Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Satakunnassa Suomessa julkaistava lehti kertoi uutisessaan perheestä, jonka kesämökin takka ei alkanut vetää vaan lykkäsi savut sisälle.
Perhe hälytti palokunnan paikalle. 
Ihan totta.
Palokunnan.
Tokihan  uutinen on merkittävä, ja tänä sosiaalisen median aikana jakaantuu ympäri maata ja jopa ulkomaille.
Tänne Espanjaankin.

Nyt odotan jännittyneenä, saammeko lisää kesäuutisia.
Ehkä joku potkaisee varpaansa mennessään uimaan.
Joku kertoo "siitä yhdestä suuresta, joka pääsi karkuun".

Joku saattaa kertoa (kesä)toimittajalle karmaisevan kokemuksensa.
Nuotiolla makkaraa paistaessa tulos oli päältä palanut, mutta sisältä ihan kylmä. Olutkin oli korkeintaan haaleaa.

Tokihan sosiaalinen media jakaa paljon tärkeää informaatiota. 
"Yksisarviset pystyvät parantamaan, aivan kuten kaikki korkeavärähteiset valonolennot, mutta erona enkeleihin on se, että enkelit työskentelevät sydämen välityksellä, kun taas Yksisarviset työskentelevät sielutasolla. Yksisarvishoito on erittäin voimakas energiahoito".

Siinäs kuulitte.

Ruokasooda parantaa syövän.  Kemoterapia on turhaa. 
Näin on.

Minulla on myös henk.koht.tärkeää kerrottavaa.

Kävelyttäessäni koiraa aamuisin, löytyy tien vierestä joka aamu yksi tai kaksi tyhjää Jameson-viskipulloa (50 ml minipullo)

Yrityksistäni huolimatta en ole pystynyt selvittämään, kuka tuo salaperäinen viskisieppo on. Lupaan kertoa heti, jos saan selville.
Kunniasanalla.  Cross my heart and hope to die!

Toinen mysteeri on henkilö, joka jokainen aamu heittää pienen tetran, jossa on ollut tuoremehua, roskiksen viereen tai sen päälle.
Ei roskikseen, mihin se kuuluu. Uskomatonta!
Tämänkin asian selvitys on kesken.

Monesti ihmetellään, miten ihmiset "ennen" tulivat toimeen ilman kännyköitä. Nyt kun joka toinen kadulla kävellessään joko pälpättää tai lukee mitä näytössä on.
Yhtä hyvin voin päivitellä (sanan joka merkityksessä), miten pärjäsimme ilman kaikkea sitä informaatiota mitä tänään saamme.

En minä vaan tiedä. Kuka tietäisi? 

 

Lapsuuden talo. John Grisham maalaismaisemissa.

 

Amerikkalainen bestseller-kirjailija vie kirjassaan Lapsuuden talo (WSOY 2004) lukijansa oman  lapsuutensa maisemiin Arkansasiin.

"Jännityskirjailijan uusi aluevaltaus" hehkuttaa takakannen teksti.

Kirjan tapahtumat ovat vuodelta 1952, ja kirjan kertoja on seitsemänvuotias Luke  (Graham on syntynyt vuonna 1955).

Lapsen kertoma tarina antaa kirjalle tiettyä viattomuutta ja toisinaan lapsen ajatukset saavat aikuislukijan hymyilemään.  

Arkansas on amerikkalaisen mittapuun mukaan  yhä tänään  köyhä osavaltio. Viisikymmenluvulla  sen asukkaista suurin osa eli puuvillanviljelystä. Teollisuutta on vähän.
 

Arkansas merkitty punaisella.

Luke elää yhdessä isovanhempiensa ja vanhempiensa kanssa puuvillafarmilla, missä perhe joutuu ottamaan joka vuosi velkaa siemenien ostamiseksi, ja hyvällä onnella pystyy maksamaan velan ja saa vielä jotain sukanvarteenkin myytyään satonsa.  Jos sato jää huonoksi tai tulva tulee pelloille, se merkitsee lisää velkaa.  Perhe tulee pitkälti toimeen omilla vihanneksillaan, kaupasta ostetaan vain välttämättömyystarvikkeita: jauhoja, kahvia jne.
Kerran viikossa Luke saattaa päästä isoisän kyydissä pikkukaupunkiin ja saada jopa pullon colaa ja suklaapatukan sekä päästä elokuviin. Äidin mielestä elokuva antaa lapselle kuvaa muustakin maailmasta ja on siis kehittävää.

Kun puuvilla kypsyy, se täytyy poimia nopeasti, ja siksi Ozarkin vuorilta tulee poimijoita, samoin meksikolaisia. Muutaman viikon ajan joudutaan raatamaan aamuvarhaisesta iltamyöhään. Myös Luke. Isoisä ja isä ovat kaiken aikaa  huolissaan sateesta ja sen tuomasta mahdollisesta tulvasta.
Ainoa ilo on kuunnella illalla radiosta baseballia. Luke haaveilee ammattilaisurasta. Hän haluaisi ostaa tienaamillaan rahoilla ihailemansa baseball-joukkueen puseron.  Haaveena on olla ammatilaispelaaja tässä joukkueessa jonakin päivänä.

Sunnuntaina koko perhe menee baptistikirkkoon kuuntelemaan ankaran Jumalan sanaa.  Koko perhe, myös Luke, rukoilee iltaisin Jumalalta hyvää säätä ja sadon onnistunutta korjaamista.

Vuoristolaisten ja meksikolaisten tulo loppukesästä saa aikaan jännitteitä ja tapahtumat johtavat tilanteisiin, missä nuori Luke joutuu pohtimaan oikeaa ja väärää, salaisuuksien pitämistä tai niiden kertomista aikuisille.

Isoäiti on vahva ja oikeudenmukainen persoona, todellinen matriarkka, joka tuntuu tekevän vaikeitakin päätöksiä perheen puolesta, isoisä ei turhia puhele. Äiti haluaisi pois maatilalta, ja haluaa Luken menevän isompana opiskelemaan. Isä jää hieman kuin sivupersoonaksi, vaikka isän ja pojan suhde onkin ilmeisen ongelmaton.  Luke on yleensä kiltti poika, mutta pientäkin hairahdusta seuraa selkäsauna. Poika itse pitää sitä täysin normaalina.

Luken serkku Ricky on sotimassa Koreassa, ja koko perhe odottaa häntä kotiin. 

Vaikka kirja kuvaa kovaa ja rankkaa elämää, lapsen luontainen optimismi valaisee sitä, ja loppu onkin - omalla tavallaan - onnellinen.  Tulevaisuus on ehkä sittenkin valoisa. 

Kirja on hieman erilaista Grishamia. Kirjalijan sujuva kerronta on tallella, näkökulma vain on lapsen.  

 Kirja ei ole muistelmateos, vaan - kirjailijan mukaan - "lapsuuden muistojen inspiroimaa mielikuvituksen tuotetta".

Jos tämä sai sinut kiinnostumaan, kysy kirjaa paikallisesta kirjastosta. Muista: suomalainen kirjastolaitos on maailman paras!
Pidetään se sellaisena! Voit toki myös ostaa kirjan, ehkä divarista.

Olet ilma jota hengitän, olet kaikki, minkä ymmärrän. Kymmen käskyä ja Suomen pääministeri.

Suomen pääministeri syyttää poliitikkoja kahdeksannen käskyn rikkomisesta. 
Linkin lukeminen auttaa. Monelle kun Raamatun kymmenen käskyä eivät ehkä ole ne kaikkein tärkeimmät elämän ohjeet.

"Tahallinen väärinymmärtäminen rikkoo kahdeksatta käskyä.

Poliitikko maallisella kielellä sanottuna valehtelee, kun ymmärtää tahallaan väärin kolleegansa puheet.

Joudun itsekin tuota painia käymään aika usein eduskunnan kyselytuntien jälkeen ja mielelläni soisin, että edustajatoveritkin sitä kävisivät."

Siis. 
Hetkinen. 
Kun poliitikko  oppositiossa

kritisoi ja vastustaa  suomalaisen  kansallisomaisuuden yksityistämistä ja sitä kautta mahdollisuutta tulla myydyksi ulkomaisille sijoittajille, kyse on "tahallisesta väärinymmärtämisestä"?! 

Kun suomalainen terveydenhoito  yksityistetään ja (edelleen) myöhemmin myydään ulkomaisille sijoittajille, sen kritisoiminen on "tahallista väärinymmärtämistä"?  

Jos suomalaiset järvet ja pohjavesi joskus myydään Nestlélle,

en ole yllättynyt. Suomi kokonaisuudessaan tuntuu olevan tarjouksessa.  Vesihän ei Nestlén mukaan ole jokamiehen oikeus.

Koskahan meidän taviksien pitää maksaa ilmasta jota hengitämme?  

Tekisi mieli kysyä pääministeriltä: Muistatko varmasti pyhittää pyhäpäivän?

Älä himoitse lähimmäisesi taloa. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiaan äläkä mitään, mikä kuuluu hänelle. 

Sulo Villeenistä sujuvasti Reijo Mäkeen.

Suomen Yleisradio eli tuttavammin Yle näytti 70-luvulla  sarjaa Tankki täyteen. 
Yksi sarjan päähenkilöista oli huoltoasemanpitäjä  Sulo Vilén eli tuttavien kesken Villeeni.
Sulolla oli tapana ostaa tavaraa, kun halavalla sai.  

Sarja sinänsä oli ihan hauska, ja poiki mm. toisen sarjan, missä "`polliisi" Reinikainen sai oman pääroolinsa. 

Olen melkein koko elämäni ollut eräänlainen "villeeni". Ostanut tarjoustuotteita, olivat ne sitten ruokaa tai vaikka LP-levyjä tai CD- tai DVD-levyjä.  

Viime aikoina olen ostanut myös kirjoja tyyliin "koko pino halvalla". 

Aina se ei toimi ihan niinkuin haluaisi.  Kun ostaa nipun kirjoja, siellä saattaa olla (ja onkin) niitä, mitä et ostaisi "normaalisti". 

Olen ostanut mm.  Johannes Mario Simmelin, jopa Reijo Mäen kirjoja.  Arthur Hailey oli ok, Harold Robbins...krhm. 

 Tein elämäntyöni kirjastovirkailijana.  Monesti joku nainen kysyi, mitä suosittelisin miehelle, joka ei juurikaan lue. Sanoin, että en minä osaa suositella kirjaa miehelle, vaikka mies olenkin.

Monet miehet (niin nuoret kuin vanhemmatkin) halusivat lukea sodasta.
Nuorimmille sota oli seikkailu. Vanhemmat halusivat kokea sen uudelleen, mutta ilman pelkoa. Minä en halunnut kokea sitä kummallakaan tavalla.  

Reijo Mäen romaani Liian kaunis tyttö. Helsinki: Otava, 1993 oli yksi noita kimppakirjoja. Eikä se pettänyt odotuksia. Eli oli täynnä tympeitä asenteita. Romaanit (todellakin, kahdella a:lla!) ovat alkukantaisia, väkivaltaisia tyyppejä. Arabimaasta tulleella "pakolaisella" (sitaatit ovat kirjailijan) on italialaiset kengät ja sveitsiläinen kello...melkein kuin sieltä MitäV -"lehdestä". 

Onneksi sentää melko suuri osa "sika säkissä" -ostetuista kirjoista ovat muutakin kuin ajanhukkaa.  Huonokin kirja kun aina hakkaa huonon leffan. Ainakin minun mielestäni. (En voi edes ajatella katselevani Reijo Mäen romaanien filmatisointeja.)