Pallo on pyöreä, kiekko litteä - mutta onko maa pannukakku?

Parin viime viikon aikana kansainvälisessä  jalkapallossa on tapahtunut. Paljon. 

Ensin lontoolainen Chelsea,  vastoin useimpien odotuksia, voitti FC Barcelonan kotonaan Mestarien Liigan ottelussa.. Barcelonalla oli ottelussa valtava määrä tilanteita. Vastustajalla yksi tai korkeintaan kaksi. Yksi riitti.

Sitten Espanjan ns. classicossa  Real Madrid voitti Barcelonan tämän kotikentällä Camp Noussa. Ottelu oli ns. kuuden pisteen ottelu; voitolla Barca olisi päässyt pisteen päähän, nyt taas arkkivihollinen karkasi jo miltei tavoittamattomiin seitsemän pisteen päähän. Espanjan mestaruus näyttää vuosien tauon jälkeen menevän Madridiin.

Sitten tuli varsinainen shokki. Barcelona pelasi toisessa kohtaamisessa  Chelsea vastaan tasapelin  ja putosi jatkosta. Leo Messi epäonnistui rangaistuspotkussa joka olisi mitä luultavimmin tuonut tarpeeksi suuren (kahden maalin)  johdon ja voiton, ja samalla vienyt joukkueen jatkoon.

Seuraavana iltana  Bayern München voitti Real Madridin tämän kotikentällä,  rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Molemmat ottelut olivat päättyneet 2-1 kotijoukkueen voittoon (yhteistulos siis 3 -3) eikä jatkoaika toisessa osaottelussa tuonut tulosta. 

Cristiano Ronaldo epäonnistui rankkarissa. Toinen supertähti joka epäonnistui ratkaisevassa tilanteessa. (Ensimmäinen oli siis  Barcelonan Messi.) Koko rankkarikisa oli melko  huonotasoinen . Real epäonnistui kolmesti, Bayern kahdesti. Tosin molemmat maalivahdit esittivät hienoa torjuntapeliä.

Yleensä kun joukkue ei saavuta tavoitteitaan, ensimmäinen lähtijä on valmentaja.
 Jopep "Pep" Guardiolaa on kosittu useampaankin Euroopan huippujoukkueeseen. Mihin sopimukseen  Pepin tossu vie, ja onko se pitkä, jää nähtäväksi. Päinvastoin kuin useimmilla  valmentajilla, Pepin taustalla on menestykäs ura pelaajana. Vaikuttaakin  siltä että heikko tai korkeintaan keskikerainen  menestys pelaajana  mutta intohimo jalkapalloon voi tehdä hyvän valmentajan. Mutta myös huippupelaajasta voi  siis tulla huippuvalmentaja.
Tätä kirjoittaessani näyttää siltä että Guardiolan ja FC Barcelonan  tiet eroavat kauden lopussa. 13 erilaista kansallista ja kansaivälistä pyttyä 4 vuoden aikana on mahtava saldo.

Madridin tunnetusti hillitty ja hallittu valmentaja, portugalilainen José Maurinho on ollut "lähdössä" Englantiin usean vuoden ajan. Mestarien Liigasta putoaminen voi varmistaa lähdön. Raha (ehkä) ratkaisee. Määrä joka useimmille meistä ns. taviksista on käsittämättöman suuri. Viimeisten tietojen mukaan mies on mielestään saavuttanut tarpeeksi tulosta tänä vuonna, eikä ole lähdössä. Olisiko niin ettei ole enää kyseltykään yhtä paljon?

Champion´s liigan loppuottelussa  kohtaavat siis eräänlaiset yllättäjät. Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, kuten tunnettu poliitikon viisaus sanoo. Silti ennustaisin että (jo eräänlaisen perinteen mukaisesti) saksalaisjoukku B. München voittaa,  ja englantilainen Chelsea jää nuolemaan näppejään. Se näkee joka elää. Ja joka haluaa katsella "potkupalloa". 

Suomessa on jaettu jääkiekon  SM-liigan mitalit. Kulta meni Jyväskylään (JyP), ja lahtelainen  Pelicans sai ensimmäiset mitalinsa.
Valitettavasti en pystynyt näkemään yhtään ottelua livenä. Siitä huolimatta että linkkejä internetissä otteluihin oli. Ne osoittautuivat (valitettasti) olevan pelkkää huijausta.   Toivottavasti MM-kisat näkyvät, esim. tämän linkin kautta. Muitakin on.

Jos pallo on pyöreä useimmissa pallopeleissä (missä sanonta tarkoittaa että lopputulos - onneksi! - voi aina olla jotakin muuta kuin odotettu) , rugbyssä ja amerikkalaisessa jalkapallossa (miksi se on jalkapallo, kun tuskin koskaan palloa potkaistaan?) se on soikea.

Maailmassa on myös ihmisiä jotka (ovatko he tosissaan?!) uskovat että maailma on kuin pannukakku. Litteä.
Yritin liittyä yhteen noista yhteisöistä. En siksi että uskoisin heidän ajatteluunsa. Lähinnä, hm...en tiedä. Vitsinä?  Jäsenmaksu sivustolle  (amerikkalainen, tottakai!) sai minut pysymään poissa. Oli  aika korkea...

Jalkapallossa ja muissa pallopeleissä pallo ON pyöreä. Kiekkokin, yhdestä suunnasta katsottuna. Ja varmaan niissäkin lajeissa missä se ei sitä ole, yllätyksiä sattuu. Sehän on koko urheilun viehätyksen syy.

Internet tänään on urheiluhullun taivas. Oli pallo sitten minkä muotoinen tahansa, mikään ei saa minua pysymään poissa.  Ja vaikka olin pettynyt Barcan putoamisesta jatkosta, elämä jatkuu. Ja jalkapallo. Elämä kun on vain osa jalkapalloa...Ja kohtahan on taas aika jääkiekolle. Tsemppiä, Leijonat!

Blogi blogista

Joskus ihan ensimmäisessä blogissani noin vuosi sitten olin ihmettelevinäni (hieno suomalainen sana, ich-met-tele-vi-nanny) kuka vielä haluaa kirjoittaa ja lukea blogia. No, varmaan blogejani lukeneet ovat ihmetelleet varsinkin tuota edellistä. Kun kerroin eräällä espanjansuomalaisten sivustolla blogistani, tuli vastauksena melko tylyä tavaraa. Joku todella ihmetteli "miten kukaan jaksaa lukea niitä miljoonaa blogia".
No, en minäkään jaksa, miljoonaa nimittäin.
Seuraan muutamaa vakituisesti, joitakin satunnaisesti ja joitakin vain jos jostakin löytyy linkki, syystä tai toisesta.

Vantaassa on sittemmin vettä virrannut, kuulema. Samoin varmaan monessa muussakin joessa.
Nyt, muutamaa kirjoitusta myöhemmin kiinnostaisi tietää keitä ne lukijat ovat.
Ei pelkästään sukulaiset (jotka muodostaisivatkin jo melko ison joukon) koska hekin ovat kertoneet "silloin tällöin" tsekanneensa.

Blogger.com -sivusto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet paitsi kirjoittaa, mutta myöskin esim. tilastoja.
Kirjoittaja voi tsekata kuinka monta lukijaa on vieraillut sivustolla, mitä on luettu jne. mutta myöskin mistä maasta.

Kirjoitan suomeksi, joten olettaa sopii että lukijat ovat suomalaisia.
Maista tavallisimpia ovat tietysti (Suomen lisäksi) Ruotsi ja Espanja. Sitten seuraavat
Ranska, Venäjä, Saksa  ja Hollanti, Portugali, Yhdysvallat.  Hieman eksoottisemmalta kuulostavat Singapore, Brasilia, Nigeria (!) Italia ja Tsekki.

Blogin lukeminen on vapaaehtoista, ja vakituiseksi lukijaksi kirjautuminen tietysti myös.
Mielelläni kuitenkin  haluaisin tietää, ketka blogiani (niiden sukulaisten ja facebook-tuttujen lisäksi)  lukevat.
En pelkästään uteliaisuudesta, vaan siksi että osaisin kirjoittaa asioista jotka mahdollisesti kiinnostavat.
Kiinnostaako Espanja (koska täällä asun), halutaanko henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tietoa?
Entä musiikki? Kommentit Suomesta, sellaisena kun sen näen "ulkopuolelta"?  Kirjat? Elokuvat?  Kommentit uutisiin, maailmantapahtumiin?

Vaikka olenkin Espanjan Eno, en halua rajoittua kirjoittamaan pelkästään tämän "uuden kotimaan" asioista.
Muistuttaisin vielä että en ole musiikki- tai kirjallisuuskriitikko. En sosiologi. En "edes" journalisti. (Huom. Mahdollisten journalistien  ei ole syytä ymmärtää väärin...)

Kirjoitukseni ovat vain henkilökohtaisia kommentteja asioista jotka ovat tärkeitä tai sitten eivät.
Jos tämä herättää ajatuksia ja halua kommentteihin, niin osoitteeni on rane@myself.com.
Vaikka esim. niin monet kirjailijat, muusikot ja taiteilijat  (joihin toki en itseäni vertaa!) sanovat tekevänsä työtään "itselleen", varmasti jokainen haluaa palautetta. Hyvää tai huonoa. Mutta, toivon mukaan, rakentavaa.

Palaillaan asiaan. Ja - usein - sen viereen.

-Eno

Siestaa ja sisua

Aurinkorannikolla ilmestyvien suomalaislehtien mukaan paikallisesta  suomalaisväestöstä ollaan tekemässä sosiaalitieteellinen tutkimus. Eirkoistutkija Paula Könnilä (KT, YTM) jakaa noin tuhat kyselylomaketta 16-90 -vuotiaille Aurinkorannikon suomalaiselle. Tutkimuksen taustalla on mm.  professori Antti Karisto Siirtolaisinstituutista. Haastatteluun pääsee 46 ihmistä.

Lomakkeet laaditaan erikseen nuorille, työikäisille ja ikääntyneille. Alaikäisten vanhemmilta pyydetään suostumus kyselyyn/haastatteluun.  Tutkija kertoo haluavansa tehdä haastattelut  "ilman nauhuria ja mahdollisimmnan rennossa ympäristössä".

Könnilä toteaa ettei eri ihmisiltä kannata kysyä samoja kysymyksiä. Nuorilta hän haluaa kysyä esim. suhteista muihin rannikon nuoriin ja sosiaalisesta mediasta. Yrittäjiltä taas mm. erikoisosaamisesta ja mahdollisista kontakteista  Suomeen,. Ikäihmisten kohdalla taas kiinnostavat mm. mahdolliset kielivaikeudet  ja terveys- ym. palvelut.
Tutkimuksen valmistumisen odotetaan kestävän parisen vuotta.

Ennen kyselyiden aloittamista Könnilä aikoo "testauttaa" lomakkeet muutaman paikallisen asukkaan avulla.
Lopulliset lomakkeet  toimitetaan vastaanottajille ensi syksyn aikana. Tutkijan käytössä on lisäksi aikaisemmin koottua aineistoa.
Erikoistutkija Eila Könnilä on asunut itse ajoittain Aurinkorannikolla ja toiminut  sosiaali- ja terveysalan harjoittelijoiden ohjaajana.

Suomessa esitettiin TV:ssä jokin aika sitten dokumenttia Aurinkorannikolta. Koska taustalla oli paikallinen ilmaisjakelulehti, se tuntui keskittyvän paljolti yritystoiminnan esittelyyn ja toisaalta haastatteli ihmisiä usein ravintoloissa.
Tämän tutkimuksen uskon tuovan paljon monipuolisemman kuvan meistä ulkosuomalaista aurigossa. Olemme sitten niitä "muuttolintuja", yrittäjiä, tai täällä pysyvästi asuvia.

Jokin vuosi sitten luin kirjan Muuttolinnut, jonka kirjoittaja on Erkki J. Vepsäläinen. Kirja on uusi (2007) painos teoksesta joka on julkaistu joskus vuosia sitten eri nimellä.
Kirja on fiktiivinen teos Aurinkorannikon suomalaisyhteisön alkuajoista. Kirjailija sanoo että jokaisella henkilöllä on vastineensa todellisuudessa. Muuttolinnut-kirja kertoo siitä, mistä kaikki alkoi: näin syntyi uusi siirtokunta . Aluksi oli Malagan lähellä sijaitsevan Fuengirolan kalastajakylässä iso tyhjä maapläntti, jonne suomalaiset alkoivat rakentaa lomakylää maanmiehilleen: Los Burros oli syntynyt. Kirja todistaa että usko siihen että maanmies ei petä, ei pidä paikkaansa. Suomalainen huijasi usein suomalaista. Osansa vaikeuksiin toi myös valuuttapolitiikka; tuohon aikaan suurien rahasummien vienti ulkomaille ei ollut laillista. 

Los Burros on todellisuudessa Los Pacos. Tuo kaupunginosa on nykyisinkin miltei kokonaan "suomalainen. 

Kirjan kiinnostavin osa ( ainakin minulle) on kuitenkin Fuengirolan ja lähiympäristön suuri tulva 1989, jolloin vuorilta  rankkasateiden tuomavesimassa tuhosi kaupunkia ja vaikutti myös asumani pueblon rakenustöita.

Historiikki kirja ei ole, eikä sen kirjallisista arvoista juurikaan voi puhua. Toki sen jaksaa lukea läpi, mitä monesta omakustanteenta ei voi sanoa.

Olen asunut Mijas Costalla kohta 14 vuotta.  En tunne montaakaan suomalaista; muutaman pariskunnan jotka asuvat parin kilometrin säteellä. En ole nuori, mutta ne suomalaiset, jotka tunnen, ovat selkeästi ikäluokkaa joka syntyi ja eli ennen minua.  Toisaalta, ne nuoret ihmiset, jotka ovat täällä yrittäjinä, ovat myös  eri ikäluokkaa.  Olen kai väliinputoaja. Mutta toisaalta. Olen aina ollut jonkinlainen yksinäinen susi.

Odotan kyllä tuloksia. Ihan kiva tietää millä tavalla ihmiset kokevat elämänsä täällä.

Hylätty Ford Sierra, unohdettu elämä...

Olen kävelyllä Billy-koirani  kanssa ja ohitamme talon jonka autokatoksessa seisoo  vanha Ford Sierra.  Auto on pölyn peitossa, ja takaluukun ja katon päällä näkyy kissantassujen jälkiä.
Rekisterinumero on helppo muistaa: MA-xxxx-AM. Siitä huolimatta, auton omistaja ei varmaankaan sitä muista.  Hän tuskin muistaa että hänellä autoa onkaan. Sen enempää kuin taloa. Tai edes omaa nimeään?

Sierra 

Joskus vuosia sitten, kadulla liikkui pohjoismaalaisen näköinen, kookas,  vanha mies. Kävelykepin kanssa. Kulku näytti vaikealta. Tervehdimme ohittaessamme.

Enää miestä ei  näy. Ei ole näkynyt vuosiin.  Lähellä asuva  suomalainen pariskunta tiesi joskus kertoa, että mies on ollut jo monta vuotta espanjalaisessa  hoitokodissa. Ei kuulema tunne enää ketään.

 Talon tien puolella  oleva aita on hajonnut.  Murtunut.  Pudonnut osittain tontin puolelle  maahan.  Kukaan ei tunnu välittävän.

En osaa edes kuvitella millaista on talon sisällä. Talossa jossa kukaan ei ole  asunut vuosiin.

Missä ovat miehen  omaiset? Lapset (nyt jo keski-ikäisiä), missä lapsenlapset? Ehkä  lapsenlapsenlapset?
Miten kukaan voi olla kokonaan unohdettu?  Talo rapistuu. Kukaan ei tunnu haluavan sitä. Välittävän tai tietävän  että sitä edes on olemassa. Oliko miehellä koskaan omaa perhettä, sitä en tiedä.

Itsekin  olen lähempänä vanhuutta kuin nuoruutta. Kun - en sano jos kuten presidentti Kekkosen väitëtään sanoneen -   kerran kuolen, toivon että vielä silloinkin  tiedän kuka ja missä olen.
Luultavasti  kuolenkin jo ennen kuin lakkaan tietämästä.

Joskus aikoinaan ihmiset kuolivat tauteihin mitkä nykyisin  on helppo parantaa tai hoitaa;  erilaisiin tulehduksiin, sukupuolitauteihin, ruokamyrkytyksiin jne.  Ikä milloin ihmiset yleensä  kuolivat  oli jossakin 40-50 vuoden paikkeilla. Näin monta vuosisataa sitten. Vasta moderni lääketiede on muuttanut tilanteen.
 Antibiootit  ja monet muut lääkkeet  muuttivat maailman.   Nyt ihminen on " liian nuori " kuolemaan alle 70-vuotiaana maissa jotka ovat ns. hyvinvointivaltioita, kuten Suomi tai Espanja. Itsekin olisin luultavasti kuollut, ellei olisi olemassa korkeatasoista sydänkirurgiaa ja ammattitaitoisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Kuten kai useimmat ihmiset, nautin  elämästä vaikka en enää ole nuori. Äitini,  viisas ja älykäs ihminen, tapasi leikillisesti sanoa että "kyllä se vanhankin suussa sokeri vielä sulaa".  Sokerista en niinkään välitä, mutta monenlainen  ruoka ja olut maistuu, vieläkin.  Mieluusti toki vielä eläisin jonkin aikaa. Monta monta kirjaa on  lukematta. Monta filmiä näkemättä. Monta jalkapallo-ottelua vielä tulossa. Paljon musiikkia kuulematta. Paikkoja näkemättä, uusia asioita kokematta ja oppimatta. Eli,  on paljon elämää elämättä.  Jos vain sitä elämää riittää.

 Mutta, jos valo   "ullakolla" joskus sammuu...toivottavasti joku voi sammuttaa sähkön kokonaan.  Ainakin siihen asti yritän elää täysillä.

" Ei, minä en tarvitse  puolikasta! Anna minulle kokonainen maa ja taivas! Meret, ja joet, ja vuoren harjanteet. Minun, en suostu jakamaan!"  -Jevgeni Jevtushenko.  

€-viisut, niistä 5-veisaanko?

Kohta on taas Se Aika!  Ei, ei se aika milloin kelloja taas siirretään kesäikaan.  Puhumattakaan siitä ajasta auringon jolloin uskon siinä taika on... Vaikka sekin on kohta. Vaan  on se hetki kun  Euroopan paras ja kaunein ja ihanin ja tarttuvin kappale valitaan! Jännittää jo! Ympäri Eurooppaa ihmiset ovat istuneet tv-vastaanottimiensa (tai tietokoneidensa...)  ääressä, kuunnellen, analysoiden, miettien mikä olisi  Se Oikea  Biisi omaa  maata edustamaan! Se, joka voisi  voittaa kilpailun , ja näin tuoda kunniaa ja menestystä maalle ja kansalle. 

Wanhaan Hyvään Aikaan Eurovision laulu- ja soittokilpailun voittaja oli miltei  aina tietystä maasta joka oli aina ennenkin menestynyt, ja Iso-Britannia oli aina vähintään ns. pistesijoilla.Ennestään tunnettuja staroja kuten  Cliff Richard, kliffaa hei! Ranska, Saksa, menestyivät yleensä. Jo pelkästään kielialueen vuoksi.
 Nyt viisi maata (UK, Saksa, Espanja, Italia ja Ranska) ovat  automaattisesti mukana...koska maksavat eniten. No, olkoon. Kuka ikinä sanoi että elämässä kaikki on tasa-arvoista?  Ei kukaan. Kun ei ole.

  Ranskaa puhuvat maat äänestivät aina keskenään, mutta se oli ihan luonnollista.  Suomi antoi aina pisteitä Ruotsille niinkuin muutkin pohjoismaat, mutta harvemmin toisin päin.  Suomi yleensä sai null poeng tai jotain sellaista.

Suomea edusti vuonna  1982 Timo Kojo. Menestys oli taas se "odotettu".  Mies itse suhtautui asiaan huumorilla, kertoen rock-lehti Soundissa   olleensa jääkiekko-ottelussa, johon tuli katsoja hieman myöhässä. Kuuloetäisyyden päässä oleva laulaja kuuli kuinka kaveri totesi ettei ollut  " menettänyt mitään kun peli oli vieläkin kojo-kojo."   Varmasti nauratti?

Saksasta tuli  aina (yllätys yllätys!) paljon ääniä Turkille...olisikohan jotain tekemistä  suuren turkkilaisvähemmistön kanssa?

Ruotsalainen, kalajalostetehtaan sponsoroima Abba voitti vuonna vuonna 1974 kappaleella jossa laulettiin WC:stä (water-loo). Samalla koko kilpailu sai suunnan josta se ei ole vieläkään toipunut.  Joka vuosi ainakin pari tyttö/poika -joukkuetta yrittää tehdä abbat, viime aikoina lähinnä itäeurooppalaiset esiintyjät. Suomikin kerran,  Fredi ja Koivistolaiset . Ei purrut. Sen sijaan tekivät itsestään pellet...
Uransa myöhemmässä vaiheessa ABBA keskittyi ns. karaoke-musiikin tekoon, tunnetuimpana esimerkkinä kappale Dancing Queen, jolla viattomia ravintola-asiakkaita on kiusattu jo vuosikymmeniä.

Anjovis...eikun Abba.

No, Suomikin voitti, sitten, lopulta!  Vuonna 2006 Lordi toi voiton kotiin. Todella upealla, suomalaista sielunmaisemaa kuvaavalla kappalleellaan. Halle lujaa  ja vieläkin lujempaa! Erityisesti miesten ulkomuoto viehätti.  Jotakin todella suomalaista.

Oh, Lordi!

Jo aikaisemmin  Euroopassa oli  tapahunut  kummia: Vuoden 1991 lopussa  Sovjet Uniooni hajosi! Ja koko Varsovan liitto! Ja ne pirut (ex-sovjet-maat ja itä-Eurooppa)  liittyivät (tai liitettiin) pikkuhiljaa Euroopan Uniooniin ja niin ne alkoivat ottaa osaa myös perinteiseen Euroviision Viisukilpailuun. Aivan katastrofaalisin seurauksin! Jumppahuiti!
Nykyisinkin  ne äänestävät  toisiaan voittamaan! Härskisti!  Ihan kamalaa! Eihän kenelläkään ole oikeutta äänestää oman, kansallisen makunsa mukaan! Varsinkaan joillakin itäeurooppalaisilla! Joilla tunnetusti on ihan mahdottomman huono maku! Kasarikamaa, vanhanaikaista diskoa! Aivan uskomatonta. Lailla pitäisi osallistuminen kieltää.

Iso-Britannia (englanniksi Great Britain, great = suuri, mahtava, suurenmoinen) on siksi (muiden ns. länsimaitten tapaan)  monen vuoden ajan yrittänyt saada wanhojen aikojen maineensa takaisin. Milloin laittamalla laulavia/tanssivia tyttöjä vähissä pukeissa (se aina toimi ennen!), milloin palkkaamalla Anrew Lloyd Webberin  kaltaisen hissimusiikkisäveltäjän rustaaman "takuuvarman" voittajan. Ei toiminut. Voihan kökkö.  Ihmiset Britannian ulkopuolella eivät tunnu ymmärtävän mikä on hyvää. Minkäs teet?
Ehkä brittien kannattaisi, urheilun tapaan, aloittaa Kansanyhteisön oma laulukilpailu? Siellä kun voitto tai mitalisija voisi olla miltei  yhtä varma kuin urheilussa.  Vastassa Antigua.Babadua, Belitze, Brunei, Samoa, Seichellit, Salomonsaaret, Togo....etc. Tosin Kanada tai Australia voisi estää juhlat. Sen lopullisen voiton.

Britanniaa edustaa  tänä vuonna Eurovision laulukilpaiussa (toivon mukaan!)  kunniakkaasti mies esiintymisnimeltään Engelbert Humperdinck. Saksasta luultavasti tulee runsaasti ääniä
 

Pelkään kuitenkin että ne ******* itäeurooppalaiset taas äänestävät omia suosikkejaan, kun paremmasta eivät tiedä tai ymmärrä. Ja ihan vika kappale, jostain hevoskyydillä köröttelevien junttien maasta voittaa! Taas!

Ei demokratiaa ehkä olisi pitänytkään niille antaa!

No. Toisaalta. Aika huonostihan tuo on siellä toiminutkin. Se demokratia siis.  Toiveissa onkin että jokin juntta tai vanha kommarisysteemi tai fasismi tai  muu ottaa vallan ja itäinen Eurooppa joutuu/pääsee sinne mihin se kuuluukin. Pois sotkemasta eurooppalaista musiikki-  ja muutakin elämää. 

Loppuu silloin tämä länsimaisten popkilpailujen alasajo, palataan taas ruotuun. 

Engelbert Pumper- eiku Humperdinck

Ding-ding-adong!  Lännellä on vielä toivoa! Enkelipertille onnea!  Legenda jo eläessään. Tähti itse, joka kuulema aikoinaan keräili miltei yhtä paljon naisten ns. nimettömiä lavalta kuin Tom Jones, suhtautuu mahdollisuuksiinsa luottavaisesti. Hän on mm. valkaisuttanut hampaansa (ihan omat!) ja muutenkin uskoo olevansa ns. iskussa. Tukkakin on taas saanut se alkuperäisen, vuosikymmenien  takaisen värinsä ("I´m worth it!").  Kasvoja ei ole kirurgisesti korjailtu mutta toki kaikki mahdolliset voiteet ja muut on käytetty.  Sponsoreita kun löytyy sieltä(kin) suunnalta. 


Jäämme odottamaat spektaakkelia! Paras mies, nainen tai ryhmä voittakoon!

Jaloa kilpaa vai rahastusta?

Kuusikymmentäluku, ehkä vuosi 1965. Olen katselemassa paikallisottelua.  Pienen kaukalon ympärillä muutama sata kiekkofania.  Kiihkeä tunnelma. Tunnelma miltei  kuin  luokkataistelussa.
Ilmeisesti paikkakunnnan parhaan kiekkojoukkueen maine on muutakin kuin olla paras. Jos pelaaja haluaa liittyä "oikeaan " seuraan, se saattaa tarkoittaa parempaa palkkaa. Mahdollisuutta nousta hierarkiassa.  Paperitehdas antaa mahdollisuuden ylenemiseen. Joillekin se riittää.

********

Asuin elämäni ensimmäiset vuosikymmenet pienellä teollisuuspaikkakunnalla Suomessa, Pohjois-Hämeessä.
Urheilussa, kuten elämässä yleensäkin, oli tuolloin olemassa  selvä jako kahteen.
Olit joko "porvari" tai "duunari".  Porvarin pentu tai duunarin kakara.
Urheiluseurojakin (yleisseuroja)  oli kaksi. Toinen kuului SVUL:ään eli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon.
Toinen Työväen Urheiluliittoon, TUL:ään.
Jako johtui siitä, että kansalaissodan aikana "punaisten" puolella olleet
erotettiin SVUL:stä, ja näin TUL syntyi. Pakosta.
50- ja 60-luvuillakin luokkaerot olivat vielä selvät.

60-luvun lopulla  paikallinen tullilainen seura alkoi olla vahvempi mm.  jääkiekossa, jalkapallossa, ja lentopallossa. Jäsenmäärän suhteenhan  se oli aina ollut paljonkin  suurempi.
  Molemmat seurat  pelasivat tuolloin jääkiekossa  Suomen  toiseksi korkeimmalla tasolla, ns. Suomi-sarjassa,  mikä n. 6000-7000 asukkaan paikkakunnalle oli varsin hyvä saavutus. Keskinäisissä otteluissa oli luokkataistelun tuntua...
Jossakin vaiheessa syntyi ajatus yhteisestä kiekkoseurasta.  Se syntyi, ja uuden  seuran paras saavutus oli karsia mestaruussarjaan. Rahkeet eivät aivan riittäneet.  "Uusi" joukkue Helsingin Jokerit ja  perinteikäs  Turun TPS nousivat. Pienellä paikkakunnalla ei tuolloin ollut edes jäähallia.
Jo aikaisemmin jotkut olivat yrittäneet yhdistää jalkapalloilijoita, mutta uuteen seuraan eivät liiittyneet tullilaisen seuran pelaajat, ja seura kuivui kokoon parissa vuodessa.
Suunnituksessa sen sijaan yhteinen sävel löytyi, uusi seura perustettiin,  ja seurauksena oli useita SM- ja PM- mitaleita sekä yksilö- että joukkuetasolla. Myös  kaksi MM-mitalistia löytyy. Joukkue tekee edelleen kiitettävästi mm. juniorityötä.

Nuo ajat ovat kaukana takana. Niin jääkiekossa, lentopallossa,  kuin jalkapallossakin. Suunnistuskaan  ei enää ole yhtä menestykäs laji kuin joskus ennen.

Tämän päivän urheilua  kun  hallitsee raha.  Niin Suomessa kuin koko maailmassa. Pieneltä paikkakunnalta ei enää ylletä kansalliselle huipputasolle, maailman tasosta puhumattakaan.   Näin on ainakin useimmissa joukkuelajeissa.

Katselin netin kautta Europa Liigan ottelua jossa vastakkain olivat Manchester Unitedin maineikas, tähtiä vilisevä joukkue ja espanjalainen  Athletic Bilbao.Viime mainittu joukkue on Baskimaasta, ja on FC Barcelonan ja Real Madridin ohella ainoa joukkue mikä on ollut aina Espanjan  La Ligassa sen perustamisesta saakka, koskaan putoamatta alemmalle tasolle.
Athletic pelasi ManUn ulos. Voittamalla molemmat ottelut.
Kaikki pelaajat ovat espanjalaisia. Nimen perusteella uskoisin että kaikki ovat baskeja. Yhtään nimekästä, kallista, ulkomaalaista pelaajaa joukkueessa ei ole.

Myös Manchester City, suurella (venäläisellä) rahalla koottu joukkue, putosi jatkosta.

Paluuta aikaan jolloin urheilu oli pelkkä harrastus, tai (kuten esim. jalkapallossa)  ammatti jolla voi  ansaita pari-kolme kertaa enemmän kuin tekemälla töitä tehtaassa, kuten  oli vielä 60-luvulla,  ei ikinä palaa. TV- sponsori- ym. sopimukset takaavat  joukkueille ja yksittäislle urheilijoille, kuten esim.  tennispelaajille, uskomattoman suuret ansiot. Siitä huolimatta, ehkä (ainakin silloin tällöin?) kansallinen ylpeys, halu "näyttää" voittaa Suuren Rahan?
Ehkä ne kyyneleet mitä näkee urheijoiden silmissä voiton hetkellä ovat aitoja, niiden takana ei ole pelkkä tieto sadoista tuhansista euroista jotka tulevat pankkitilille? Näin haluan uskoa.

Nautin urheilusta. Se on parasta viihdettä, voittaa kirkkaasti vaikkapa valmiiksi nauretut sit comit ja elokuvat joissa on väkivaltaa ja/tai uskomatonta tuhoa tai lälläriromantiikkaa.

Silti, vaikka on helpompaa kuin koskaan löytää urheilua esim. internetin kautta, kaipaan joskus aikaa joka oli, monellakin tapaa, viattomampaa, ehkä aidompaa.

Nostalgia ei ole kuten ennen. Niinhän se on.

Elämä. Jalkapallo. Ja kaikki muu.

Heittelin taas kerran Facebookissa tavalliseen tapaani herjaa jalkapallosta, mikä on yksi elämäni intohimoista.  Real Madrid pelasi jatkosta Champions Leaguessa, ja koska olen henkeen ja vereen FC Barcelona -fani, heitin jotakin sarkastista joukkueesta.  Suomalainen facebook-ystäväni  (jonka tiesin olevan Madrid-fan, ihmetteli (?) halusinko mieluummin "ryssien  voittavan kuin Madridin."
Olin aina pitänyt tuota ystävävääni älykkäänä, ns. fiksuna miehenä. Yhäkin haluan uskoa (ja uskonkin)  että hän sitä on.

Oliko kysymyksessä vain huono pila? Testasiko hän minua? Tiedän että  monet ihmiset ajattelevat että kokeilemalla jonkun huumorintajua/toleranssia voi ikäänkuin testata kuinka aitoa ystävyys on.

Olen aikaisemminkin  kirjoittanut blogissani siitä miten "sanat ovat symboleita".
Minulle sanat "ryssä", "nekru",  "japsi",  "ählämi", jne. eivät ole vain hauskoja ilmauksia. Ne ovat rasistisia. Niiden takana on asenteellisuutta.  Vihaa. Tai vähintäänkin epäluuloa.

Ei minun maailmani ole mustavalkoinen. En usko yksinkertaisiin totuuksiin.

Teenkö siis kärpäsestä härkäsen?  Ehkä niin.
Koska, loppujen lopuksi, urheilun pitäisi yhdistää, ei erottaa.

Kulunut , kuulema italialainen, sanonta (jonka oikeellisuutta on syytä epäillä) sanoo että  Elämä on vain osa jalkapalloa. 
Ehkäpä noin on.
Oli miten oli. Koitetaan elää ihmisiksi. Ilman keltaisia tai punaisia kortteja.   Niille jotka nimittelevät kanssaihmsiä, mieluusti näyttäisin keltaista.   Vaikka en mikään elämän erotuomari olekaan.

Mutta ehkä on hyvä muistaa, etta se viimeinen vihellys tulee meille kaikille, eikä kukaan tiedä kuinka paljon lisäaikaa se viimeinen erotuomari antaa. Siihen asti. Ollaan kunnolla.