Take a walk on the wild side eli Kävelyllä Aurikorannikolla

Kun muutin Espanjaan kauan sitten, en tiennyt maasta paljoakaan. Lähinnä ne kliseet, mitkä kaikki tuntevat. 
"Siellä flamencoa kaikki karkeloivat" lauloi Marion Rung (itse asiassa flamenco on ammattilaisten tanssi- ja musiikkimuoto, jota ns. tavalliset ihmiset eivät juurikaan harrasta).
Härkätaistelu. Ei minua varten. 
Uimarannat. "Quando calienta el sol". 
Useimmat asiat uudessa maassa koin miellyttävinä.
Mistä en  pitänyt, oli tupakointi kaikkialla, jopa lentoasemalla, vaikka se oli täynnä kieltotauluja.(Uuden, tiukan tupakkalain myötä tilanne on ratkaisevasti parantunut. )Se, että ei koskaan voinut olla varma, mitä sääntöä voi rikkoa, mitä ei, ei tuntunut myöskään mukavalta.
Pyörätiet puuttuvat lähes täysin.Tilanna on hieman parantunut.
 Oma lukunsa ovat, edelleen, jalkakäytävät. 

 Seuraavassa näemme , mitä tulee vastaan parin kilometrin koirankävelyttämislenkillämme päivittäin. Paikka on siis Mijas Costa, Riviera del Sol.

.

Luiska autotalliin

Hupsis, valopylväs.

Oho. 

Omia pysäköntiesteitä

Palmu yllättäen  kasvanut jälkakäytävälle?

  

Hylätty (laiton) rakennus.

 

Jotenkin tutunnäköistä porukkaa...

Niinhän se on ollu, minusta on tullu, tällainen Tipparellu, juu.

Pahoin pelkään, että koirat eivät pysty tajuamaan kuvaa  joka on noin kahden metrin korkeudessa. 

Näin se menee. Kävely koiran kanssa, Aurinkorannikolla.            

Ei ole Jiisus meitä vielä hylänny!

Isäni, joka oli kirvesmies (kuten kuulema Jeesuskin - tai ainakin rakentaja) osasi ulkoa monia Raamatun sanontoja. Neljä vuotta koulua 1900-luvun alussa  opettivat lukemaan, kirjoittamaan  laskemaan, kertotaulun ja (tottakai) uskontoa.

Isäni kertasi usein (lähinnä leikillään)  uskontotunneilla opittuja fraaseja. Jossakin vaiheessa elämäänsä hän osallistui kirkon hallintoon, mutta ymmärsin, että lähinnä vain koska hän tajusi, miten paljon kirkolla oli poliittista ja taloudellista valtaa. 

Kun joskus kahdeksankymmentäluvulla rakensin omakotitaloa, isäni joskus toisteli fraasia: Ei ole Jiisus meitä hylännyt, kun rakentamisessa ilmennyt ongelma ratkesi.   

Isäni halusi  aina parantaa elämän laatua. Ei saada kirkasta kruunua, sitten joskus. Parantaa elämän laatua omalle perheelle, mutta myös muille, työläisille. Siksi hän osallistui aktiivisesti politiikkaan.

Tänä päivänä monet nuoret eivät halua sitoutua mihinkään.  Oppi siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, on mennyt perille.  Politiikka ei kiinnosta. Vain oma menestyminen.

Kuka on työläinen?  Ihminen, joka yrittää elää omalla palkallaan? 

Minä olen ulkona työelämästä. Eläkkeellä. Olin pikkuvirkamies, mutta sielultani työläinen.

Tämän päivän maailmassa on vaikea puhua solidaarisuudesta. ihmisarvosta, tasa-arvosta. Kovat arvot ovat tätä aikaa.  

Taidan olla ulkona tämän päivän elämästä? Ainakaan useita sen arvoja en jaa.

Yhteistä hyvää

Katselen mielelläni brittiläisiä tv-sarjoja.
Ne on yleensä tehty laadukkaasti, olivat sitten komedioita, jännäreitä tai vakavampaa draamaa.
Oli tyyppi (tai genre) mikä tahansa, merkillepantavaa on brittiläisen yhteisön moninaisuus. Lääkärit ja hoitajat  esimerkiksi ovat lähes poikkeuksetta joko Intiasta, Pakistanista tai Afrikasta. 
Intialaiset ja pakistanilaiset ovat tulleet Britanniaan, aloittaneet esim. pitämällä kioskia, jossa ovat myyneet lehtiä ja muuta tyypillistä kioskitavaraa. 
He ovat tehneet työtä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, joskus jopa 12 tuntia päivässä.  Säästäneet rahaa, jotta heidän lapsensa ovat voineet mennä opiskelemaan yliopistoon ja saada hyvän ammatin. 
Kouluissa suuri osa lapsista on maahanmuuttajien lapsia, usein toista tai jo kolmatta sukupolvea.
Brittilapset  ovat koulussa tottuneet "erivärisiin" ja -"näköisiin" kavereihin. 

Kukaan ei synny rasistiksi. Jos lapsi toistelee rasistisia huomioita, hän on oppinut ne kotona, tai toisilta "opetetuilta" lapsilta.

 Britannia loi aikoinaan hajoavan  imperiuminsa kauniiksi kuvaksi Commonwealth-yhteisön. Suomeksi se on käännetty häveliäästi Kansainyhteisö. Sananmukaisestihan se tarkoittaa yhteistä rikkautta...
Rikkautta ei varmaankaan jaettu tasan, mutta entisten siirtomaiden asukkaille suotiin mahdollisuus muuttaa Britanniaan.
Useimmat britit ovat luultavasti  hyväksyneet tämän. Kansainyhteisö on olemassa vieläkin, ja järjestää mm. yhteisiä urheilutapahtumia.  Joissa joskus britti saattaa voittaa nyrkkeilyottelun vain pysymässä pystyssä täyden ajan...

Yhteiskunta on muuttunut. Paluuta ei ole.

Suomessa tätä ei ole täysin ymmärretty, eivätkä jotkut  ihmiset hyväksy yhteiskunnan muutosta.  Sitä pelätään, sitä vastaan jopa ollaan valmiita taistelemaan. Ainakin puheissa, ja muutaman lasillisen  jälkeen.

Joskus, kun olin nuori, luulin (uskoin? vai halusin uskoa?) 
Suomen olevan avoin yhteiskunta, jossa sivistys ja koulutus takasi tasa-arvon ja kyvyn ymmärtää ja auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat.
Suomi ja suomalaisetkin olivat saaneet apua aikoinaan. Se auttoi nousemaan sodan jälkeen.

Ilmeisesti monet eivät usko (tai halua uskoa?) että esimerkiksi islamilaisesta maasta tulevat todella voivat integroitua maahan. Esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu, on paljon.  Espanjassa on useita moskeijoita. Yhdysvaltain ja Britannian muslimit (joitakin äärimuslimeja lukuunottamatta)  ovat omaksuneet maan tavat ja kulttuurin, omansa rinnalla. 

Mitä nämä "maahanmuuttokriittiset" pelkäävät?   Vai onko kyse vain halusta pelotella ihmisiä, saada poliittista valtaa kylvämällä epäluuloa ja pelkoa?

Lyhyt on ikä ihmisen...

Mennyt vuosi 2016 oli vuosi, jolloin  tunnettujen henkilöiden  rivit harvenivat melkoisesti. Joukossa mm. näyttelijöitä, ohjaajia, muusikoita, laulajia. Normaalia enempää "julkkiksia varmaankaan ei kuollut.  Kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvuilla maineensa luoneet ihmiset vain   ovat tulleet ikään joka alkaa numerolla 7 tai ainakin on lähellä sitä, jotkut ovat saavuttaneet  vieläkin korkeamman iän.

 Melko usein kuulee sanottavan: Ikähän on vain numero.
Olen tähän usein todennutkin, että sitähän se on. Niin kauan kuin tuo numero on tarpeeksi pieni...
Sanotaan myös, että ihminen on niin vanha kuin miksi itsensä tuntee.
Joku on sanonut asiasta näin: Viisitoistavuotiaan mielestä kolmikymppinen on vanha. Kolmikymppisen mielestä viisikymppinen on vanha. Viisikymppisen mielestä viisikymppinen on nuori.

En juurikaan ajatellut omaa ikääni ennenkuin täytin neljäkymmentä.   (Toki 18 oli tärkeä ikä, tietystä syystä.) Nelikymppisenä  oli pakko myöntää että nuoruus oli lopullisesti ohi. 
Toki ikääntymisen oli huomannut siinäkin, että ne, jotka oli tuntenut lapsesta saakka, ajelivat jo autoa tai istuivat kapakassa. 
Pankinjohtajakin saattoi olla jopa omaa itseä nuorempi. Puhumattakaan poptähdistä.

Valitettavasti ikääntymisen huomaa muustakin kuin kalenterista tai peilistä. Terveys ei ole yhtä hyvä kuin ennen, vaikkei vakavia sairauksia olisikaan. Ja valokuvissa näyttää aivan uskomattoman vanhalta! 

Suomalainen lauluyhtye Four Cats  levytti vuonna 1963 kappaleen Suuret setelit, joka oli versio amerikkalaisen, kaupallista folk-musiikkia esittäneen Kingston Trion menestyskappaleesta Greenback Dollar.
Sanoituksessa, jossa laulun "minä" kertoo haluavansa vain olla vapaa ja laulaa, eikä halua koota maallista mammonaa vaan "kumota sen kurkkuunsa" todetaan  lisäksi:  "lyhyt on ikä ihmisen".

Sitähän se on sanottu. Vaikka parikymppisenä elämää tuntuu oleva rajattomasti edessä, eikä (muka) ole edes varma, haluaako sitä vanhaksi eläkään.  
 
Mutta. Sitten kun on vanha, ajattelee, että mitäs, eletään vielä. Jos ei muuta, niin eläkkeen maksajan kiusaksi.   Ja jos kumppani on vielä rinnalla, onhan siinäkin syytä. Ja lemmikeissä, ja musiikissa, ja kirjoissa ja elokuvissa ja ja ja...
"Niin kauan kuin sokeri suussa sulaa!" oli äitevainaalla tapana sanoa. Sokeria en käytä, mutta muuten olen samaa mieltä.  

 
 

Koiria ja ihmisiä eli älä ole mulkku, näytä vilkku

Minulla on ollut elämässäni kolme koiraa.

Ensimmäinen koirani  oli Billy (jonka nimi William oli jo sille annettu), koira, joka oli löydetty hylättynä kadulta.

Billy oli "gentlte soul". Koira, joka ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään - vain syönyt sen.  

Billy ei halunnut tapella tai edes haukkua. Se tuli toimeen ns. ongelmakoirienkin kanssa.  

Toinen koirani (tai minun ja vaimon koira) oli cavalier king charles spaniel Noor. 
Missä Billy ei halunnut pelata palloa, Noor halusi. Siihen asti
että "paristo oli tyhjä". 

Nyt meillä (ja minulla) on koira Ella.  Jälleen hylätty koira.  
Jos emme mene rannalle (mihin talviaikaan poliisi antaa koirien mennä), kävelemme pitkähkön lenkin.  

Monesti istun tiettyyn paikkaan teiden risteyksessä. Siellä on penkki levähtämistä varten.

Yhtenä päivänä  aloin laskea, kuinka moni autoilija käytti  suuntavilkkua kääntyessään.
.  Kymmenestä neljä. 

Iltapäivälehti (joka julkaistaan netissä)  laittaisi ehkä otsikon: 60 %  Aurinkorannikon autoilijoista ei näytä suuntamerkkiä.

Espanjalaiset mieluusti heittävät "läppää" naapureistaan. Näinhän se on kaikkialla.  Yksi on, että Portugaliin myytäviin autoihin ei laiteta toimivia vilkkuja, koska kukaan ei niitä käytä.   

¿Eso es?