Elämänmeno

Vuonna 1978 Suomen TV näytti Pirkko Saision kirjaan perustuvan tv-sarjan  Elämänmeno.
  
Suomessa oli vasemmisto saanut enemmistön eduskuntaan vuonna 1966. 
Suomessa julkaistiin  60-luvulla ja 70-luvulla 
monia "vasemmistolaisia" kirjailijoita: Hannu Salama, Pentti Saarikoski, Jorma Ojaharju...
Elämänmeno  kertoo viisihenkisen työläisperheen elämästä Helsingin Kalliossa 1940-luvun lopulta 1960-luvulle asti. Tarinan keskeisinä henkilöinä on kaksi naista: perheen voimakas äiti Eila ja hänen tyttärensä Marja.

Pirkko Saisio on jatkanut uraansa kirjailijana ja paljossa muussa. 

Nyt hänet on nostettu tikun nokkaan.  Helsingin Sanomien haastattelun vuoksi (ei siis blogin tai kolumnin,  kuten jotkut antavat ymmärtää). 

Hän itse joko vastaa tai ei, eikä minulla ole mitään syytä (eikä edes mahdollisuutta!) vastata hänen puolestaan. 

Jotenkin vain olen yllättynyt siitä negatiivisesta suhtautumisesta, mitä lahjakkaan kirjailijan ja taiteilijan rehellinen tilitys on kohdannut. 
Onnistuin lopulta  linkittämään hänen kriittisimmän arvostelijansa sivun. 
(Helsingin Sanomat) Riikka Yrttiaho. Kansainvälisen politiikan opiskelija, aktivisti. Göteborg. 

 "On erittäin surullista, että nyky-Suomessa kaikkien yhtäläisten oikeuksien puolustamisesta on tullut osa ”äärilaitaa”. Minne katosivat humaanit, pohjoismaalaiset arvomme ja pyrkimyksemme tasa-arvoon?"

 Tarkoittaako Yrttiaho tällä, että Saision mielestä em. asioista puhuminen on "äärilaitaa"?! Mitään tällaista ainakaan minä en haastattelussa havainnut.

  Monet kommentoijat tuntuvat perustavan mielipiteensä Yrttiahon  näkemyksiin. Lycka till. Onhan Göteborg toki lähempänä kuin Madeira...

Ei pidä provosoitua kun provosoidaan

 Hiljattain kuollut presidentti Mauno Koivisto hurmasi naisia hiljaisella huumorillaan (suomalaisethan eivät tykkää suulaista tyypeistä) ja otsakiehkurallaan ollessaan pääministeri. 

Yksi Koiviston elämään jääneistä tokaisuista on "Ei pidä provosoitua kun provosoidaan!"  Tuolloin (60-70 -luvuilla) provosoiminen onnistui ehkä tv-väittelyissä.  Jos kyse oli kirjoituksesta lehdessä, aika toimi provosoidun hyväksi, ja seuraavana päivänä uudelleen luettuna "herja" ei ehkä ollutkaan niin paha, ja vastaus voi olla hallittu. 

Ei pidä provosoitua kun provosoidaan


Toisin on nyt. Sosiaalisessa mediassa haastattelut ja lausunnot leviävät minuuteissa, ja vastaus saattaa tulla välittömästi. Mikä joissakin tapauksissa on virhe.  Koskaan ei pitäisi vastata vihastuneena tai ärsytettynä, koska kyse saattaa olla nimenomaan pyrkimys ärsyttää, "trollaus". 

Pirkko Saisio antoi haastattelun, missä hän pahoitteli suomalaisen keskustelun ajatumista kahtiajakoon. 

Välittömästi tuli vastaus.  
Saisio oli mennyt "äärioikeston ansaan".
 
Seuraavassa muutamia poimintoja Saision haastattelusta. 


"Tosiasiassa miljoonat maailmassa, esimerkiksi monet islaminuskoiset, eivät näe modernien, suvaitsevaisten eurooppalaisten maailmankuvassa mitään tavoiteltavaa."

 ”Monet asiat ovat tapahtuneet Suomessa aivan liian nopeasti, ja se vaikuttaa asenteisiin. Esimerkiksi maahanmuutosta odotetaan valmiita, jäsenneltyjä käsityksiä, mutta miten sellaisia voisi olla? Monia ihmisiä yksinkertaisesti pelottaa, ja se tulkitaan rasismiksi.”

”Vasta itseään arvostava osaa ottaa vaikutteita vastaan, suvaita ja oppia uutta.”

Miten tällaista argumentointia vastaan  voi väittää? 

Punnittua puhetta.  

Montako mahaa on lehmällä?

Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.


Suomen mediassa (myöskin ns. sosiaalisessa mediassa) jaettiin hiljattan klippiä, missä tulevalta maatalosuministeriltä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Paljon karjaa omistava ministeri vastasi väärin. 

Muistan kuinka aikoinaan ihmeteltiin, miten liikenneministerillä ei ole edes ajokorttia. 

Suomessa oli aikoinaan, sotien jälkeen, puolustusministerinä mies, joka oli tunnettu pasifisti, Yrjö Kallinen.
Kun häneltä kysyttiin, miten hän tuli toimeen korkeiden upseerien kanssa, hän totesi, että heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmia, vaikeampaa oli usein siviilien kanssa.

Oletammeko me, että ns. tietyn alan  asiantuntija on aina paras vaihtoehto?
En minä ainakaan haluaisi Suomen (tai minkään muun  maan) liikenneministeriksi esimerkiksi entistä rallin maailmanmestaria. 
Yhtä hölmöä on olettaa, että sosiaaliministerin pitää olla nainen, "naiset kun luonnostaan ovat lempeämpiä kuin miehet".

Amerikkalaiset ovat miltei aina luottaneet presidenttiin, joka on ollut varakas, jopa miljonääri. Se, että on on onnistunut kokoamaan suuren omaisuuden, osoittaa amerikkalaisten mielestä, että henkilö osaa johtaa maata kohti yhä suurempaa vaurautta (tai palauttaa sen).

USA:ssa on nyt presidenttinä mies, joka haluaa johtaa maata miltei diktatorisesti. 

 Bruce Bringsteen laulaa: 
Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.

Kun kingin tilalle vaihtaa sanan president, ollaan ns. asian ytimessä.

Sama tuntuu tapahtuvan  myös Suomen naapurissa, Venäjällä.  KGB:n mustaan nahkatakkiin aikoinaan  pukeutunut eversti on nyt jonkinlainen uusi tsaari, joka yhdessä oligarkkien kanssa johtaa maata. 

Hiljattain edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli todellinen demokraatti, joka purki sitä presidenttivaltaista rakennetta, joka oli hänen edeltäjänsä Urho Kekkosen perintöä.  Jotkut Suomessakin  kaipaavat edelleenkin "voimakasta johtajaa". Esimerkit kahdesta suurvallasta eivät todellakaan näytä siltä , että tämä on hyvä vaihtoehto.

 

Fillareita ja kysymyksiä. Ilman vastauksia?

Oltiin Ella-koiran kanssa kävelyllä.
Ohi ajoi nuori, ehkä noin  15-vuotias poika, maastopyörällä (espanjassa sitä kutsutaan nimellä bicicleta de montaña, samaan tapaan kun amerikkalaiset kutsuvat pyörää mountain bikeksi.)
Tämä pyörätyyppi on syrjäyttänyt jokseenkin täysin retkipyörän, sen kapearenkaisen eräänlaisetn amatööriversion kilpapyörästä.
Samalla se "peruspyörä" yhä useammin on varustettu "paksuilla" renkailla ja siinä on kolmesta kuuteen vaihdetta.

Tuohon poikaan ja pyörään. Ketjut ratisivat, olivat pahasti ruosteessa. Näytti silti, että pyörää ei ollut huollettu sen jälkeen, kun se oli ostettu. 
Suomessa polkupyöräily keskittyy kesäaikaan, tosin monet (edelleenkin yhä enemmän naiset) pyöräilevät vuoden ympäri.
Eteläisessä Espanjassa talvi on lähinnä vetinen, sateinen aika, ja etenkin nuoret, jotka eivät vielä voi ajella skootteria, pyöräilevät näissä kosteissa keleissä. 
Kätevä ihminen huoltaa pyörän itse tai vie polkupyöräliikkeeseen.

Mietin, mahtaisiko poika  itse - tai mahdollisesti hänen isänsä (tai äiti? )  - osata huoltaa pyörää, voidella ketjut, vaijerit, vaihteet.

Työ ei ole Espanjassa yhtä kallista kuin esimerkiksi Suomessa. Eikä kyse ole vain ns. harmaasta taloudesta eli maksamisesta "ilman kuittia", mitä sitäkin toki paljon tapahtuu.
Myös Suomessa. Kun rakensimme omakotitaloa, usein voin maksaa joko kaiken tai osan käteisellä, ilman kuittia. 

Suomessa oikeisto ja työnantajat valittavat suomalaisen työn kalleutta.  Kun verrataan Espanjaa ja Suomea, ero onkin melko  suuri. Mutta jos verrataan myös elinkustannuksia ja sosiaaliturvaa, pitää muistaa, että hyvinvoinnilla, jota Suomen tämänhetkinen hallitus on valitettavasti  tuhoamassa, on hintansa. 

Mihin Suomi on menossa? Minä en tiedä, tietääkö kukaan? 

Minä, aikoinani, huolsin omani ja koko perheen pyörät. Koska halusin, koska se sai tuntemaan, että osaan edelleen sen tehdä. 

Jossakin vaiheessa Suomessa puhuttiin paljon ns. uusavuttomista. Jotka eivät osaa tehdä juuri  muuta kuin lämmittää ruokaa mikrossa.  Minulla on kaksi aikuista tytärtä. Olen aivan varma, että molemmat ovat oppineet tekemään enemmän.

Suomen hallitus on ajamassa alas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toivottavasti he kokevat sen seuraavissa vaaleissa olleen väärä valinta.