Vain valkeata joulua...

"I´m dreaming of a White Christmas".
 Kuten linkki kertoo, Irving Berlinin 
 alunperin elokuvaan Holiday Inn (1942) säveltämä kappale on luultavasti maailman eniten myyty äänite.  Aikoinaan äänitteet julkaistiin 78 kierroksen helposti särkyvillä äänilevyillä, myöhemmin tuli 45 kierrosta/minuutissa pyörivä vinyylilevy.

Kappale on luonnollisesti useaankin kertaan levytetty suomeksi: 
 "Vain valkeata joulua mielessäin ootan minä ain, sillä hangen hohteessa vain joulurauhan tunnen rinnassain."

Amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa kristillisessä kulttuurissa valkoisesta joulusta on tullut klisee. 
Siitä huolimatta, että Jeesus Kristuksen syntyalueella lumi yleensä tarkoittaa pikemminkin katastrofia.

Muistan miten aikoinaan Suomessa asuessani jo hyvissä ajoin alettiin meteorogeilta kysellä valkoisen joulun mahdollisuutta.
Lapsuudessani "musta joulu" oli aika harvoin.

Myös Iso-Britanniassa kysellään samaa. Siitä huolimatta, että valkea joulu esim. Lontoossa taitaa olla melko harvinainen, korkeintaan muutaman tunnin kestävä. 

 Nykypäivän "joulutunnelma" ei ilmeisesti tule valkoisesta lumesta, vaan se ostetaan supermarketista tarjoushintaan.  Niin Suomessa kuin muuallakin.

"Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin. Nuo rikkaan täyttää aatokset ja mielen köyhänkin; suun ruoka, juoma, meno muu. Laps hankeen hukkuu, unhoittuu."

En minä moralisoi.   Mutta kuinka monelle joulu todella merkitsee muuta kuin kulutusjuhlaa ja syytä syödä ja juoda liikaa.

 

Ulkona on kylmä, beibi

Sanfranciscolainen radioasema "bännäsi" tunnetun laulun Baby, it´s cold outside.
Syyksi radioaseman blogi ilmoitti kasvaneen negatiivisen huomion kappaleen sanoitukseen, jonka monet kokivat naisen painostamiseen seksiin, käyttäen mm. alkoholia. 

" The neighbors might think - Baby, it's bad out there
Say, what's in this drink? - No cabs to be had out there
I wish I knew how - Your eyes are like starlight now
To break this spell - I'll take your hat, your hair looks swell"

 "Maailma on toinen tänään kuin 40-luvulla, mm. #metoo-kampanjan takia."  Näin blogissa todettiin.


Ilmeisesti muutama radioasema USA:ssa seurasi esimerkkiä.

Uutinen kertoi myöhemmin , että alkuperäisen soittokiellon antanut asema on monien kuuntelijoiden reaktioiden vuoksi ottanut laulun takaisin ohjelmistoonsa.

On varmasti  oikein, että naisten oikeuksista puhutaan enemmän kuin koskaan, on toki  totta, että maailma ON muuttunut. Ja syystä.

Onko se muuttunut pelkästään parempaan suuntaan?
Onko "poliittinen korrektiivisuus"  mennyt joskus liian pitkälle?
Elämmekö  jonkinlaisen  uus-moralismin aikaa? 

Joskus siltä vaikuttaa. Kaikessa nähdään mörköjä.
Kai seuraava vaihe on, että silmänisku tai viheltäminen naiselle kriminalisoidaan? 

Kappale on levytetty noin 70 kertaa, ja se on eräänlainen "epävirallinen joululaulu".

Oliskohan tarpeen tarkistaa, ettei se tonttuhattu kiristä? 

Taivaan raapijoita ja muita Ameriikan ihmeitä

Minulla kesti vuosia, ennenkuin "hyväksyin" ns. e-kirjan.
Monen muun tavoin ajattelin, että  vain paperille painettu kirja oli se oikea. Kirjaa voi haistella, sivuja käännellä.
Lopulta ostin Kobe-lukijan, jolla pystyy lukemaan useampia eri formaatteja. (Toki kirjaa voi lukea mm. tabletilla tai läppärilläkin.)
 Tähän mennessä olen lukenut 79 e-kirjaa, mihin olen käyttänyt melkein 700 tuntia.

Kun toisen silmäni kaihi leikattiin, jälkihoito-ohjeessa sanottiin, että tv:tä voi katsella, tietokonetta käyttää ja lukea kohtuudella. 
En kyllä tiedä, mikä on kohtuullista, mutta joka tapauksessa tämä, ja yhä useampien ihmisten esimerkki (mm. oma vaimo) houkutteli kokeilemaan myös  ns. audio- eli kuunneltavaa kirjaa.
Olin  kyllä kuunnellut parikin kirjaa cd-levyltä, jotka eräs FB-ystäväni minulle joskus aiemmin  ystävällisesti, pyytämättäni lähetti (kiitos uudelleen sinulle, S.R., jos luet tätä).

Audiokirjan lukemiseen tarvitaa ns. app,
eli ohjelma, joka on ilmainen.  Sen voi ladata puhelimeen, jos haluaa käyttää puhelinta kuuntelemiseen. Kuulokkeet ovat tarpeen.
Sitten tilaamaan itse "kirjaa".
Audiokirjan ostaminen käy yhtä vaivattomasti kuin e-kirjankin. Minä ostan kirjani Elisa Kirjasta. 

Tilasin pari "tarjouskirjaa".
Yksi niistä oli Antti Tuurin Taivaanraapijat.

Taivaanraapija on rakentajien käyttämä nimi, joka nykysuomella on yhtä kuin pilvenpiirtäjä. Kymmenien, jopa satojen metrien korkeudessa, ilman turvavarusteita kapeilla metallipalkeilla keikkuvat suomalaiset, jotka "ovat valmiita mihin työhön tahansa, josta maksetaan hyvin" ja "intiaanit, jotka eivät pelkää kuolemaa". 

Suomalaisilla on oma kielensä. Haalilla eli salilla (hall) käydään tanssimassa, rakennuksella on kraana eli nosturi (crane), metallipalkkejä yhdistäviä  niittejä kuumennetaan ja heitetään, ja kiinniottaja on kätseri (catcher).

Vuosi on 1907, ja  Kauhavalta kotoisin oleva Jussi Ketola on muuttanut kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin New Yorkkiin, Ameriikkaan taaloja vuolemaan. Hän päätyy pilvenpiirtäjälle monen suomalaisen ja parin "intiaanin" seuraan.  Hän on mieluummin sata-parisataa metriä maan yläpuolella, kuin Hudson-joen alla maata kaivamassa.

Ketola on jäyhä pohjalainen, joka tuntuu kuitenkin kovasti viehättävän naisia.  "Poikatalon" eli työmiehille huoneita vuokraavan asuntolan leskirouva houkuttelee miestä talonmieheksi ja vihjaa, että muutakin tehtävää löytyisi. Ketola ei ole kiinnostunut, semminkin kun suomalaiset työkaverit kertovat, että rouvalla on näitä potentiaalisia sulhasmiehiä jo riittänyt aiemmin, ja lisäksi nainen on vanha, "ainakin nelikymppinen".

Myöhemmin löytyy Jussille nuorempikin seuralainen, mutta asiat eivät mene ihan suunnitellulla tavalla, kun naisen entinen poikaystävä väittää olevansa yhä kihloissa tytön kanssa. Ketola saa myös kokea, ettei tuon ajan Amerikassa ollut sijaa armeliaisuudelle, vain vahvat menestyvät.

Mielenkiintoisen osan kirjasta muodostaa Matti Kurikan osuus romaanissa. Kurikka oli yrittänyt eräänlaisen ihanteellisen kommuunin perustamista ensin Australiassa ja sittemmin Yhdysvalloissa, mutta kumpikin epäonnistui.

Viipurin Sanomien entinen päätoimittaja, myöhemmin Suomessa Työmies-lehden päätoimittaja, samanaikaisesti sosialisti, teosofi ja itsenäisyysmies  (hän suunnittelee mm. rahan keräämistä punakaartille Suomeen) Kurikka   ei juurikaan saa Ketolaa innostumaan luennoidessaan New Yorkissa. Ketola kyllä liittyy niin Raittiusseuraan kuin Kurikan "looshiin" nimeltä Antero Vipunen,  hän on jo kotona Suomessa nähnyt isällään mm.  Blavatskyn kirjoja.



Taivaanraapijat on viides, itsenäinen osa Tuurin kehutussa Äitini suku -sarjassa, jossa kerrotaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten tarinoita.  Olen aiemmin kuunnellut romaanin Kylmien kyytimies, missä samainen Ketola on hevosineen  osallisena (pakotettuna) kansalaissodassa, kuolleiden kuskaajana.