Taistolaisuus on nimi, jonka antoi Helsingin Sanomat ilmiölle, jonka peruslähtökohta oli Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) eduskuntaryhmän vähemmistö, jonka (epävirallinen) johtaja oli Taisto Sinisalo.
Pitkän linjan vasemmistolainen ja kommunisti Sinisalo valitsi lopullisesti paikkansa SKP:ssä hyväksymällä Tsekkoslovakian miehityksen. Enemmistö tuomitsi miehityksen.
Toinen "taistolaisuuden" saareke jossa vallitsi monien 70-luvun taiteilijoiden, näyttelijöiden, kirjailijoiden ja muusikoiden jokseenkin romanttinen käsitys "vallankumouksesta", joka lopettaisi riiston, imperialismin ja rasismin maailmasta. Osalle näistä ihmisistä oli ilmeisesti kyse irtiotosta "porvarillisuudesta", vastapainona vapaa seksi, alkoholi ja yleinen hauskanpito, joka naamioitiin opiskeluksi marxismi-leninmismiä. Mikä kielsi osaltaan kaiken negatiivisen informaantion "reaalisosialismista" neuvostovastaisena.
Kolmas Taistolaisuuden saareke oli yliopistomaailma. Nuoret ovat usein ihanteellisia (vaikea tosin uskoa, kun lukee tämän päivän kokoomusnuorten tai perussuomalaisnuorten kommentteja), ja 70-luvun monet nuoret uskoivat maailman todella olevan muuttumassa.
Mikä "taistolaisuuden" historiallinen ja/tai poliittinen merkitys on tai oli?
Hyvin vähäinen.
Jostain syystä näkee usein vaatimuksia, että 70-luvun taistolaisuudesta pitäisi tehdä tieteellisiä tutkimuksia, ehkä väitöskirja.
Miksi?
Taistolaisuuden aika oli hyvin lyhyt, ja siitä on jäljellä tuskin muuta kuin fraasi. Miltei mikä tahansa voi saada sen leiman. Feminismi, metoo-kampanja.
Eiköhän unohdeta koko juttu ja luoda katse tulevaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti