Yksi sarjan päähenkilöista oli huoltoasemanpitäjä Sulo Vilén eli tuttavien kesken Villeeni.
Sulolla oli tapana ostaa tavaraa, kun halavalla sai.
Sarja sinänsä oli ihan hauska, ja poiki mm. toisen sarjan, missä "`polliisi" Reinikainen sai oman pääroolinsa.
Olen melkein koko elämäni ollut eräänlainen "villeeni". Ostanut tarjoustuotteita, olivat ne sitten ruokaa tai vaikka LP-levyjä tai CD- tai DVD-levyjä.
Viime aikoina olen ostanut myös kirjoja tyyliin "koko pino halvalla".
Aina se ei toimi ihan niinkuin haluaisi. Kun ostaa nipun kirjoja, siellä saattaa olla (ja onkin) niitä, mitä et ostaisi "normaalisti".
Olen ostanut mm. Johannes Mario Simmelin, jopa Reijo Mäen kirjoja. Arthur Hailey oli ok, Harold Robbins...krhm.
Tein elämäntyöni kirjastovirkailijana. Monesti joku nainen kysyi, mitä suosittelisin miehelle, joka ei juurikaan lue. Sanoin, että en minä osaa suositella kirjaa miehelle, vaikka mies olenkin.
Monet miehet (niin nuoret kuin vanhemmatkin) halusivat lukea sodasta.
Nuorimmille sota oli seikkailu. Vanhemmat halusivat kokea sen uudelleen, mutta ilman pelkoa. Minä en halunnut kokea sitä kummallakaan tavalla.
Reijo Mäen romaani Liian kaunis tyttö. Helsinki: Otava, 1993 oli yksi noita kimppakirjoja. Eikä se pettänyt odotuksia. Eli oli täynnä tympeitä asenteita. Romaanit (todellakin, kahdella a:lla!) ovat alkukantaisia, väkivaltaisia tyyppejä. Arabimaasta tulleella "pakolaisella" (sitaatit ovat kirjailijan) on italialaiset kengät ja sveitsiläinen kello...melkein kuin sieltä MitäV -"lehdestä".
Onneksi sentää melko suuri osa "sika säkissä" -ostetuista kirjoista ovat muutakin kuin ajanhukkaa. Huonokin kirja kun aina hakkaa huonon leffan. Ainakin minun mielestäni. (En voi edes ajatella katselevani Reijo Mäen romaanien filmatisointeja.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti