Those were the days...oi niitä aikoja.

Joskus ajattelen kuinka kiva olisi mennä jollakin aikakoneella takaisin johonkin menneeseen aikaan, tiettyyn vuoteen.  Kokea tuo aika, elää tuota aikaa. Kuten ne tekevät elokuvissa, ja tv- sarjoissa.  Vaikkapa 70-luvulle.

Ongelma on, että kaikki ne filmit, sarjat, kirjat, jotka kertovat menneistä ajoista, näkevät asiat tavalla mikä on  näkemys nyt, ei silloin. Eräässä TV-dokumentissa suomalainen muusikko väitti  jo seitsemänkymmentäluvulla tietäneensä, että Neuvostoliitto romahtaa. "Eihän maa, mistä kaikki koulututetut ihmiset ja älymystö on paennut ulkomaille, voi selvitä!"  Aika rankkaa tekstiä.
 Jälkiviisautta, sanoisin minä.

Jos ajattelen taas 70-luvun alkua Suomessa, on mielestäni  turha sanoa että  ihmiset kokivat "Kekkoslovakian" jotenkin huonoksi paikaksi. Eihän koko termiä edes  tunnettu silloin.  Demarit ja Kepu jakoivat potin. Duunareille lisää liksaa, maalaisille lisää tukiaisia.  Kaikki OK?

Toki lännessä puhuttiin "suomettumisesta".  Ja kaikki tiesivät, että Kekkonen johti maata kovalla kädellä.   Kokoomus pidettiin poissa hallituksista, kommunisteille annettiin "kuoleman suudelma" ottamalla ne hallitukseen.

Suomi oli melkein idyllli.  Maanteillä näki vielä maitolaitureita. Nuorten Sävellahja soitti päivän hittejä. Hiukset olivat pitkiä. Ulkomaalaiset pysyivät poissa. Mitä nyt saksalaisia turisteja näkyi kesäisin.

Kaipaanko tuota aikaa? En tiedä. En varmasti. Olin toki silloin nuori. Ja silloin nuoret uskoivat (ainakin osa meistä) siihen, että tulevaisuus olisi parempi. Jotenkin uskottiin siihen, että maailma voisi olla joskus parempi meille kaikille. Jopa Afrikassa,  Latinalaisessa Amerikassa. Puhuttiin solidaarisuudesta.

Tämän päivän nuoren maailma on ilmeisesti  toinen. Kova, armoton. Maailma, missä nopeat syövät hitaat.  Ihmiset, jotka eivät menesty, eivät tarvitse (tai ansaitse) yhteiskunnan tukea, ja jos sitä ei löydy lähimmäisiltä, paha juttu.  Minkäs teet? Siltä ainakin vaikuttaa.

En todellakaan haluaisi olla nuori nyt.  Ei ole kivaa olla ikääntyvä. Mutta, entäpä  jos toisaalta Suomen (ja maailman) tulevaisuus joskus  on joidenkin sydämettömien, miltei sosiopaateilta vaikuttavien nuorten käsissä...vai onko kyse vain siitä, että ajattelutapa muuttuu, kaikki on eräänlaista aaltoliikettä?  Ehkä seuraava vuosikymmen on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vuosikymmen? Toivon niin.

En myönnä!