Eihän se ole.
Eikä Vespa ole Viaggio vaan Piaggio. Eikä skootterissa ole vaihteita.
Nuo skootteria koskevat huomiot eivät kuitenkaan ole ne tärkeimmät syyt, miksi lukemani Vares-kirja Tulivuori ei taaskaan oikein maistunut. Kirjailija on ehkä kehittynyt, ja kerronta toimiikin ajoittain ihan komeasti, perinteiseen dekkarityyliin.
Mutta mutta. Vares kavereineen heittää edelleen humalan ja krapulan inspiroimaa typerää läppää. Niin Turussa kuin Puerto de la Cruzissakin, Teneriffalla. Samaan tyyliin, kuin amerikkalaisessa sit comissa. Joka herjan jälkeen kai lukijan pitäisi hekotella samaan tapaan kuin ne nauhalta tulevat naurajat telkussa?
Tässä vaiheessa kai pitäisi olla lyhyt referaatti juonesta.
Älkääs nyt naurattako. No. Sanotaan nyt vain, että Vares menee tutkimaan entisen kimmakaverinsa murhaa, toilailee, dokailee ja kuluttaa aikaansa, paneskelee joutessaan niin suomalaista tytärtä kuin äitiäkin, melkein tulee tapetuksi.
Tosi kewl.
Suomen Turussa kuulema voi osallistua baarikierrokselle, jossa voi tutustua "Vareksen" suosimiin juottoloihin. (Ilmeisesti maksua vastaan?!)
Taidan pysyä poissa.
JK. Jospa hieman selitän. Kirjassa on noin 400 sivua. Jos siitä karsisi pois jokseenkin turhan kännäämis- ja naiskenteluosaston, jäljelle ehkä jäisi parisataa melko tiukkaa dekkaritekstiä. Mutta; sittenhän se ei enää olisi Jussi Vares -dekkari?
Reijo Mäki: Tulivuori
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki 2016
Seven
