Kun tuuli käy hänen ylitseen....

Germanwings-lentoyhtiön lennon 4U 9525

päättyminen katastrofiin, missä 150 ihmistä menetti henkensä, sai minut ajattelemaan kuolemaa. Kuinka se usein tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

 Uhreja on tiettäväsi 16 maasta. Enemmistö saksalaisia ja espanjalaisia.
Menehtyneiden joukossa oli myös nuoria ihmisiä, koululaisia.

Jokainen elämä on tärkeä.  Ja kuolema, joka tulee ennen aikojaan, on  jälkeenjääville aina shokki.

Kun olin vielä nuori, tuntemani nuori mies (veljeni kavereita ja luokkatoveri) kuoli auto-onnettomuudessa, johon hän oli syytön.
 Kaksi tuntemaani nuorta miestä (miltei poikaa) tekivät eri aikoina  itsemurhan.

Samoihin aikoihin, kun isäni kuoli, nuori (noin kolmikymppinen) mies teki itsemurhan  hukuttautumalla. Vanhempi siskoni oli todella järkyttynyt: hän ei voinut käsittää, miten nuori mies, jolla olisi pitänyt olla koko elämä edessään, voi lopettaa oman elämänsä, kun hänen (ja minun) isä, joka on kokenut sodan ja monet muut vastoinkäymiset, taistelee viimeiseen asti elämästä.

Toki ymmärsin ajattelutavan. Mutta: yritin ymmärtää (mikä ei ole sama kuin hyväksyä), että joskus elämä, jatkaa elämää, voi tulla niin raskaaksi, että ainoana vaihtoehtona on luopua siitä.  Onko meillä oikeus arvostella sitä?

Vuosien aikana melko monta ikäluokkaani kuulunutta on kuollut.  Joku kuoli, koska hänellä oli diabetes, jota hän ei hoitanut. Pari kuoli viinaan. Jo ennen keski-ikää.

Kaksi lapsuuden toveriani on kuollut muutaman vuoden sisällä. Toinen (jälleen) viinaan. Toinen syöpään. Kumpikaan ei ehtinyt eläkkeelle.

Olen itse ollut kahdessa suuressa leikkauksessa. Molemmissa olen ollut (lääkärien mukaan)  hyvin lähellä kuolemaa.  Sen pitäisi saada minut arvostamaan elämää, ajattelemaan, että jokainen uusi päivä on siunaus. 

Osaanko ajatella niin? En tiedä, ehkä ajoittain.

Kun aamulla herään, vaimoni on vieressäni. Ja meidän molempien vieressä (omassa petissään)  on koiramme Billy. Billy on jo 16 vuotta vanha.  Hänelle jokainen päivä voi olla viimeinen.  Niinkuin meille kaikille.

Tätä kirjoittaessani lentotragedian tutkimukset ovat kesken. Saksalainen media on kertonut, että lentäjälle oli myönnetty sairaslomaa, mitä hän ei kuitenkaan pitänyt. Kotoa on löytynyt todisteita "jatkuvasta lääkityksestä". Oliko kyseessä siis itsemurha? Itsemurhaviestiä ei ainakaan ole vielä löytynyt.
Naapurit ovat kertoneet mitä tietävät miehestä. Tuntuu luonnollisesti uskomattomalta, että joku voisi riistää hengen itseltään ja viedä kymmeniä muita mukanaan.

Jos tapauksessa on mitään positiivista, se lienee se, ettei mikään ainakaan toistaiseksi osoita, että motiivina olisi mikään poliittinen tai uskonnollinen syy.

                                                      ******

Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Psalmit 103:16

Kuoleman kanssa ei kujeilla...

Olen Espanjassa asuessani lukenut lähinnä ns. dekkareita ja elämäkertoja (joista viime mainituista suurin osa liittyy musiikkiin ja musiikintekijöihin).

Niinpä puolesta tusinasta viimeksi lukemastani kirjasta useimmat kuuluvat tähän kategoriaan.

Yksi syy valintaani on raha ja mahdollisuudet. Raha sikäli, että varsin harvoin ostan  uutta kirjaa. Useimmiten saan niitä lahjaksi. Mahdollisuus lainata kirjoja  on toki Espanjassakin olemassa, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjastokortin hankkimista mistään paikallisista kirjastoista. Espanjan kirjastolaitos on Suomeen verrattuna vaatimatonta tasoa, ja joka tapauksessa mahdollisuus lainata muita kuin espanjankielisiä kirjoja (englanti poikkeuksena) on lähinnä vain suomalaisten (tai pohjoismaisten) ylläpitämissä kirjastoissa.  

Näinpä viimeisin loppuun saamani kirja on jälleen muutaman vuoden takainen.
Kuoleman kanssa ei kujeilla on Peter Jamesin vuonna  v. 2005 julkaistu ja Suomessa v. 2010 ilmestynyt kirja.

Alku vaikuttaa lupaavalta. Polttareita viettävä nuorehko miesporukka poikkeaa automatkallaan useisiin pubeihin ja baareihin. Humala nousee tasaisesti, suunnitelma on (brittiperinteen mukaisesti) saada sulhasmies johonkin todella nöyryyttävään tilanteeseen. Varsinkin kun nimenomainen herrasmies on ollut nimenomaan seremoniamestarina kavereidensa polttareissa. Kyseessä on siis tilanne, missä halutaan maksaa potut pottuina...

En juuri koskaan lue takakannen tekstejä. Niissä kun joskus kerrotaan niin paljon, että jos kohta juonta ei paljastetakaan, saa lukija tietää niin paljon, että ns. yllätysmomentti menetetään. Siksipä en halua paljastaa liikaa.

Olen kirjan luettuani tutustunut pariinkin kirjallisuusblogiin, missä tämä teos on arvioitu. Arviot ovat olleet varsin positiivisia vaikkakin on todettu, ettei kirjailija ole aivan kaikkein parhaimpien rikoskirjallisuuden tekijöiden joukossa (?).

Kirjan alku veti mukaan vauhdikkaasti. Tuli mieleen, että tästä olisi voinut ehkä tehdä elokuvan tai ainakin tv-elokuvan. Juoni tuntui mutkistuvan, yllätys toisensa jälkeen.

Kaikki menee jossakin vaiheessa pieleen.  Tapahtuu  traaginen liikenneonnettomuus. Myös sulhanen tuntuu kadonneen, kuolleiden joukossa hän ei ole.  Ja häät ovat tulossa.

Juttua tutkiva poliisi,   rikosylikomisario Roy Grace (jonka oma vaimo on kadonnut mystisesti vuosia sitten) tutkii juttua, ja hänestä alkaa tuntua, että niin morsian kuin sulhasen liikekumppanikin (joka myöhässä olleen lennon takia ei ollut polttareilla mukana)  salaavat jotakin. Grace on valmis jopa medion avun pyytämiseen.

Häät ilman sulhasta. Aika vähenee.

Tässä vaiheessa  lukija miltei kirjaimellisesti  pureskelee kynsiään.

Loppuratkaisuun on vielä matkaa.  Monta mutkaa.  Kaikki on lopultakin todella  ollut muuta kuin miltä näyttää.

Suosittelisinko kirjaa jännäreiden ystäville? Varmasti. Kirja on vetävästi kirjoitettu, lukija on ajoittain kuin tulisilla hiilillä.

Peter James.

Kansalaisvelvollisuus vai -oikeus?

Niin Espanjassa kuin Suomessakin on tämä vuosi (2015) vaalivuosi. Espanjassa (sen valtiomuodon vuoksi) vaaleja on enemmänkin.

 Maaliskuussa Andalusiassa pidetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, toukokuussa koko Espanjassa on edessä paikallisvaalit (sekä kunnallisvaalit että maakuntavaltuustojen vaalit) ja samaan aikaan pidetään myös alueparlamenttivaalit Aragoniassa, Asturiassa, Baleaareilla, Kanariansaarilla, Cantabriassa, Kastilia-La Manchassa, Kastilia ja Leonissa, Extremadurassa, Madridissa, Murciassa, Navarrassa, La Riojassa sekä Valenciassa ja Ceutan ja Melillan autonomisissa kaupungeissa sekä vielä syyskuussa Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit paljolti itsenäistymiskysymyksen vuoksi.

Minulla on (olisi) oikeus äänestää paikallisvaaleisssa.  Tuota oikeutta en kuitenkaan ole käyttänyt. 

Olen äänestänyt Suomen presidentinvaaleissa. En kuitenkaan eduskuntavaaleissa. 

Sen vuoksi varmasti moni ajattelee, ettei minulla ole oikeutta (tai ainakaan syytä) arvostella ketään, joka ilmoittaa ei-äänestävänsä.

En arvostelekaan. Mutta mielipiteeni (kai?) saan sanoa. 

Facebookissa on levinnyt "suositun bloggarin" ilmoitus, ettei hän aio äänestää.

Ensimmäinen (ja loogisesti siis kai suurin syy?) on ilmeisesti tämä:  

"1. En äänestä, koska tarjolla ei ole ainuttakaan ehdokasta, jonka kanssa olisin 100% samaa mieltä asioista. 80% samaa mieltä asioista ei riitä, sillä uupuvat prosentit saattavat olla juuri niitä ratkaisevia ärsytyksen aiheita.

Hei haloo. Luuleeko neiti joskus elämässään löytävänsä kumppanin (tai yleensä ihmisen?) jonka kansa on sata prosenttia samaa mieltä?! Onnea etsintään!

Onhan hänen mielipiteissään jonkin sortin logiikkaakin:  "5. En äänestä, koska en koe olevani oikea ihminen päättämään sellaisten ihmisryhmien puolesta, joihin en itse kuulu. En haluaisi ottaa kantaa ehdokkaan kautta asioihin, joista minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta (em. lapsiperheet, työttömät, opiskelijat).

No näin. Ei minullakaan ole (enää) lapsia, en ole työtön enkä opiskelija. 

Mutta. Eihän ihminen päätä mitään äänestämällä.  Hän vain antaa äänensä jollekin jonka uskoo tekevän päätöksiä, jotka ovat (äänestäjän mielestä)  oikein. 

Viimeisten vuosien aikana olen monta kertaa äänestänyt pikemminkin ihmisiä ja puolueita, jotka  ovat vähiten olleet viemässä yhteiskuntaa suuntaan, minkä koen vääräksi.  Se ei ehkä ole paljon.  Mutta siksi ehkä vielä vaivaudun äänestämään.


Onko se, että ei enää jaksa taistella sen puolesta, mikä on oikein, vaan sitä vastaan, minkä tunnen (ja tiedän? ) olevan väärin, luovuttamista.  En tiedä. Jätän valinnan  nuoremmille.

Nuoret ihmiset "perivät" maan, ja siksi minusta jokaisen nuoren tulisi äänestää. Ellei niin tee, on turha rutista nimimerkillä netissä tai mennä kadulle plakaattien kanssa.

Käynkö siis uurnilla? Ehkä en, ehkä käyn. Olenko siis väärä ihminen "neuvomaan"?

Niinhän se entinen pappikin  kuulema sanoi: ¨Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan...