Saavuin nykyiseen kotimaahani puolitoista vuosikymmentä sitten.
Minulle ei osoitettu heti 3-4 huoneen asuntoa "hyvällä alueella", eikä vuokraa maksanut yhteiskunta.
Minulle ei myöskään annettu Adidas-verkkareita, plasma-TV:tä, isoa summaa käteistä rahaa.
Minulle ei myöskään kustannettu ajokorttia.
Suomessahan maahanmuuttajat, kuten olemme saaneet lukea, saavat kaiken tuon. Ilman mitään sitoumuksia. Näin on kerrottu somessa, joten tottahan sen täytyy olla.
Entäpä minä? Miten minulle sitten kävi? Miten pärjäsin?
Kukaan ei uhannut antaa minulle turpiin. Kukaan ei huudellut perääni. Kukaan ei nimitellyt. Ei sanonut, että minun pitäisi palata kotimaahani.
Sen sijaan, sain ilmaisen terveydenhoidon, ystävällisen palvelun ja kohtelun kaikkialla.
Espanjassakin on toki oma äärioikeistonsa. Todellista merkitystä sillä ei onneksi ole.
Maahan tulee jatkuvasti mm. afrikkalaisia, joita perussuomalainen nimittäisi "elintasopakolaisiksi". Toisin sanoen, ihmisiä, jotka pakenevat nälkää.
En paennut nälkää Espanjaan. En myöskään ole rikas, joka tuo suuria summia maahan.
Espanja on maa, jolla on suuri historia, niin hyvässä kuin pahassa. Yksi ihmisten parhaita ominaisuuksia on toleranssi. Kyky ymmärtää muitakin kuin oman nurkan ihmisiä. Empatia.Sympatia. Myötätunto.
Suomella ja suomalaisilla (ainakin monilla) tuntuu olevan vielä pitkä matka tähän.
Joskus aikoinaan pohjoismaita pidettiin maina, missä haluttiin huolehtia naapurista. Hankeen ei saanut kukaan jäädä kuolemaan. Mutta, ehkä se koski vain sinisilmäisiä, valkoihoisia ihmisiä? Muukalaisille halutaan laittaa postimerkki perseeseen ja lähettää takaisin kotiin...?
Minulle ei kukaan ole vielä moista halunnut tehdä. Kiitos, Espanja ja espanjalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti