Juice : Se oli jautaa

Joskus seiskytluvun alussa tapailin satunnaisesti tyttöä, joka opiskeli Tampereen Yliopistossa.  Hän hyräili joskus biisiä, joka kuulema oli tamperelaisen opiskelijaporukan suosikkeja erilaisissa sisäbileissä.  Bändin nimi oli kuulema Juice Leskinen & Coitus Int. 

"Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin?"  Noin se meni. Bändi oli kuulema julkaissut albuminkin Love Recordsilla. 

Olin liian vanha Mäntässä  tuolloin toimivaan limudiskoon, joka oli ns. Kompustalolla. Niinpä yhdessä veljeni Eko Hakasen kanssa lähetimme kainon toivomuksen silloisen nuoriso-ohjaajan (joka myöhemmin taisi opiskella poliisiksi?) josko tämän eräänlaisen diskon levyvalikoimaan voitaisiin hankkia tämän yhtyeen ensimmäinen albumi. 




Rest is history...sanotaan. Mänttä oli ensimmäinen (Tampereen ohella) juicemanian iskemä paikkakunta.  

Marilyn-sinkku sai koko Suomen innostumaan.   Mutta se kuume (melkein) alkoi Mäntän Ammattikoululla, missä Juice ja Coitus Int esiintyivät  "livenä" ennenkuin bändi oli ns. nimi. 

Mäntässä arvostetaan Juicea. Edelleen. Kaupunki on täynnä bändejä.

  Mäntän kirjasto on auki pe 29.7. klo 9-16.
 Näytille tulevat  kaikki Juicen levykannet (vinyyli), valokuvia, kirjoja,  DVD jossa Juice puhuu kirjallisuudesta (Ei näytetty aikaisemmin missään virallisella teevee-kanavalla).
Luvassa on myös live musiikkina Juicen lauluja: Ari Kankku Kankaanpää, Jope Ruonansuu, Tampereen palokunnan kuoro Tulilinnut, Vesa Haapaniemi ja kuoron solistit (otteita Päätalo-oopperasta).  



 Näyttely on avoinna syyskuun 2016 loppuun asti kirjaston aukioloaikoina.


 Jälleen yksi syy suunnistaa Mänttään! 


Kiitokset näyttelystä kuuluvat Arto "Janne" Huhtiselle, joka on suuri Juice-fani ja entinen mänttäläinen.
 http://viola-koti.fi/juicen-kirjasto/
 http://www.reinokauppa.fi/contact.php

Rusinat pullasta vai ei pullaa ollenkaan? Päivitetty 17.07. 2017

Britanniassa ns. kansa äänesti Euroopan Unionissa pysymisen puolesta tai siitä eroamisen puolesta.

Eroamista kannattavat voittivat, samanmielisten mielestä "selvästi".
Prosentit olivat 52 - 48. Pienempää eroa voi tuskin kuvitella. Vai voiko?

Jos ja kun ihmisille laitetaan eteen kysymys joko-tai tai kyllä-ei, tulos on usein lähellä 50/50.

Ekonomistit laskekoot, mitä tulos tarkoittaa. Useat  ilmeisesti uskovat Britannian kärsivän taloudellisesti.  

Kuukausia sitten juttelin erään lähellä asuvan britin kanssa. Hän oli huolissaan äänestyksestä. Ns. ex-patriotin eli Espanjassa asuvan britin tilanne muuttuisi suuresti, jos UK eroaisi. Byrokratia vaikeutuisi (mm. ajokortti), terveyden- ja sairaanhoito tulisi maksulliseksi (yksityislääkärit). Nyt kävi näin.  Useat saattavat palata UK:hon, mikä taas vaikuttaa Espanjan talouteen.

Gibraltarilla lähes sata prosenttia äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Se on ymmärrettävää. Vaikka paikalliset asukkaat haluavat pysyä "britteinä", he ymmärtävät, että uusi tilanne saattaa rohkaista Espanjaa sen vaatimuksissa saada alue omistukseensa. Ainakaan Espanjan tapaa jarruttaa tullimuodollisuuksissa se ei tule vähentämään. 

Iso-Britannia on entinen maailmanvalta. Sillä on ollut useita siirtomaita, kolonioita. Viime vuosisadalla ne menetettiin. Toki vieläkin on olemassa brittien johtama yhteisö, jota he vitsikkäästi kutsuvat nimellä Commonwealth (common = yhteinen, yhteis-, wealth = rikkaus, varallisuus) ja johon kuuluu Britannian lisäksi 
51 maata, joista suurin osa entisiä siirtomaita. Ja hyvin köyhiä...

Euroopan Unionissa Britannia on ollut häirikkö, joka on aina halunnut sekä pitää kakun että syödä sen. Tai vähintään noukkia ne rusinat pullasta. 

Oliko oikein järjestää kansanäänestys asiasta, jonka tärkeydestä luultavasti hyvin monella ei ollut täyttä käsitystä? 

Aika näyttää.

Ja nyt "neuvotellaan". Edelleen.  Mistä? Jos olet ulkona olet ulkona!  Vieläkö ne haluavat ne rusinat pullasta?  

Ei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä kirjan nimeenkään?

Suomalainen kirjailija Eeva Joenpelto kertoi jossakin haastattelussa tavastaan kirjoittaa. Hän aloitti aamulla, aivan kuten  työn toimistossa, jatkoi iltapäivään.  Mielenkiitoinen oli myös hänen tapansa keksiä romaanille nimi, ei pelkkä työnimi, vaan lopullinen nimi. Sen hän kertomansa mukaan valitsi ennenkuin kirjoitti riviäkään... Kun katsoo hänen kirjoittamiensa kirjojen nimiä, se on helppo uskoa. Neito kulkee vetten päällä. Viisaat istuvat varjossa.Vesissä toinen silmä. Vetää kaikista ovista.  Kuin kekäle kädessä. Sataa suolaista vettä.

Tämä tuli hakematta mieleen, kun ajattelin lukemani kirjan nimeä: Lääkäri.  

You cant´t judge a book by looking at the cover. Näin lauloi viisikymmentäluvun rockari, suuresti myöhempään valkoiseen rock-musiikkiin vaikuttanut Bo Diddley. 

Herman Kochin romaanin alkuperäinen nimi on
Zomerhuis met zwembad. En puhu hollantia, mutta uskoisin nimen tarkoittavan Kesämökkiä jossa on uima-allas.  No, suomeksi tuo tuskin kuulostaisi  yhtään paremmalta. Monet Agatha Christien kirjojen nimet  käännettiin yhtä tylsästi...

Kirjan alku on melkoinen shokki. Minä-kertoja vaikuttaa varsinaiselta mulkvistilta. Siinä mitassa, että välillä miltei halusin lopettaa lukemisen.  Tohtori  tuntuu halveksivan, jopa inhoavan potilaitaan, useimmat julkkiksia,  jotka (hänen mukaansa) eivät ole todella sairaita. Toisaalta hän myös mielistelee heitä; ei vaadi noudattamaan terveitä elämäntapoja, vaikka tietää esimerkiksi jonkun ilmeisesti  juovan itsensä hengiltä.

 Lisäksi mies on puhdas sovinisti, jolle naiset ovat objekteja. Kauniita tai rumia. 

"Naiset eivät ole tottuneet, että heille nauretaan. He luulevat, etteivät he olekaan, eivätkä he yleensä olekaan." 

 Lääkärikertoja sanoo nauttivansa kun saa olla tyttäriensä seurassa julkisella paikalla. Ihmiset katsovat "Jestas miten onnistuneita lapsia! Miten kauniita tyttöjä!"   Sitten ihmiset kuulema ajattelevat omia, vähemmän onnistuneita lapsiaan.

 "Nainen on kuin jalkapalloilija, 35 vuoden iässä hänen aikansa alkaa olla ohi." 

 Hän ei pidä siitä miten tunnettu näyttelijä (hänen potilaansa)  kuolaa hänen vaimonsa perään, mutta samaan aikaan yrittää kaikkensa päästäkseen näyttelijän vaimon pöksyihin. 

Tästä syystä hän hakeutuu perheineen näyttelijän loma-asunnolle, missä tapahtumat kehittyvät kuitenkin  huonoon suuntaan.    

Monet ovat nähneet kirjan ns. moraliteettina. Onko kostolle oikeutus?  

Kirja ei ole perinteinen whodunnit- jännäri.   Koch johdattelee lukijaa harhaan, yllättää, ärsyttääkin.   Jossakin vaiheessa luotaantyöntävä kirjan "minä" tuntuu miltei sympaattiselta.  

Mitä hän ei todellakaan ole.  Ainoastaan itsekeskeinen aviomies ja isä.

Ellet ole lukenut, kysy vaikka kirjastosta.  Ja päätä itse.  Pidätkö, inhoatko, ymmärrätkö. 

Kurjia ja kadonneita

 Olen lukenut pariakin kirjaa samanaikaisesti. e-kirja antaa siihen helpon mahdollisuuden: kobo e-reader (monia muitakin toki on) sisältää nyt useita teoksia, joita voin lukea (jos haluan) vain "klikkaamalla".  Joskus nuorempanakin luin kahta-kolmea kirjaa samanaikaisesti.

elisakirja (ja varmasti moni muukin) antaa ladata ns. klassikkoja ilmaiseksi. Niinpä halusin lukea  mm.  Victor Hugon Kurjat .
Jostain syystä se on jäänyt aiemmin  lukematta, vaikka  klassikko onkin .

Kieli on vanhaa, kerronta samoin. "Kuten jo tiedämme...". Kerroin jo aiemmin..." . Hugo oli ilmeisesti harras uskovainen. Hän uskoo ihmisen perimmäiseen hyvyyteen ja Ranskan vallankumous oli ilmeisesti hänelle osoitus siitä, että yhteiskunta voi muuttua oikeudenmukaisemmaksi. Henkilöiden stereotyyppisyys toki häiritsee. Samoin kerronnan jahkaava hitaus ja  kieli (käännös on vuodelta 1909).
Tarina (luin vasta ensimmäisen osan) on toki kiehtova.

Kokonaan toiseen maailmaan (monessakin mielessä) vie Mia Vänskän esikoisromaani Saattaja. Kirja sai hyvät arvostelut.  Mm. Helsingin Kaupunginikirjaston "12 osumaa" antoi kirjalle tunnustuspalkinnon.
"Mia Vänskän Saattaja yhdistää saumattomasti tämän päivän suomalaisarjen ja toisen todellisuuden fantasiamaailman luoden tarinasta sekä realistisen painostavan että selkäpiitä värisyttävän. – – Kauhun aineksista Vänskän käsissä syntyy keitos, joka piinaa loppuun saakka. Saattaja lyö mennen tullen laudalta monet kansainväliset kauhukirjallisuuden listaykköset."

Miksi näin kiittävää kritiikkiä?  En tiedä. ( Kritiikki on kyllä jakautunut kahtia. On kehuja, on myös syytöksiä kliseisydestä.)

No, ensinnäkään en usko mihinkään ns. yliluonnolliseen, enkä harrasta sen enempää sci-fiä, kauhua kuin muodikkaita "taruja", jotka liikkuvat jossakin menneisyyden, tulevaisuuden  ja heavy metallin (sic!)  maailmoissa.  Suoraan sanottuna,  tämän kirjan moderni versio tuonen tytistä tuntui lähinnä koomiselta. Naisen tehtäväksi on tullut johtaa kuolleet, mutta lopullisen päämääränsä kadottaneet "perille". Muuten he aiheuttavat eläville kaikenlaista harmia... 


Ehkä  tämä vain ei ole "mun juttu"? 

 Olen blogissani aiemminkin kirjoittanut muutamasta kirjasta. En kutsu niitä arvosteluiksi, koska niitä ne eivät ole.
Vain elämänsä kirjojen parissa niin työssä kuin vapaa-aikanakin eläneen lukijan mielipiteitä ja arvioita.