"Kauanko kestää, että eläkkeellä olemiseen tottuu?
Niin Kirsti Tuominen kirjoitti Facebook-statuksessaan, kun oli jäämässä eläkkeelle Kallion kirjastonjohtajan työstä.
Monet eläkkeellä olevat tuttavat vastasivat, että kaksi kuukautta. Toiset, että neljä.
Nyt Tuominen on ollut vuoden ja kolme kuukautta eläkkeellä, eikä ole vielä tottunut.
Hänen on vaikea sanoa olevansa eläkeläinen."
" Suomen Punaisella Ristillä on Täyttä elämää eläkkeellä -niminen hanke, jossa eläkkeelle siirtyviä ja eläkkeellä olevia valmennetaan uuteen elämänvaiheeseen."
Olen ollut poissa työelämästä vuosia. Ennen eläkettä olin työkyvyttömyyseläkkeellä. Kahdesta vaikeasta leikkauksesta toipuminen kesti vuoden.
Koskaan (eläkeaikanani) en ole tuntenut eläväni kriisissä. En kadottanut "identiteettiäni", en tuntenut, että minulla ei ole "arvoa" yhteiskunnassa.
Olen yhä ihan sama ihminen kuin ennenkin. Älkää ymmärtäkö väärin, pidin työstäni. Monet raskasta fyysistä työtä tehneet voivat kokea päässeensä pois työelämästä, nauttimaan ansaitsemaansa eläkettä. Niin itsekin koin, vaikka työni ei fyysisesti rankkaa ollutkaan.
Joskus tuntuu, että jotkut meistä osaavat tehdä itselleen ongelman mistä tahansa. Siitäkin, että (ilmeisesti) ensi kertaa elämässään saa itse päättää omasta elämästään.
Olisiko tämäkin eräänlainen luokkakysymys? Keskiluokkaiset ihmiset kun tuntuvat etsivän itseään koko elämänsä? Työväenluokasta lähtenyt tai siinä aina elänyt on oppinut käyttämään käsiään. Vasara ja muut pysyvät kädessä. Harrastuksiin voi kuulua vaikkapa kalastus. Tai auton tai muun moottorin kunnostus. Eivätkä nämä sulje pois musiikkia, kirjallisuutta, teatteria...
Ehkä me tarvitsemme jonkinlaista rutiinia elämässä. Eläkkelle pääsy (joutuminen) antaa mahdollisuuden itse muokata se.
