Turhuuksien turhuus

Billy-koiran kanssa kävellessä tuli vastaan kaksi nuorta poikaa. Kymmenen - yhdentoista, ehkä yhdeksän vuotta vanhoja.
Toinen ajoi pyörällä, toinen käveli. Molemmilla oli kädessä pieni purkki. Ei limsaa vaan energiajuomaa.
Entä sitten?

No, ensinnäkin minun muistini mukaan nuorilla pojilla on yleensä energiaa liiaksikin asti. Jotkut kun keksivät kaikenlaista hölmöä aikansa kuluksi. Vielä eivät tytöt kiinnosta, päin vastoin; ne vain kikattelevat, tirskuvat,  ovat kaikin tavoin ärsyttäviä.

Toisekseen, monien lääkärien mielestä energiajuomia ei pitäisi myydä lainkaan lapsille, ja esimerkiksi Suomessa kauppiaille on annettu suositus, ettei juomia myytäisi alle 15-vuotiaille. Pelkkä suositus tuskin riittää.

Miksi lasten ei pitäisi nauttia po. juomia? Samasta syystä kuin aikuisten: erittäin suuri kofeiinipitoisuus, sokeripitoisuus (sokerittomia vaihtoehtojakin kyllä on), Yleisimmin käytettyjä ainesosia ovat kofeiini, tauriini, guarana, glukuronilaktoni ja maltodekstriini. Energiajuomissa käytettävä tauriini on synteettistä. Näiden lisäksi juomia on usein täydennetty vaihtelevalla määrällä erilaisia B-ryhmän vitamiineja, inositolia ja koliinia.

 Energiajuomia ei suositella myöskään  raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille.  

Kuka niitä sitten tarvitsee? Eivät ainakaan urheilijat. Energiajuomat kun eivät ole mitään urheilujuomia. Ne eivät auta nestetasapainon palauttamisessa, vaan päinvastoin, kuivattavat elimistöä. 
Nuoret aikuiset ovat ottaneet juomat omikseen; alkoholin nauttimisen yhteydessä energiajuoma voi auttaa jaksamaan bailaamista aamuun saakka. Terveydelliset haitat ovat kuitenkin olemassa. 

Ainoa "järkevä" tapa nauttia energiajuomaa on ehkä automatka; kahvin sijaan nautitttu purkki/pari juomaa voi auttaa kuljettajaa pysymään virkeänä. Taukojen ohella. 

Kuten kaikkien kaupallisten tuotteiden kohdalla, mainonta ja markkinointi pitää usein  huolen siitä, että tuote, "brändi" saa muodikkaan, menevän imagon. Siinä monet energiajuomamerkit ovat onnistuneet. Valitettavasti tässäkin asiassa lapset ovat niitä, jotka oppivat huonoja, turhia tapoja liian varhain.  

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Karttu kotona, miehet metsässsä, mutten tiedä missä ne ovat!"

Karttu tai karttupiilo oli lapsuuteni suosituimpia leikkejä. Samantapaisia olivat 10 palikkaa laudalla tai viisi tikkua (saman leikin kaksi eri versiota.  

Mentiin piiloon, karttu yritti löytää ja laittaa "nimet kirjoihin", se joka oli ensimmäinen kiinni jäänyt, joutui kartuksi.  "Omat nimet kirjoihin!" huudettiin, jos ehdittiin juoksemaan tietyn puun tms. luokse ennen karttua ja sitä koskettaa. 

Paljon juostiin, ja posket palaen sitten kotiin, kun tuli myöhä.

Kuka pelkää mustaa miestä oli myös leikki. Kukaan ei luultavasti ajatellut mustana miehenä afrikkalaista. Kuten ei Musta Pekka -korttipeliäkään tajunnut "rasistiseksi". Kaikki tuon korttipelin parit olivat koomisia "·hullunkurisia perheitä". 

Viimeinen pari uunista ulos! oli myös yksi liikunnallinen leikki. Vasta 70-luvulla muistan kuulleeni  ensi kertaa vitsin, kuinka se oli Hitlerin lempileikki...ehe ehe...

Nelimaali oli yksinkertaistettu versio pesäpallosta.

Varmasti muutama muukin leikki tai peli oli.  Juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja muutenkin urheiltiin, omaksi iloksi.

Omat lapseni eivät (luullakseni?) ole edellä mainitsemiani leikkejä leikkineet, ensinnäkin ne vaativat melko paljon osallistujia ja perheet olivat jo silloin pienentyneet. Omat leikkinsä heillä silti varmasti oli: tyttöjen "visti" ja ruutuhyppy. Naruakin ovat varmasti hypänneet.  Hieman isompana tuli mukaan urheilu: hiihto ja yleisurheilu, jonkin verran myös lentopallo.

Tämän päivän lapsien väitetään olevan fyysisesti liian passiivisia. Ellei ole  liikuntaharrastusta (jalkapallo- tai muu pallopeli, jääkiekko), liikunta voi jäädä vähiin. Tilalla ilmeisesti erilaiset videopelit ja muut elektroniset vempaimet. 

On väitetty, että suuri osa Suomen armeijan alokkaista on fyysisesti surkeassa kunnossa. Koulutus alkaa hitaasti; ensimmäisen parin viikon aikana alokkaita ei kuulema laiteta lainkaan juoksemaan...

Omat "lapseni" ovat olleet jo kauan aikuisia, enkä tunne useitakaan lapsia. Espanjalaisilla lapsilla on usein ylipainoa: suklaata on niin juomissa kuin kekseissä kuin aamiaismuroissakin. "Lapset kun tarvitsevat energiaa!" kuten mainos sanoo. Toki tarvitsevat, mutta ei enempää kuin käyttävät. 

Ovatko tämän päivän lapset sitten todella paljon passiivisempia kuin mitä aikaisemmat sukupolvet? En tiedä. Jos joku asiaa tuntee, mieluusti ottaisin tietoa vastaan.  Tämän päivän lapset ovat huomispäivän aikuisia. Liikunta on  ravinnon ohella tärkeä tekijä tulevaisuuden aikuisten terveyden kannalta. 

Voisivatkohan mummot ja vaarit opettaa noita vanhoja leikkejä uudelle lapsisukupolvelle? Tai ne vanhemmat, jotka ovat niitä mahdollisesti vielä leikkineet? Kysymyksessä ovat perinne ja jopa kuluttuuriarvot, niin mahtipontiselta kuin se voi kuullostaakin. Ehkäpä jossakin päin Suomea noita leikkejä vieläkin leikitään, ja hyvä niin, jos näin on.

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi!

Joku valitti torstai-iltana Facebookissa, että YLE Puhe lähettää suorana KHL:n pelistä selostusta (Jokerit - Dinamo Minsk) eikä "eurooppalaista CHL-kiekkoa", missä oli monta suomalaista joukkuetta pelaamassa.  Kommenttien mukaan "tämähän ei ole mikään yllätys, YLEenhän mennään jäsenkirjalla." Ryssä-sanakin mainittiin. 

 Siis, eh? Joiltakin on tainnut jäädä huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei ole ollut pitkään aikaan. Vai tarkoittikohan Jokerien jäsenkirjaa? 

Olen lukenut otsikon sanonnan  ryssistä ja paistamisesta sosiaalisessa mediassa (facebook ym) viimeisten puolen vuoden/vuoden aikana varmaankin  useammin kuin kuulin tai luin kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen sitä ennen. 

Ensimäisen kerran kuulin sen joskus lapsuudessani. Monta vuosikymmentä sitten siis. Välillä se tuntui miltei unohtuneen. Suomella ja Neuvostoliitolla  kun oli "ystävällismieliset suhteet", YYA-sopimus, ja presidentti Urho Kekkonen tuntui hoitavan vaikeatkin tilanteet Suomen etujen mukaisesti. 

Saksan yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen saivat aikaan YYA-sopimuksen raukeamisen tarpeettomana vuonna 1992.   

Venäjän demokraattinen kehitys ei ole ollut ongelmatonta. 
Viimeisimmät tapahtumat  Ukrainassa ja muissa Venäjän naapurimaisa osoittavat, että Venäjällä ilmeisesti ei ole todellista pyrkimystä olla vaikuttamatta  maihin ympärillään.

Samaan aikaan Suomessakin näyttävät asenteet koventuneen. 

Joillekin Venäjä on yhä vihollinen, siitä huolimatta, että kommunismilla ei enää pelotella.  

Tuntuu, että Venäjä ja venäläiset ovat monelle lännessä ja Suomessa mysteeri. Myytti. Jonkinlainen täysin ennustamaton, pelottava maa ja kansa. Kansa, jota on helppo manipuloida, joka haluaa vahvoja johtajia. Sivistymätön, brutaali.  Ryssä!

Minä en halua paistaa ketään, en venäläistä, en suomalaista. En ole kannibaali. Enkä syö muutakaan lihaa liiemmin. 

 En kyllä  usko, että ihminen on arvioitavissa pelkästään siksi, että on syntynyt tiettyyn kansaan tai etniseen ryhmään. Silmien, hiusten, ihon väri on vain pintaa. 

Venäjällä on tällä hetkellä johtaja, joka pelaa kovaa peliä.  Mihin se johtaa, emme tiedä.  En kuitenkaan tahtoisi tiedemiesten mittaavan hänen kalloaan tai tulkitsevan hänen poskiensa muotoa arvioidessaan, mikä on hänen pyrkimystensä takana.  

Jos paistetaan voissa, valitaan jotakin muuta kuin naapurimaan kansalaisia?  Ja yritetään selvittää asiat asioina.  Oli sitten kysymys vaikkapa "vain" jääkiekosta.