tulee naapurin mies (ei ollut aikoinaan em.  köörissä).  On selvästikin humalassa. Alkaa muistella, miten "sinne jonnekin" jäi moni hyvä mies. Itkeekin.  

En osaa oikein sanoa mitään vaikka haluaisin, alle kaksikymppinen nuorimies.

Bussi tulee ja nousemme siihen.  En näe miestä enää sinä päivänä. Edes Alkossa, jonne hän ehkä oli menossa. Saattaa hyvinkin olla, että itse poikkesin siellä myös. 

Aikaa on kulunut paljon. Mies pysäkiltä  on jo kauan sitten kuollut, eikä linja-autokaan  enää kuljeta kuin koululaisia.

Olen lukenut Ville Kivimäen Tietofinlandialla v. 2013 palkittua teosta Murtuneet mielet.

Kirja perustuu tekijän väitöskirjaan Battled Nerves: Finnish Soldiers´s War Experience, Trauma, And Military Psychiatry 1941-1944. 

Se kertoo suomalaisten sotilaiden traumaattisista kokemuksista talvi- ja jatkosodissa, ja pohtii niiden käsittelyä aikoinaan. Tutkija käsittelee aihetta laajasti: vaikuttiko sotilaan sotilaallinen tausta, asuinpaikka (maaseutu/kaupunki), oliko ja minkälaisia eroja miehistön ja aliupseerien/upseerien välillä jne jne. 

Teksti on toki akateemista eikä aihe ole lukijalle helppo tai kevyt; tutkija lainaa kuitenkin paljon ns. tavallisten sotilaiden kertomuksia erilaisten tutkimusten ja julkaistujen teosten ohella. Nämä kertomukset antavat kirjalle koetun elämän makua.  Talvisodan ja Jatkosodan erilaiset mielialat tulevat selvästi esiin.  Asemasodan (1942-44) aikana moni sotilas turhautui;  luvattua nopeaa  paluuta siviiliin ei tullutkaan vaan sota jatkui ja jatkui. Henki oli  koko ajan vaarassa kranaattien, tykkitulen ja tarkka-ampujien vuoksi.

Sotien jälkeen on puhuttu usein Talvisodan ihmeestä, lähes epäinhimillisestä taistelusta määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan ensin Talvisodassa 1939-40 ja sitten  Jatkosodan lopussa kesällä 1944, kun  vihollinen onnistuttiin lopulta pysäyttämään ja näin  torjuttiin maan totaalinen miehitys.

Ne, joiden mielenterveys ei riittänyt, ovat usein turhaan kantaneet pelkuruuden painoa, joka ei helposti poistu, vaikka mielenterveys palaisikin. Joillakin se ei palannut, ja tuloksena oli alkoholismia, väkivaltaisuutta ja jopa kuolema tai lopullinen sulkeminen mielisairaalaan.

Huomattavaa on, että ns. kotirintaman ihmiset suhtautuivat "tärähtäneisiin" huomattavasti tuomitsevammin, kuin sodan kauhut kokenee aseveljet.  Tämä koski myös siviililääkäreitä.
40-luvun psykiatria suhtautui rintamamiesten vaikeuksiin sen aikaisen, teoreettisen ajattelun ja hoitotavan mukaan. Se ei osannut ottaa huomioon, että sodan kokemukset olivat pääsyy miesten sairastumiseen, ei "sielullinen sairastuvuus" tai perimä. Ei "alempien kansankerrosten" kykenemättömyys tai haluttomuus uskoa sodan oikeutukseen, mikä yläluokalle tuntui olevan itsestäänselvyys.

Oma isäni ei koskaan puhunut sotakokemuksistaan. Varmaa on, ettei hänkään  sotaa koskaan  unohtanut. Hänelle alkoholi ei onneksi muodostunut koskaan ongelmaksi, kuten monelle muulle veteraanille tapahtui.

Ville Kivimäki: 

Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945

WSOY 2013

********************************************************************

Lapsena me puhuimme usein "tärähtäneistä". "Ooksää vähä tärähtäny?!" kun ihmettelimme jonkun puheita tai tekoja.

Samaa termiä alettiin käyttää jo Talvisodan aikana sotilaista, joilla oli traumaattinen kokemus, kuten haavoittuminen, toisen. lähellä olleen  sotilaan silpoutuminen esim. kranaatti-iskussa tai paniikki kiivaassa tykistötulessa. 

Onko kyseessä sama termi, en tiedä.