Elämän onnennumerot. Enon lyhyet, osa 2

"Lottovoitto on syntyä Suomeen" lauloi suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio Syksyn Sävelessä  vuonna 1990. 
Sanoissa todettiin, että moni onneton sai vai lisänumeron.
Silti laulu ei ole kyyninen eikä satiirinen; " mutta kukka kun puhkeaa tuomeen" saa olon ( ainakin melkein) tuntumaan siltä kuin olisi lottovoittaja. Tai olemaan välittämättä oli tai ei.
Yleisö ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, vaan voittajaksi tuli Rainer Friman kappaleella Se on salaisuus. 

Kuka sanonnan alun perin on lanseerannut, ei ole ainakaan minun 
tiedossani. Muistan kuitenkin ainakin presidentti Urho Kekkosen sitä joskus toistaneen. Ja tokihan Suomi, kaikkine tämän hetken vaikeuksineen on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, jossa elintaso maailman mittakaavassa on korkea ja mm. terveydenhoito, koulutus ym. hyvin järjestetty. Esim. Espanjaan verrattuna Suomen sosiaaliturva on hyvä, vaikka takapakkia on mentykin.

Toinen, usein toistettu fraasi on "ikähän on vain numero".
Olen itsekin sitä joskus toistellut, mutta pikemminkin kieli poskessa. Totta tietysti on, ettei ikääntyvän tarvitse näyttää papalta/mummolta, eikä ikä sinänsä rajoita tai muokkaa käytöstä tai määrää musiikkimakua. Rock on! 


Nyt, kun se numero on vuosi vuodelta  yhä suurempi, alkaa tuntua, että fraasi sopii ihmisille, joiden "lukema" on vielä tarpeeksi pieni. 
 Meikäläinen  ei  jaksa (eikä edes halua) valvoa ja juhlia yökausia.
Koiran kävelyttäminen, uinti ja kotityöt riittää.

 Kaikenlaista "remppaakin" tahtoo tulla,
"Vanhuus ei tule yksin" taitaa olla  siis osuvampi?

TARINA SUOJASTA. Enon lastuja eli lyhyet vaikkei niin erikoiset. Osa 1

Viisikymmentäluvun lopulla  televisiot olivat vielä  pieniä, 17 tuumaa, ja kuva oli mustavalkoinen. Ja häiriöitä riitti.
Sitä piti sitten pystyä koko perheen (perheet olivat yleensä isompia kuin nykyajan 1 - 1,5 lapsen perheet) katsella. 
"Kaukosäätimenä"  toimi luultavasti  nuorin lapsi (ellei ollut ihan vauva enää).

Meillä ei telkkaria tuolloin vielä ollut. Radiota kyllä kuunneltiin sitäkin enemmän. Uutiset ja urheilua, tottakai, mutta myös ns. viihdettä:
kuunnelmia (eli radionäytelmiä), hupailuja ja erilaisia viihdeohjelmia, joissa oli yleisoä läsnä,  kuten sunnuntain Tervetuloa aamukahville  klo 9. Juontaja oli ainakin jossakin vaiheessa legendaarinen  Niilo "Tarva" Tarvajärvi.
Aamukahvi päättyi aina Tarvan sanoihin ”ylös, ulos ja lenkille”.

Lauantaisin oli useimmiten klo 21 suora juonnettu lähetys jostakin tanssipaikalta. Ohjelmassa oli siis muutakin ohjelmaa kuin musiikkia. 
Muistan erityisesti yhden lähetyksen, joka tuli Oriveden Suojalta. 

Yksi Vieraista oli Reino "Repe" Helismaa.  Maineikas sanoittaja.
Ohjelmassa yleisö sai pyytää Repeä ex tempore tekemään laulun haluamastaan aiheesta.
- Tee laulu Suojasta! pyydettiin.
Repe mietti muutaman sekunnin ja alkoi laulaa jotakin talvesta ja suojakelistä. Yleisö alkoi kohista...
"No nytpä mulla vasta tässä syttyy järjen valo, Suojakin on nimeltänsä myöskin tämä talo!"  jatkoi Helismaa.
Oliko tilanne aito, en tiedä. Uskoisin niin. Helismaa kun oli tunnettu sanaseppo. Ja taisi hieman juksata yleisöä alkuun. 

Täällä pohjoisnavan alla eli saksalaisen tie ihan oikeaksi suomalaiseksi

 "Ostin hernekeitonhajuisen Wunderbaum-kuusen, että malttaisin odottaa rokkapäivää."

Maailman pienimmäksi kirjaksi (sivumäärältään) on aikain kuluessa ehdotettu mm. kirjoja Ruotsalaiset sotasankarit ja Ruotsalaiset mäkihypyn ja yhdistetyn menestyjät. 
Varsin paljon kannatusta on myös saanut Saksalaisen huumorin kultainen kirja.

Viime mainittu tuli mieleen, kun latasin e-kirjana   Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla – Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi (vrt. pesunkestävä).
 Mielessä kävivät Bill Brysonin hykerryttävän hauskat matkakirjat niin Iso-Britanniasta kuin Australiastakin. 

No, ehkä erona on se, että siinä, missä Bryson (turistina)  vielä näkee asiat hauskoina, Schmitz on vuosia Suomessa eläneenä jo sopeutunut maahan, eikä enää näe asioita "uusin silmin". 

Meistä suomalaista sanotaan (me itse sanomme, lähinnä?) että me haluamme aina halukkaasti tietää mitä muut meistä ajattelevat. Varmaan jokainen on kuullut sen vitsin, missä amerikkalainen, ruotsalainen, saksalainen ja suomalainen menivät eläintarhaan, ja...- jaa ei? No en minä sitä aio toistaa, guuglatkaa jos ette tiedä! 

Kirjoittajan työkavereita kutsutaan nimellä (en ole vaivautunut tsekkaamaan löytyykö miehen työmaalta Tampereen Yliopistosta tämän nimisiä ihmisiä, tuskinpa. Jokainen varmaan silti tunnistaa itsensä). Joistakin ihmisistä kirjoittaja tekee melko henkilökohtaisiakin huomioita, eivätkä ne kaikki  ole todellakaan kilttejä sen enempää työtovereista kuin muistakaan, kuten vaikkapa: "vaimoni sukulaismies Mauri, hän ei ota pisaraakaan alkoholia, paitsi perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin."  Toisaalta kirjoittaja haluaa murskata myytin juopoista, hiljaisista suomalaisista. Onkohan vain vieraskorea? 

On kirjassa hyvätkin hetkensä. Taisin jopa naurahtaakin pari kertaa.  Schmitz mm. kertoo, ettei enää tee aloittelijan virheitä vaikeassa kielessä: ei sekoita sanoja vaimo ja voima, ja mikä vielä tärkeämpää, sanoja anoppi ja apina. Kustaa on nimi, kusta on verbi. Että tapaamisen ja tappamisen välillä on vissi ero. Hauska tappa vanha tuttu, naureskeltiin hurreille joskus...

Virheitäkin sattuu: tamperelaisfanit eivät varmasti milloinkaan anna kirjoittajalle anteeksi sitä, että kirjassa väitetään kaupungin kahden suurimman kiekkojoukkueen menestyneen hyvin  Mestiksessä(!).

 Pahin "puute" on mielestäni kuitenkin  kirjan eräänlainen omaelämäkerran  ja romaanin välimuoto.
Teoksessa on ilmeistä "juonta"; jotkut tapahtumien kulut tuntuvat hieman liiankin loogisilta. Elämähän ei ole loogista jatkumoa vaan perustuu pikemminkin sattumiin, ei kuitenkaan liian hyvin kokonaisuuteen sopiviin. Vai miten?

Varsinainen kirjan idea on siis tulla Oikeaksi Suomalaiseksi, ei olla saksalainen Suomessa. Siihen pääsemiseksi kirjoittaja käyttää työtovereiden ideoimana eräänlaista seitsemän kohdan ohjelmaa: hän haluaa tehdä asiat kuten suomalaiset, ne aidot, tekevät. 

 Suorituslista vuodeksi:
1. Torstaisin pitää syödä hernekeittoa. 2. Perjantaina juodaan viinaa. 3. Pitää opetella tanssimaan tangoa. 4. Laivaristeily,  joko Viroon tai Tukholmaan 5. Osallistuminen hirvenmetsästykseen tai ajelu koiravaljakolla Lapissa.  6. Pitää osata kiroilla ja nähdä unia suomeksi. 7. Suomen kansalaisuus.

Miten mies onnistuu, sen voi lukea kirjasta.
Kuten ehkä on käynyt ilmi, mikään Suuri Humoristi ei kirjoittaja mielestäni ole (mikä tuskin johtuu kansallisuudesta). Toisaalta varsinaiseksi dokumentiksi tai elämäkerraksi teos on liian kevyt.

No, ainakin monenmoisten murhamysteerioiden välissä ihan OK luettava.  Eli schön und gut...


Schmitz, Dieter Hermann
Täällä pohjoisnavan alla: matkani saunankestäväksi suomalaiseksi
Atena kustannus oy 2013
 Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kirjailija: Dieter Hermann Schmitz
Kustantaja: Atena
E-kirjan julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 243
ISBN: 9789517969130