Tätä kirjoittaessani on joulukuun kuudes. Suomessa se on itsenäisyyspäivä, Espanjassa Dia de la Constitucion eli perustuslain päivä. Sillä juhlitaan vuoden 1978 uutta, demokraattista perustulakia.
Suomen itsenäisyyspäivän tarkoitusta minun ei tarvitse kertoa kenellekään. Mutta mikä on sen merkitys? Maalle, kansalaisille, minulle suomalaisena, varsinkin maan ulkopuolella pysyvästi asuvana?
Kun olin lapsi, meillä kotona sytytettiin se perinteinen "itsenäisyyskynttilä" ikkunalle. Isäni oli taistellut sodassa Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi, mutta itsenäisyyden korostaminen ei ollut tavallista työläisperheessä. Se oli pikemminkin "porvareiden" ja oikeiston juhla. Neuvostoliiton kanssa oli YYA-sopimus, ja maiden välistä ystävyyttä ja rauhaa korostettiin.
Myöhemmin kävin kyllä mm. sankarihaudoilla oman perheeni kanssa. En kuitenkaan kokenut itsenäisyyttä tuntien katkeruutta, vaikka ymmärsin ne valtavat uhraukset, mitä vanhempieni sukupolvi oli joutunut kokemaan.
Kun aika koitti, menin armeijaan. Se oli helpointa. Vaikka olin - ja edelleen olen - pasifisti, en kokenut voivani muuttaa mitään kieltäytymällä asepalveluksesta. En osannut kuvitella, että koskaan joutuisin tarttumaan aseeseen maani puolustamiseksi, eikä näin onneksi tapahtunutkaan.
Aurinkorannikolla järjestetään itsenäisyyspäivänä tapahtumia sen juhlistamiseksi. En ole koskaan osallistunut niihin. Ei siksi, ettenkö arvostaisi Suomen itsenäisyyttä ja arvostaisi ja kunniottaisi niiden ihmisten muistoa, jotka sen ovat meille säilyttäneet. Osa veteraaneista on toki yhä elossa. En vain ole halunnut juhlia itsenäisyyttä kyynelehtien ja Jumalan sanaa kuunnellen.
Mitä sitten itsenäisyys käytännössä minulle merkitsee tai on merkinnyt? Ehkä esimerkiksi sitä, että en tänä päivänä puhu sujuvaa venäjää, kuten mm. latvialaiset naapurini. En puhu venäjää puolenkymmentä sanaa enempää. Latvialaiset naapurini taas tuskin puhuvat lainkaan englantia.
Olen siis elänyt ja kasvanut ns. länsimaassa. Suomen kohtalo olisi voinut olla sama kuin Baltian mailla. Olen onnellinen, ettei näin käynyt.
En varmastikaan sano mitään ennenkuulumatonta, mutta mielestäni itsenäisyys on hieman samantapainen asia kuin terveys; sitä osaa arvostaa vasta, jos on olemassa uhka sen menettämisestä.
Olen suomalainen. Se ei muutu koskaan. En mitä ilmeisemmin tule koskaan olemaan Espanjan kansalainen. Suomalaisena olen osa Eurooppaa. Osa Euroopan Unionia. Mitä unionille (ja siihen kuuluvilla maille) tulee tapahtumaan, jää nähtäväksi. En koe Suomen ja suomalaisten menettäneen itsenäisyyttään Unionissa. Ehkä pitäisi ajatella, että jäsenyys on kuin avioliitto. Kompromisseja tarvitaan. Mutta se on sitten jo toinen asia.
Vietän Suomen itsenäisyyspäivää auringon paistaessa, Välimeri näkyy kilometrin päässä, kauenpana siintää Afrikka.
Ajatukseni ovat tänään entisessä kotimaassani. Siellä ovat juureni, sukuni, monet ystävät.
Toivotan menestystä Suomelle ja suomalaisille. Niin syntyperäisille, kuin myös niille, jotka ovat tuon maan omakseen ottaneet.
Riviera del Sol, Malaga, Espanja 06.12.2013.
