Muuttuvat laulut

Kuusikymmentäluvulla niin  Suomessa kuin muuallakin ns. länsimaissa oli muodikasta olla radikaali.

Musiikissakin oli yksi tyylisuunta ns. protestilaulut, jotka olivat usein lähellä modernia kansanmusiikkia. 

Kuusikymmentäluvun protestilaulun "isänä" pidetään sittemmin nobelin palkinnon saanutta laulaja-lauluntekijä Bob Dylania.

Suomessa tietysti seurattiin trendejä, ja folk- ja protestilaulajia ilmestyi: Jo aiemmin  suosituista trioista Hootenanny Trio levytti kappaleen Esplanaadi (levy todella julkaistiin ensin  nimellä, jossa kaksi a-kirjainta) kertoi karmean tarinan miehestä joka kuolee paljain jaloin pakkaseen, rahattomana (hän on saanut potkut kun ei tullut aamulla töihin) ja nälkäisenä, matkalla mummolaan.
"Siis jos joku suruistansa piittaa,
niin silloin ne kaikki merkit kuolemaan jo viittaa,
kun tässä elää maailmassa niin ylen ihanassa

hyvinvointivaltiossa..."

Folk-Fredi levytti Cornelis Vreeswijkin kappaleen

suomeksi nimellä Roskisdyykkarin balladi. "Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan."

Fredi muutti tyyliä   ajoissa  (Folk-liite jäi pois)  ja teki hittejä liukuhihnalta mm. italoiskelmillä. 

Irwin Goodman oli myös jonkinlainen protestilaulaja. Työmiehen lauantai ja Ei tippa tapa vähintäänkin ärsyttivät. Juhlavalssi kosikeli yleisöä: "Sven Tuuvaa siellä ei näy". 

Vexi Salmen alkuaikojen tapaan, teksti oli hieman kökköä ja sisälsi melkoisen paradoksin. Yhtäällä lauletaan 

"Linnassa herrojen taas tanssitaan

Ei rahvasta joukossa näy
Rinnoissa mitalit luo hohtoaan
On kerrankin täys tyhjä pää."

toisaalta 

"Lahjana älykkyys on heillä vaan
On aivot nuo tehneet taas työn"

Seitsemänkymmentäluvulla "yleisradikalismin" aika oli ohi.         Ns. taistolaiset eli SKP:n vähemmistö veti puoleensa nuorisoa. He kaivoivat esiin vanhat työväen taistelulaulut.

Tänä päivänä "nuoret radikaalit" löytyvät poliittisen spekrtin vastapäiseltä laidalta. Pieni mutta äänekäs äärioikeisto näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa ja yrittää (melko heikoin tuloksin) näkyä myös kadulla. Vastapainoa vieläkin pienempi ryhmä ns. antifasisteja, jotka ovat vähintään yhtä kuutamolla.
 Kansallisen Kokoomuksen nuoret ovat enemmän oikealla kuin aiempi sukupolvi.

Vanhakantainen sosiaalidemokraatti Simo "Simppa" Juntunen sanoi jossakin tv-väittelyssä 70-luvulla , että on olemassa nuoria, joiden ei ole hyvä olla ellei ole paha olla jostakin syystä. 

Taidan olla vanha, kun tuolloin ärsyttänyt heitto ("läppä" sanottaisiin tänä päivänä) tuntuu olevan aika lailla totta.

Onko niin: on paras eessä päin
Toivon näin mä mielessäin
Vai onko niin: tie ei vie huomiseen
Kaikki jää vain ennalleen
Georrg Ots: Muuttuvat laulut

Kirpparilta

Käytiin tänään kirpparilla.
Kirppari eli baratillohan on mulle ja mun vaimolle tuttu. 

Vaimo löysi jotain, itse ostin pari leffaa ja LP-levyjä.
Yksi niistä oli The Monkees-yhtyeen eka albumi. 

Mieleen tuli vuosi 1966. Suomessa ilmestyi tuolloin kaksi pop-musiikista kirjoittavaa lehteä: Iskelmä ja Suosikki .

Molemmat lehdet olivat vahvasti sidoksissa levy-yhtiöihin. Kauniisti sanottuna...Suosikki oli tunnettu "lakanoistaan" eli isoista kuvista, joita voi laittaa seinälle. Mulla oli mm. kuva Stoneseista. Iskelmä taas nimensä mukaisesti keskittyi enemmän suomalaiseen ja ulkomaiseen iskelmään ja oli ulkosasultaankin hyvin konservatiivinen mustavalkoisine kuvineen.

Muistan, miten Iskelmä-lehdessä kerrottiin, miten "Amerikassa on kehitetty Beatlesintorjunta-ase." Uusi tv-sarja.

Ideana oli tehdä hauska, nuoria kiinnostava pop-musiikkia sisältävä tv-sarja Beatlesien elokuvien tapaan. Sarjassa joukko nuoria halusi perustaa menestyvän bändin.  He halusivat tulla Amerikan Beatlesiksi. 

Ainoastaan Michael Nesmith 
oli vakavasti otettava muusikko. Edes hän ei ilmeisesti soittanut yhtyeen ensimmäisillä levyillä vaan musiikista huolehtivat studiomuusikot.

En koskaan innostunut todella Monkees-musiikista (samalla tavalla kuin vaikkapa Stonesin tai Animalsin musiikista), se oli liian "pop" minulle. Kuten suurin osa Beatles-musiikistakin.  Kivoja ralleja toki.

Tänä päivänä se, että yhtyeen vahva markkinointi oli suuri(n)  syy menestykseen, ei haittaa musiikin arvostelua tai arvostusta. Tänä päivänä kaupallisuus ei ole pelkkä kirosana. 

Monet Monkeesien kappaleista olivat alan ammattilaisten kynästä. Boyce and Hart, Goffin and King, Neil Sedaka. Neil Diamond.

  

Monkees myi yhteen aikaan enemmän levyjä kuin Beatles tai Rolling Stones. Suosiota kesti kuitenkin vain parisen vuotta.  Yritykset tehdä "vakavammin otettavaa"  musiikkia eivät täysin onnistuneet.

 Kolme yhtyeen alkuperäisjäsentä ovat soittaneet yhdessä jonkinlaisilla nostalgia-kiertueilla, Michael Nesmith on osallistunut joihinkin näistä, mutta keskittynyt enemmän omaan musiikkiinsa.

Ei Monkeesien musiikki ole jotakin mikä olisi muuttanut musiikin suuntaa. Ja markkinointikin on nykyisin paljon rankempaa.

It´s only pop music, but I (kind of)  like it. 

 Tai ehkä se on vain nostalgiaa? 

 "Nostalgia ain´t what it used to be".

 

Likainen enkeli

Yksi ensimmäisiä blogitekstejäni oli arvio (ei arvostelu, en ole kriitikko) Henning Mankellin kirjasta "Nimeltään Tea-Bag".
 http://espanjaneno.blogspot.com.es/2011/04/teepussin-tarina.html

Se oli ensimmäinen tutustumiseni p.o. kirjailijaan.  

Mankell on ollut  hyvin suosittu mm. Britanniassa, missä Wallander,
fiktiivinen poliisi, esiintyi monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. 

Mankell kirjoitti paljon myös useita romaaneja, jotka olivat jännitys- tai etsivägenren ulkopuolella.  

Likainen enkeli 
on yksi näistä.   Mosambikin pääkaupungin arkistoista oli  löytynyt merkintä ruotsalaisnaisesta, joka 1900-luvun alussa omisti kaupungin suurimman ilotalon. Nainen pääsi mukaan kirjanpitoon, koska oli merkittävä veronmaksaja. Muutaman vuoden kuluttua hänen jälkensä ovat kuitenkin kadonneet. 

Mankell on kehittänyt tarinan tämän tiedon ympärille. 

Ruotsalainen nainen (vielä tyttö) on pakotettu pois kotoaan, koska leskiäiti ei pysty takaamaan kaikille lapsilleen elämää kotona. Hän pääsee kokiksi laivaan, jonka määränpää on Australia.  Värikkäiden vaiheiden kautta nainen päätyy Afrikkaan (nainen luulee tulleensa hotelliin).Hän menee lopulta avioon miehen kanssa, joka omistaa talon, joka onkin itse asiassa bordelli.

Ostamani pokkarin takansi kertoo:  "Vuotta myöhemmin Hanna omistaa Mosambikin...suurimman bordellin. Sorretusta naisesta on tullut kaupungin voimahahmo.... kuka oli tämä nainen, joka loi itselleen poikkeuksellisen valta-aseman?"

Mitään tuollaista en kirjasta löytänyt.   Sen sijaan, Mankell tuo esiin naisen vaikeuden ymmärtää miten valkoihoiset suhtautuvat mustiin. Toisaalta hän ei ymmärrä miten naiset alistuvat huonoon koheluun. Hänen "tytöilleen" maksetaan  tosin paremmin, kuin alueen monissa muissa ilotaloissa.
Onko kuva realistinen? Pystyikö köyhistä oloista Ruotsista kotoisin oleva nainen  samastumaan afrikkalaisiin?   

Mankell oli poliittisesti radikaali nuoruudessaan.  Hän on elänyt ja kasvanut Ruotsissa.  Laittoiko hän fiktiivisen nuoren ruotsalaisnaisen mieleen ajatuksia, jotka ovat lähempänä tätä päivää? Hänen (kirjailija)  omia arvojaan? Sata vuotta sitten monet eurooppalaiset uskoivat, että afrikkalaiset ovat "alempaa rotua", että heitä on turha opettaa. 

Ehkä. Luulen kyllä  että meissä (melkein) jokaisessa on halu uskoa jokaisen elämän ja jokaisen ihmisen arvoon.

 Kirja on  sanomaltaan melko synkkä.  Kuinka paljon me voimme vaikuttaa asioihin ympärillämme?   Mitkä ovat asioita, joille emme voi mitään?   

Tämä kirja ei ole pelkkää viihdettä.   Mutta Mankell takaa laadun.

Enkeleitä ja yksisarvisia.

Luin netistä (no, luen paria paperilehteäkin, niitä ilmaisia), miten Suomessa kuulema  tutkitaan ihan tosissaan "paranormaaleja ilmiöitä". Turun yliopiston professorin Marja-Liisa Honkasalon johtama tutkimusryhmä on ollut olemassa  vuodesta 2013 lähtien. Tutkimus kuuluu Suomen Akatemian ”Ihmisen mieli” -tutkimusohjelmaan.   Kyselyjä on tehty, ja tulokset julkistetaan keväällä 2017.

Ihan hyvä. Ettei suoralta kädeltä tuomita jotakin huuhaaksi ja höpöhöpöksi.  Siis, ilman todisteita. 

Mutta. Mitä on paranormaali? Puhekielessä käytetään usein myös sanaa yliluonnollinen.
Luonnollinen kai tarkoittaa lähinnä luontoa. "Ja se punavärj´ oli huulilla luonnollinnen" laulettiin vanhassa suomalaisessa iskelmässä. 
Onko yliluonnollinen sitten enemmän kuin luonnollinen?

Minusta yliluonnollinen tarkoittaa jotakin, mitä ihmisjärki ja  tiede eivät voi selittää.  Mennään siis uskomusten tasolle.  

Varmasti yliluonnollisia ilmiöitä voidaan tutkia. Ehkä pitääkin. Minun "yliluonnolliset" kokemukseni ovat tapahtuneet, kun olen ollut esim. korkeassa kuumeessa. Monien kokemukset taas johtuvat erilaisista hallusiogeeneista. Jopa alkoholi voi saada aikaan hallusinaatioita. Muinaisista suomalaisista kerrotaan, että he nauttivat tietynlaisia sieniä kokeakseen uskonnollistyyppisiä elämyksiä.
Beatles-yhtyeen Paul McCartnet kertoi LSD-kokeilunsa jälkeen löytäneensä "elämän tarkoituksen". 

Monet eri uskontojen perusteokset kertovat kokemuksista, joissa "profeetta" on löytänyt jotakin, mikä on riittänyt kokonaisen uuden uskonnon perustamiseen. Mormonit perustavat uskonsa mieheen, joka ilmeisesti hallusinoi ilman huumeita. 
  Isä Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus ilmestyivät Joseph Smithille hänen rukoiltuaan vastausta kysymykseen, mihin kirkkoon hänen pitäisi liittyä.

 Martti Lutherilla olisi (nykykäsityksen mukaan) ilmeisesti ollut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia.


Luther paastosi, piinasi ruumistaan piiskaamalla sitä, vietti pitkiä aikoja rukoillen ja ripittäytyen jatkuvasti. Luostarissa hän luki myös paljon Raamattua.


Uskovat ihmiset pitävät luultavasti loukkaavana vertaustani uskontojen ja erilaisten "yliluonnollisten" ilmiöiden mahdollisista yhtäläisyyksistä. 
Uutisen mukaan, tehtävä tutkimus sisältää kuitenkin  myös ihmisten kokemuksia mm.  enkeleistä, joiden olemassaolon  (käsittääkseni) myös esim. kristinusko tunnustaa. 

Olen joskus keskustellut ihan vakavissani ns. uskovien (yleensä kristittyjen) kanssa. Yhteinen loppupäätelmämme on ollut, että USKO on jotakin mikä ihmisellä on. Tai sitten ei. Minulla (valitettavasti) ei ole.  


Odotan silti mielenkiinnolla mitä uutta (mahdollisesti) tutkimus tuo.  Yksisarvishoitoja en kyllä ole suunnitellut aloittavani.

Take a walk on the wild side eli Kävelyllä Aurikorannikolla

Kun muutin Espanjaan kauan sitten, en tiennyt maasta paljoakaan. Lähinnä ne kliseet, mitkä kaikki tuntevat. 
"Siellä flamencoa kaikki karkeloivat" lauloi Marion Rung (itse asiassa flamenco on ammattilaisten tanssi- ja musiikkimuoto, jota ns. tavalliset ihmiset eivät juurikaan harrasta).
Härkätaistelu. Ei minua varten. 
Uimarannat. "Quando calienta el sol". 
Useimmat asiat uudessa maassa koin miellyttävinä.
Mistä en  pitänyt, oli tupakointi kaikkialla, jopa lentoasemalla, vaikka se oli täynnä kieltotauluja.(Uuden, tiukan tupakkalain myötä tilanne on ratkaisevasti parantunut. )Se, että ei koskaan voinut olla varma, mitä sääntöä voi rikkoa, mitä ei, ei tuntunut myöskään mukavalta.
Pyörätiet puuttuvat lähes täysin.Tilanna on hieman parantunut.
 Oma lukunsa ovat, edelleen, jalkakäytävät. 

 Seuraavassa näemme , mitä tulee vastaan parin kilometrin koirankävelyttämislenkillämme päivittäin. Paikka on siis Mijas Costa, Riviera del Sol.

.

Luiska autotalliin

Hupsis, valopylväs.

Oho. 

Omia pysäköntiesteitä

Palmu yllättäen  kasvanut jälkakäytävälle?

  

Hylätty (laiton) rakennus.

 

Jotenkin tutunnäköistä porukkaa...

Niinhän se on ollu, minusta on tullu, tällainen Tipparellu, juu.

Pahoin pelkään, että koirat eivät pysty tajuamaan kuvaa  joka on noin kahden metrin korkeudessa. 

Näin se menee. Kävely koiran kanssa, Aurinkorannikolla.            

Ei ole Jiisus meitä vielä hylänny!

Isäni, joka oli kirvesmies (kuten kuulema Jeesuskin - tai ainakin rakentaja) osasi ulkoa monia Raamatun sanontoja. Neljä vuotta koulua 1900-luvun alussa  opettivat lukemaan, kirjoittamaan  laskemaan, kertotaulun ja (tottakai) uskontoa.

Isäni kertasi usein (lähinnä leikillään)  uskontotunneilla opittuja fraaseja. Jossakin vaiheessa elämäänsä hän osallistui kirkon hallintoon, mutta ymmärsin, että lähinnä vain koska hän tajusi, miten paljon kirkolla oli poliittista ja taloudellista valtaa. 

Kun joskus kahdeksankymmentäluvulla rakensin omakotitaloa, isäni joskus toisteli fraasia: Ei ole Jiisus meitä hylännyt, kun rakentamisessa ilmennyt ongelma ratkesi.   

Isäni halusi  aina parantaa elämän laatua. Ei saada kirkasta kruunua, sitten joskus. Parantaa elämän laatua omalle perheelle, mutta myös muille, työläisille. Siksi hän osallistui aktiivisesti politiikkaan.

Tänä päivänä monet nuoret eivät halua sitoutua mihinkään.  Oppi siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, on mennyt perille.  Politiikka ei kiinnosta. Vain oma menestyminen.

Kuka on työläinen?  Ihminen, joka yrittää elää omalla palkallaan? 

Minä olen ulkona työelämästä. Eläkkeellä. Olin pikkuvirkamies, mutta sielultani työläinen.

Tämän päivän maailmassa on vaikea puhua solidaarisuudesta. ihmisarvosta, tasa-arvosta. Kovat arvot ovat tätä aikaa.  

Taidan olla ulkona tämän päivän elämästä? Ainakaan useita sen arvoja en jaa.

Yhteistä hyvää

Katselen mielelläni brittiläisiä tv-sarjoja.
Ne on yleensä tehty laadukkaasti, olivat sitten komedioita, jännäreitä tai vakavampaa draamaa.
Oli tyyppi (tai genre) mikä tahansa, merkillepantavaa on brittiläisen yhteisön moninaisuus. Lääkärit ja hoitajat  esimerkiksi ovat lähes poikkeuksetta joko Intiasta, Pakistanista tai Afrikasta. 
Intialaiset ja pakistanilaiset ovat tulleet Britanniaan, aloittaneet esim. pitämällä kioskia, jossa ovat myyneet lehtiä ja muuta tyypillistä kioskitavaraa. 
He ovat tehneet työtä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, joskus jopa 12 tuntia päivässä.  Säästäneet rahaa, jotta heidän lapsensa ovat voineet mennä opiskelemaan yliopistoon ja saada hyvän ammatin. 
Kouluissa suuri osa lapsista on maahanmuuttajien lapsia, usein toista tai jo kolmatta sukupolvea.
Brittilapset  ovat koulussa tottuneet "erivärisiin" ja -"näköisiin" kavereihin. 

Kukaan ei synny rasistiksi. Jos lapsi toistelee rasistisia huomioita, hän on oppinut ne kotona, tai toisilta "opetetuilta" lapsilta.

 Britannia loi aikoinaan hajoavan  imperiuminsa kauniiksi kuvaksi Commonwealth-yhteisön. Suomeksi se on käännetty häveliäästi Kansainyhteisö. Sananmukaisestihan se tarkoittaa yhteistä rikkautta...
Rikkautta ei varmaankaan jaettu tasan, mutta entisten siirtomaiden asukkaille suotiin mahdollisuus muuttaa Britanniaan.
Useimmat britit ovat luultavasti  hyväksyneet tämän. Kansainyhteisö on olemassa vieläkin, ja järjestää mm. yhteisiä urheilutapahtumia.  Joissa joskus britti saattaa voittaa nyrkkeilyottelun vain pysymässä pystyssä täyden ajan...

Yhteiskunta on muuttunut. Paluuta ei ole.

Suomessa tätä ei ole täysin ymmärretty, eivätkä jotkut  ihmiset hyväksy yhteiskunnan muutosta.  Sitä pelätään, sitä vastaan jopa ollaan valmiita taistelemaan. Ainakin puheissa, ja muutaman lasillisen  jälkeen.

Joskus, kun olin nuori, luulin (uskoin? vai halusin uskoa?) 
Suomen olevan avoin yhteiskunta, jossa sivistys ja koulutus takasi tasa-arvon ja kyvyn ymmärtää ja auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat.
Suomi ja suomalaisetkin olivat saaneet apua aikoinaan. Se auttoi nousemaan sodan jälkeen.

Ilmeisesti monet eivät usko (tai halua uskoa?) että esimerkiksi islamilaisesta maasta tulevat todella voivat integroitua maahan. Esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu, on paljon.  Espanjassa on useita moskeijoita. Yhdysvaltain ja Britannian muslimit (joitakin äärimuslimeja lukuunottamatta)  ovat omaksuneet maan tavat ja kulttuurin, omansa rinnalla. 

Mitä nämä "maahanmuuttokriittiset" pelkäävät?   Vai onko kyse vain halusta pelotella ihmisiä, saada poliittista valtaa kylvämällä epäluuloa ja pelkoa?