Yksi naapureistamme on saksalainen sinkkunainen, jolla on 13-vuotias poika.
Istuimme kerran lähellä olevassa ravintolassa, nainen nauttien lasin tai pari valkoviiniä, minä oluen tai pari, pojan tyytyessä luonnollisesti coca-colaan.
Koska suomalaisena en tyydy pelkkään small talkiin, puhuimme jonkinverran ihan asiaakin...
Niinpä kysyin (en muista miten asiaan päästiin), onko nainen koskaan keskustellut poikansa kanssa Toisesta Maailmansodasta, natseista ja Hitleristä. Saksan jälleenrakentamisesta, maan kahtiajaosta.
Pieneksi yllätyksekseni hän sanoi, ettei ole. Hänen mielestään se on historiaa ja sen opettaminen on koulun asia (poika käy paikallista Saksalaista koulua).
Tämä kävi mielessäni, kun aloin lukea kirjaa Talo Elben rannalla.
Kirja kertoo brittiläisestä upseerista, joka sodan jälkeen matkustaa pahoin pommitettuun Hampuriin "organisoimaan maan jälleenrakentamista ja saksalaisten uudelleenasuttamista". Alue on brittijoukkojen miehittämä.
Upseeri perheineen asettuu asumaan suureen taloon, jonka omistaja jää asumaan talon ylimpään kerrokseen.
Yleensä talot pakkolunastettiin (voittaja kun sanelee ehdot), ja omistaja sai etsiä majapaikan muualta.
Maa on sodassa totaalisesti lyöty; monet talot raunioina, tehtaita tuhottu, kaikesta on pulaa. Samaan aikaan maata miehittävillä briteillä on kaikkea. Orvot saksalaislapset kaduilla yrittävät pärjätä kerjäämällä ja varastamalla. Savukkeet (joita he kerjäävät miehitysjoukkojen sotilailta) ovat monella lapsella syrjäyttäneet rahan "maksuvälineenä".
Niitä voi vaihtaa vaikkapa leipään.
Eversti ei osaa vihata saksalaisia, hänen mielestään kansakunta on jo kärsinyt tarpeeksi. Siksi hän antaa perheen jäädä taloonsa. Hän haluaa myös tutustua perheeseen.
Hänen vaimonsa on vaikeampi hyväksyä saksalaisia, perheen vanhempi poika kun on saanut surmansa saksalaisten pommituksessa sodan aikana. Jännitteitä on miehittäjien ja saksalaisten, kuten myös eri miehittäjien välillä.
Neuvostoliiton miehittämästä alueesta syntyi Itä-Saksa eli DDR, brittien, amerikkalaisten ja ranskalaisten alueesta Saksan Liittotasavalta.
Kirjan päähenkilöihin kuuluva upseeri ei liene tyypillinen upseeri (jos sellaista onkaan). Hänen kykynsä ymmärtää myös saksalaisia ("Eivät he enää ole vihollisiamme!") on ihailtava.
Kylmä sota oli alkava vasta myöhemmin. Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill sanoi aikoinaan, että vaikka läntinen maailma olikin taistellut yhdessä Neuvostoliiton kanssa natseja vastaan, seuraava sota saattaisi olla taistelu kommunisteja vastaan.
Toisesta Maailmansodasta on kirjoitettu tuhansia ja taas tuhansia sivuja niin dokumenttia kuin fiktiotakin.
Saksan jälleenrakentamisen alkuajoista voittajien kannalta en ole lukenut mitään aikaisemmin.
Kirja on hyvin kirjoitettu, ja vakavasta aiheesta huolimatta ns. helppolukuinen.
Rhidian Brook: Talo Elben rannalla
Otava 2014, 410 sivua
Alkuteos: Aftermath 2013
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Myös e-kirjana:
kirja.elisa.fi
