Halpa, hyvä vai molemmat?

Joskus aikoinaan, kun ihmiset vielä lukivat painettuja aikakauslehtiä ja sanomalehtiä, Tekniikan Maailmassa todettiin useampaankin kertaan:
Jos haluat hyvän ja halvan, osta molemmat.

Muistan myös, miten menin ostamaan ensimmäistä autoa, käytettyä, kun uuteen ei ollut varaa.
Kysyin myyjältä, löytäisikö hän minulle hyvän ja halvan käytetyn auton.
Vastaus oli: "No sitten sun täytyy päättää, kumman haluat!"

Koska autodiileri oli merkkimyyjä, hän ei halunnut "kusettaa".
Ajatteli ehkä, että voisin joskus  ostaa häneltä  vielä uudenkin auton.
Mikä tapahtuikin, pari käytettyä autoa myöhemmin. Ja sen jälkeen vielä muutaman muunkin uuden.

Äidilläni oli taas tapana sanoa: "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa!"
Mikä tarkoitti, että pitkässä juoksussa se hieman kalliimpi myös tulee edullisemmaksi.

Maailma on muuttunut. Kiina on tänä päivänä maailman suurin autonvalmistaja.
Melkein jokaisella suurista automerkeistä on tehdas myös Kiinassa, ja viihde-elektroniikasta suuri osa tulee sieltä. Kiinalaiset ovat hiljalleen luomassa myös omaa hi-techiään; kännyköissä Huawei on jo huippumerkki,  samoin tukiasemien rakentamisessa. Yhtiöllä on  toimintaa myös Suomessa.

Kiinassa  tehdään myös monia laittomia kopioita merkkitavaroista  joita sitten myydään lähinnä netin kautta aitoina. Moottorisaha, joka on tunnettua merkkiä, voi olla kopio, jonka käyttö on vaarallista. Tai puhelimen laturi on viallinen, ja voi aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun.  

En koskaan osta netin kautta tuntemattomasta osoitteesta tuotetta, jonka hinta on melkein liian hyvä ollakseen totta, koska silloin se yleensä ON liian hyvä ollakseen totta.

Ostin jokin aika sitten Crocsit, ne kesään kuuluvat "muoviset puukengät". (Onneksi niistä kopisevista puisista  "hollannikkaista"on taidettu päästä eroon!)
Hinta oli Lidlissä parikymmentä euroa, kun halvat kopiot saa alle puoleen tästä. Vaimo osti omansa vuosi sitten, ja kenkien pohja on edelleen hyvä. kun omieni (made in Portugal)  kulutuspinta on ns. nahkakalju.

Kaikki OK sitten? Ei.  Ne "oikeat crocsit" tuntuvat epämukavilta jalassa, kun ne halpikset taas ovat ihan jees.

Mitä tästä opimme? Emme kai mitään.  Laatu on suhteellinen käsite. Luultavasti ne "aidot Crocsit" on myös tehty Kiinassa, kuten melkein kaikki tänä päivänä.

Kengät? No, ainakaan ne eivät ole vaaralliset (vaikka kulutuspintansa menettäneet toki voivat olla liukkaat esim. sateella.)

Hinta ei taida sittenkään aina  taata laatua. Tai ainakin laatu voi merkitä niin monenlaista asiaa.
  

Sitähän minäkin, että mitähän sinäkin...

Silläkin uhalla, että toistan itseäni (kuka meistä ei?) aloitan tämän blogin wanhalla witsillä. (Olen ehkä kertonut sen aiemmin).

Neljä kaveria oli käymässä eläintarhassa.
Amerikkalainen, ruotsalainen, saksalainen ja suomalainen.

Kiertelivät. Tulivat apinahäkin luo.

Amerikkalainen, kuten yleensä, oli se puheliain. 
Sanoi (englanniksi, tietysti): "Kertokaas kundit, mitä ajattelette."
"Minä aloitan:  Voisikohan noista saada jotakin  reality-tv:hen tai Hollywood-filmiin? Mitä sanot, ruotsalainen ystävä?"

Ruotsalainen: "Meidän täytyy olla varmoja, että eläimiä kohdellaaan  kunnolla! Mitä sanot, saksalainen ystävä?"

Saksalainen: "Toki täytyy ajatella kustannuksia! Kuinka paljon maksaa hoitaa ja syöttää näitä eläimiä? Sinun vuorosi, suomalainen kaveri!"

Suomalainen: "En tiedä, mutta luulen että  tuo apina tuijottaa minua, enkä tiedä mitä se ajattelee minusta!"

Joskus aikoinaan kerroin tämän vitsin vaimolleni. Hän ei SILLOIN ymmärtänyt, nyt ymmärtää...

Meillä suomalaisilla kun on tapana miettiä mitä muut meistä ajattelevat; naapuri, työkaveri, kaupan kassa tai ohikulkija kadulla..

Ja sitten muut kansat. Mitä he ajattelevat Suomesta ja suomalaisista ?


Jopa sosiaalisessa mediassa luodaan kuvaa itsestä. Huumorintajuista, älykästä, humaania...

Poikkeuksena tietysti ne ihmiset, jotka kirjoittelevat "kännissä ja läpällä" tappouhkauksia, solvauksia ja muuta typerää.
Ehkä näiden ihmisten olisi todella hyvä miettiä, millaisen kuvan heistä saa?
                                        

Sen muistan jälkeenkin päin

En  juurikaan kuuntele uutta suomalaista iskelmämusiikkia.

Luultavasti (tai oikeastaan varmasti) voisin kuunnella sitä ns. nettiradioiden kautta. Aurinkorannikolla toimiva Radio Finlandia 
soittaa paljon uutta ja vanhaa suomalaista iskelmää. 
Radion uutisarvo on mielestäni kuitenkin pieni. Suomalaisyhteisön koon takia se tuntuu pikemminkin  jonkinlaiselta keskinäisen kehun kerholta. Samaan tapaan kuin ilmaisjakelulehdet "testaavat" ravintoloita. 

Kun olin lapsi (ja nuori) iskelmiä kuuntelivat miltei kaikki. Koska ainoat kanavat olivat Suomen Yleisradion yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma.

Yleisradion tarkoitus oli sivistää kansaa. Siksi se lähetti paljon klassista musiikkia, populaarimusiikin osuus oli  lähinnä suomalaista iskelmää. Vasta -70 -luku muutti tilannetta. Rock alkoi soida muulloinkin kuin lauantai-iltapäivän Nuorten ULA -ohjelmassa tai 8 kärjessä -ohjelmassa, jossa vuorottelivat viikottain suomalaiset ja ulkomaiset pop-levyt. (Studioyleisö äänesti kahdella paikkakunnalla kahdeksan parasta jatkoon, ja seuraavalla kerralla oli uusien yrittäjien vuoro yltää kahdeksan parhaan joukkoon.)

Vuonna 1985 tulivat ensimmäiset paikallisradiot. Niiden ohlemistot ovat sittemmin usein koostuneet paljolti suomalaisesta iskelmä- ja pop- musiikista, jotkut jopa omistautuneet sille.

  Minun muistoissani menneiden aikojen Suomi on  paljolti "iskelmä-Suomi". (Radiossa, itse ostin rockia ja jazzia ja bluesia...)

Katsellaanpa joitakin tuon ajan suomalaisia lauluja.

Iskelmän tärkein sisältö on rakkaus. 
 Usein menetetty rakkaus.

Miten sitä on käsitelty?  Kaipaamalla. Muistelemalla.
 Esimerkkejä: 

Markku Suominen, Sade  (1971): "Satoihan eilenkin, kun sun jälleen kohtasin, ja hiukses kastuvan näin, sen muistan jälkeenkin päin."

Markku Aro, Käyn uudelleen eiliseen (1979):  "Muistan tuskaa mä silmissäs näin, ystäväin, kun erottiin me niin. Nyt muista ee-en kuin sen. Käyn uudellee-een eiliseen."

Minulla kyllä tuppaavat  asiat unohtumaan, mutta kai nyt (oletettavasti) nuori mies muistaa hyvinkin edellispäivän tapahtumat? 

Maarit, Jäätelökesä (1991).  "Muistan jäätelökesää kun lapset kiirehtii kouluun. Posken rusketus häviää. llat pimenee jouluun."

Jostain syystä aikoinaan tätä soitettiin nimenomaan kesällä. Ilmeisesti kappaleen nimen vuoksi, sanoja ei kai  juurikaan kuunneltu.



 Tietysti muustakin kuin lemmestä luritettiin.

 Vicky (Virve) Rosti muistelee: Kun Chicago kuoli -laulussa (1975): "Al Capone kun päätti näin kaikki seuraa käskyjäin. Gangsterinsa sotaan vei laki rauhaan jäänyt ei."

Mikäs siinä.
Nyt vain on niin, että Virve syntyi vuonna 1958, ja Al Caponen gangsterit taistelivat kaupungissa jengisotaansa vuonna 1929.

Fredi, Vippaa mulle viitonen (1972):   "Tietä ennen sotaa Petsamoon vuoden tein muistan sen",
 ja myöhemmin
"Sinne jonnekin tieni kun vei, ystävät kaikki palanneet ei."

Siitosen Matti syntyi vuonna 1942 Mikkelissä. Ei tainnut ihan ehtiä "sinne jonnekin". 

Tapio Rautavaara  muisteli menneitä Tuopin jäljet  -kappaleessa.(1963)
"Joka tuopista jälkiä pöytään jää, ja ne montakin muistoa säilyttää.  Itse tuoppini jäljet mä tunnen."

On kyllä tullut tyhjennetyksi muutama tuoppi, mutta eipä ole tullut renkaita pöytään. 

Toisaalta sama mies väitttää: "En päivääkään vaihtaisi pois" samannimisessä laulussa.(1972)
Miehestä kirjoitettu elämäkerta oli samanniminen (toim. Juha Numminen, 1978).

Mies itse totesi jossakin haastattelussa, että tokihan niitäkin päiviä oli, jotka olisi toivonut eläneensä toisin. Eikä välttämättä haluaisi edes niitä muistaa.

Kyllä minäkin monta päivää vaihtaisin pois. Eiköhän me kaikki?





 

Elintasosurffaajia ja kumivenekilpailijoita

Niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa, ihmisen pyrkimys on ollut parempaan. 
Ensin etsittiin ruokaa ja juomaa liikkumalla, keräilemällä. Metsästämällä.
Sitten syntyi maatalous, noin 10 000 vuotta sitten,  ihmiset perustivat taajamia, alkoivat viljellä maata. 

Tämän enempää en varhaishistoriaa  halua muistella. Lisää löytyy vaikkapa täältä.

Viime vuosina  Suomessa on puhuttu halveksivaan sävyyn  elintasopakolaisista, jopa elintasosurffareista. Viimeksimainittu on sikälikin irvokas, että monet ovat kuolleet Välimerellä laivan tai kumiveneen kaaduttua. 

Suomesta lähdettiin 1960-1970 -luvuilla sankoin joukoin Ruotsiin työhön. Aiemmin suuntana oli USA (1900-luvun alku) ja myöhemmin Australia (sotien jälkeen). Muistan itsekin ilmoitukset, millä Australian hallitus houkutteli ihmisiä maahansa vielä 1960-luvulla. 

Saksa oli "luvattu maa" 1950-1960 -luvuilla espanjalaisille, italialaisille, jugoslavialaisille, turkkilaisille...

Ei ehkä ole oikein, jos Lähi-Idästä tulee Suomeen turvapaikanhakija jonka suurin motiivi on etsiä parempaa tulevaisuutta. Mutta, jos vaihtoehtona ON mahdollisuus tulla surmatuksi tai toivoton elämä maassa, joka on keskellä päättymätöntä sisällissotaa ja jonka infrastuktuuri on miltei tuhottu  (vettä ja sähköä vain osan päivää esimerkiksi), kuka voi tuomita?

No, ilmeisesti voivat ne tietyillä sivustoilla jokaista mereen hukkunutta ilkkuvat ihmisen irvikuvat  "Ei perkele, ampuisivat heti pohjaan, ei niitä kukaan kyselis!"  /   "Hieno homma, hukkuispa kaikki!"

Joillakin kommentoijista  on ihan oikea nimi, jotkut nimet ovat selvästi keksittyjä.

Minulle on usein sanottu, että koska en asu Suomessa, en tiedä millainen todellinen tilanne on. Että kyseessä ovat vain jotkut ääri-ihmiset.  Toivon niin. Ehkä olen sinisilmäinen vihervassari, mutta minun on vaikea uskoa, että tuollaisia ihmisiä on Suomessa. 




 

Moottoripyörä on moottoripyörä

"Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä".
Näin lauloi vuonna 1979 Mika Sundqist. 
"Moottoripyörällä ratsastan, namusia naisia katsastan".

Noihin aikoihin skootterit olivatkin aika kesyjä verrattuna varsinkin suuriin moottoripyöriin.
 Linkissä ("skootterit" yllä) käsitellään ns. moposkoottereita, joiden iskutilavuus on 50 ccm. 

On olemassa myös skoottereita, joiden moottorin koko on 125 kuutiosta aina 850 kuutioon. 

Nämä eivät ole mitään lälläripyöriä, eivät myöskään halpoja. 

Espanjassa yleisin skootteri on se Mikan  halveksima skootteri, pienimoottorinen, useimmiten (kai?) yhä kaksitahtinen mopo, jonka ero mopediin on renkaiden koko ja vaihteettomuus. 

Skootterin historia (siinä muodossa kuin sen tunnemme) on Italiassa, missä Toisen Maailmansodan jälkeen haluttiin kehittää halpa kulkuneuvo ns. tavallisille ihmisille. Näin syntyivät mm. Vespa  ja Lambretta.

Täällä Espanjassa  mopoautot
ovat suosittuja ainoastaan vanhempien ihmisten kulkuneuvoina. 
Nuoria ne eivät kiinnosta. Ne kun eivät ole "bomba" eli makeita tai cool, pähee, siisti,  mikä nuorten käyttämä  sana  nyt onkaan nykyisin suomeksi.

Suomessa (kuulema) mopoautot ovat jonkinlainen ongelma. Kevyt rakenne, kuljettajien vähäinen kokemus, kaikki viittaa mahdollisiin 

ongelmiin ja onnettomuuksiin.  Kuljettajan nuori ikä ja kevyen ajoneuvon pakkaaminen nuoria täyteen ei auta asiaa.  Auto täynnä innokkaita nuoria, ehkä humalassa (toivottavasti ei sentää kuski!).

Espanjassa (mopo)skootterien käyttäjät joutuvat varsin usein onnettomuuksiin, syynä ajotapa, jossa usein ohitellaan esim. autoja varomattomasti. 
Vakuuutusmaksut ovat siksi korkeita. Myin siksi pois oman Vespani.

Skootteri (erityisesti suurimoottorinen, moottoripyörää vastaava) on mainio kulkuneuvo, jonka etuna autoon on helppo parkkeeraaminen laillisesti miltei mihin ja milloin tahansa. 

Moottoripyörä ON moottoripyörä, skootteri on skootteri.   Jos se (skootteri) ei sovi imagoon, valinta on ajajan. En voi olla hymyilemättä (vaikka vanha olenkin) iäkkäille  motoristeille, joiden nahkaliivin selässä lukee esim. Sons of Devil tai muuta naurettavaa.  Tietysti joku voi  nauraa   (ilmeisesti nauraakin) minun nahkarotsilleni ja Stonesien tongue-logolle.

Useimmat motoristit ja -kerhot ovat kuitenkin. kunnon porukkaa.  

Olisiko kyse siitä, että nuoruus on mennyt, mutta unelmat eivät?
 

Do you speak English?

Kun tulin Espanjaan, puhuin tuskin lainkaan espanjaa. Olin opetellut muutaman kohteliaisuusfraasin turistiespanjaa opettavalta kasetilta, mutta siitä ei oppinut lainkaan kielioppia.

Kävin seuraavana  keväänä ja kesänä kolme kuukautta espanjankielen intensiivikurssia viitenä päivänä viikossa, neljä tuntia/päivä. 

Aluksi oppiminen oli suhteellisen helppoa, mutta viikkojen myötä tuli toki vaikeammaksi. Oli tunne, että olin ämpäri, johon kaadettiin lisää ja lisää, ja osa alkoi pursua yli.
Sain todistuksen, että olin suorittanut kielen kakkososan eli kielitaitoni oli enemmän kuin alkeet.
Kuten autokoulussa ei opi ajamaan, vain saa luvan opetella, oli kurssi apuna kielen todelliselle oppimiselle. Se tapahtuu vain puhumalla ja kuuntelemalla, keskustelemalla.

Usein mennessäni  esimerkiksi supermarkettiin, kassat ja muu henkilökunta vaihtoivat sujuvasti englantiin. (Nuoret espanjalaiset palveluammateissa osaavat yleensä auttavasti englantia.)  Joskus, en aina, sanoin, että koska en ole britti, en halua puhua englantia vaan paikallista kieltä.  Tämä toki kävi laatuun, ja nykyisin paikat (kaupat, apteekki jne.) tuntevat minut, ja "saan" puhua espanjaa.

Mistä sitten johtuu englannin kielen johtava asema maailmankielenä? Vaikka espanja on pääkieli mm. Etelä-Amerikassa, sitä ei osata maailmanlaajuisesti yhtä paljon.
Selitys on historiassa. Brittiläinen imperiumi hallitsi maailmaa pitkään.
Erittäin suuri merkitys toki on musiikilla, elokuvilla  ja muulla viihteellä. 

Amerikkalaiset (eli yhdysvaltalaiset, Espanjassa he ovat norteamericanos, koska Amerikka ei ole vain USA) eivät  puhu juuri lainkaan "vieraita kieliä" (lue: eurooppalaisia), virallista kieltä ei ole  ( käytännössä se on englanti). Espanjankielisen väestön määrä on suuri erityisesti Kaliforniassa, Texasissa  ja Uudessa Meksikossa, maassa puhutaan lisäksi ranskaa entisissä Ranskan siirtokunnissa. Kiinan (2 milj.) ja saksan, vietanmin ja tagalogin puhujia on yli miljoona kussakin ryhmässä. Amerikan englantia puhuvat eivät usein puhu espanjaa edes em. osavaltioissa.

Iso-Britanniassa englannin lisäksi virallisia kieliä ovat Walesissa kymri ja Skotlannissa gaeli.
Amerikkalaiset ja erityisesti britit olettavat tulevansa ymmärretyiksi omalla kielellään ympäri maailman. 

Se, että maailmassa  on lähes kaikkialla osattava yhteinen kieli (ainakin kansainvälisissä yhteyksissä) on varmasti positiivinen asia.

Mielestäni suomalaisten ja muiden pienen maan kansalaisten on hyvä mahdollisuuksien mukaan opetella vieraita kieliä.  Espanjalaiset ja britit  joskus ihmetteleväat miten joku voi puhua viittä kieltä olematta vähintään professori (espanjaksi catedrático, professor/a tarkoittaa opettajaa).

Jos muuttaa pysyvästi maahan, maan kielen opettelu  on mielestäni  tärkeää. Se auttaa sopeutumaan, mutta myös  ymmärtämään maan kulttuuria ja tapoja sekä luonnollisesti auttaa saamaan kontakteja ja ystävyyssuhteita "alkuasukkaisiin".
Oman kokemukseni mukaan esim. espanjalaiset suhtautuvat paljon myönteisemmin turistiin tai maahanmuuttajaan, joka ainakin yrittää puhua maan kieltä. 

Tämä olisi hyvä myös brittien ja muiden englantia äidinkielenään  puhuvien muistaa.

Englantia puhuvien ihmisten määrä EU:ssa.